perjantai 27. syyskuuta 2013

Cosplaykulttuuria

Sunnuntaina Traconin ohjelmistossa oli Cosplay around the World, mitä juonsivat Calssara ja Elffi. Emme menneet katsomaan ohjelmaa mutta kuulimme ystävältämme ohjelmasta ja sen sisällöstä, minkä jälkeen harmitti todella paljon, ettemme kuulleet sitä. Aihe kuitenkin alkoi mietityttää minua.

Siitä asti, kun olen ollut mukana cosplaypiireissä ja kuullut, mitä esimerkiksi tapahtuu cosplaykisojen bäkkärillä, olen ollut sitä mieltä, että suomalaiset cossaajat kannustavat ja arvostavat toinen toisiaan. Toki löytyy aina niitä poikkeavia, mutta pääosin suomalainen cosplaykulttuuri on todella loistava. Meillä cossaajat auttavat toinen toisiaan, olivatpa sitten tuttuja tai ventovieraita keskenään. Backstagella cossaajat jännittävät keskenään, kannustavat ja rauhottelevat toinen toisiaan, jakavat innostuksen ja stressin, sekä arvostavat ja kehuvat muita cossaajia.

Kuulin, että näin ei ihan joka maassa ole.

Joissain maissa on todella tärkeää esimerkiksi voittaa cosplaykisat, koska rahapalkinto on melkeinpä suurempi kuin kuukauden tulot! Tämä siis oikeuttaa sen, että edessä olevan kahden metrin peruukin voi leikata tai backstagelta löytyvän propin voi tuhota. Koska sehän parantaa omia mahdollisuuksia voittaa? En usko, että kenellekään Suomessa tulisi mielenkään tehdä mitään tuollaista!

Suomessa annetaan myös paljon arvostusta itsetehdyille asuille, eikä kisaan voi osallistua ostopuvuissa. Tämä ei ole kaikkialla itsestään selvyys, sillä esimerkiksi London Anime Conissa, missä vierailin heinäkuussa, ostopuvuilla kisassa pääasiassa kisattiin. Ymmärsin myös, että esimerkiksi Japanissa voidaan asua sanoa itsetehdyksi, vaikka asun on tilannut jostain MUTTA on itse vähän muokannut sitä ja lisäillyt siihen osia. Say what?

Tämä minua ihmetyttää eniten ja kuulemma WCS:n sääntöjä ollaan myös muokkaamassa niin, että asusta pitää olla suurin osa itsetehtyä tai menettää pisteitä. Mikä tietenkin japanilaisia pelottaa kaikkein eniten! Elffi myös kertoi olleensa hyvin ihmeissään, kun hän näki mahtavia cossaajia livenä ja paljastui, ettei heidän kuvissaan ollut mitään aitoa. Japanilaiset kisaajat olivat WCS:n aikaan olleet myös kovin ihmeissään, että Elffi on aivan itse tehnyt asunsa ja proppinsa.

Elffi oli ohjelmassa myös kertonut, että Japanissa tärkeämpää on saada todella hyviä kuvia (mitä vielä photoshopataan). Asu siis voi olla koossa jesarilla, hakaneuloilla ja ties millä muulla, asun elinikä voi olla tasan puoli tuntia photoshootissa ja sen jälkeen se alkaa hajota. Suomessa sen sijaan ollaan asuissa melkeinpä koko päivä, ellei koko viikonloppua!

Täytyy sanoa, että arvostukseni suomalaisiin cossaajiin ja cosplaykulttuurin kyllä kohosi todella paljon. En ole tajunnut, että kaikkialla ei ole samanlaista oletusarvoa cosplayhin liittyen, mitä meillä Suomessa.

Ehkä olen elänyt jossain muovipussissa, koska en tiennyt tällaista puolta eri maiden cosplaykulttuureista, mutta minulle se tuli hieman shokkina. Mitä mieltä muut ovat aiheesta?

~dessu

perjantai 20. syyskuuta 2013

Tracon 14.-15.9.2013

Tracon starttasi meidän osalta jo perjantaina, kun hyppäsimme bussin kyytiin kolmen maissa. Tampereelle saavuimme viiden aikaan ja majoittauduimme Omenahotelliin. Ehdimme juosta Gamehouseenkin ennen sen sulkemista ja whiplasher löysiu sieltä Kratos-figuurin God of Warista ja Final Fantasy -pelin.

Hotellihuoneessa harjoittelimme vielä Kaksinaaman maskeerausta, sillä edellisenä iltana olimme todenneet, että Punanaamiosta ostettujen tekohampaiden irrottaminen ja liimaus ei toimi. Olimme ihan tyytyväisiä siihen tulokseen, mihin lyhyessä ajassa lopulta päädyimme.

LAUANTAI
Lauantaiaamu starttasi hyvissä mielissä ja ajattelimme, että asujen päälle laittaminen ei kestä kauan - yksinkertaisia asuja kun ovat! Lopulta pääsimme puoli tuntia suunniteltua aikaa myöhemmin lähtemään. Minä huomasin, etten ollutkaan ommellut yhtä saumaa vaan se oli täynnä nuppineuloja ja ompelin sen nopeasti aamulla. Kun taas whipillä menikin maalaukseen enemmän aikaa, mitä olimme ajatelleet.

Conipaikalle pääsimme kuitenkin vähän ennen yhtätoista ja ehdimmekin Efekti- ja tehostemaskeerausluentoon. Luento oli hyvä, ihan kiva oli kuulla luennoitsijan historiaa ja sitä, ettei maskeeraukseen tarvita mitään suurempaa koulutusta vaan lähinnä kiinnostusta, innokkuutta ja kokeilua. Luennolla saatiin myös käytännön vinkkejä maskien ja eri osien tekemiseen. Nestemäinen lateksi, sitä pitänee hankkia! Mikäli aikaa olisi ollut enemmän, olisin halunnut kuulla vielä enemmän vinkkejä kiinnitykseen, tekoon, maskeeraukseen yms. mutta ehkä jo saaduilla vinkeillä pstyy jo jotain aloittelemaan.

Luennon jälkeen menimme myyntipöytiä vilkaisemaan. Siellä oli niin paljon ihmisiä ja tungosta, että ensimmäisellä käynnillä sieltä ei löytynyt mitään. Menimmekin sieltä Sorsapuistoon ottamaan kuvia Sheenasta ja Kaksinaaman kuvia otimme Itsenäisyydenkadun varrella, samalla kun kävelimme kauppaan.

Tässä vähän photoshootin tuloksia:






 


Photoshootin jälkeen meidän piti mennä kuuntelemaan Kingdom Hearts pianokonserttia mutta jono oli niin pitkä, ettemme halunneet edes yrittää sisään. Menimmekin uudestaan myyntipöydille, jolloin päätin käyttää whipiltä saadun lahjakortin Fantasiapelien pöydässä ja ostin uusimman Pandora Heartsin ja D. Gray-Mania. Lopulta lähdimme jonottamaan Puhallinorkesterin konserttia varten, mikä oli todella hyvä. Oli ihanaa, että joku oli saanut idean siitä, miten orkesteri voisi tulla Traconiin esiintymään ja se toteutui, konserttia oli ihana kuunnella.

Konsertin jälkeen huomasimme, että jonoa cosplaykisaan oli jo syntynyt, joten jäimme suoraan jonottamaan sitä parin kaverin kanssa. Oma mielipiteeni on, että oli todella huono idea jättää kisa- ja konserttipaikkojen liput jakamatta. Syyksi minulle sanottiin, että ihmiset jonottavat muutenkin eli nopeat syövät hitaat. Mitä hidasta siinä on, että tulee hyvissä ajoin paikalle mutta sekään ei riitä, kun ihmiset tosiaan jo yli tuntia aiemmin ovat majoittautuneet jonottamaan? Itselläkin meni melkein puolet ajasta siihen jonottamiseen, kun huomasi jonon syntyneen jo reipas tunti ennen ohjelman alkua! Kyllä, ihmiset tulivat paikkalippujensa kanssa jo varttia ennen ohjelman alkua jonottamaan sisäänpääsyä, koska yleensä silloin ovet aukenevat ja ihmisten valuminen sisälle kestää. Miksi isoihin ohjelmiin ei voi ihmisiä päästää vähän aikaisemmin, silloin ohjelmat alkaisivatkin aikaisemmin? Jatkossa toivon, että paikkalippuja jaetaan, sillä tuo jonottaminen oli ihan tyhmää, järjestyksenvartijoilla oli kauhea työ saada ihmiset oikeanlaiseen jonottamiseen, eikä ihmiset aina edes kuunneelleet heitä, jonot haittaavat muita conikävijöitä, tunnelma latistuu kun tajuaa että jono on jo niin pitkä ettei itse varmasti pääse kyseiseen ohjelmaan ja muilta ohjelmilta lähtee seuraajia.

Lauantain cosplaykisoista katsoimme vain World Cosplay Summitin ja pukukilpailun, minkä jälkeen lähdimme ja jätimme Missimittarin katsomatta. WCS:n karsinnat olivat kieltämättä vähän pettymys. Muutama esitys erottui edukseen mutta mikään ei oikeastaan ollut sitä tasoa, millä voitettaisiin Japanissa. Voittajapari oli kyllä hyvä, sillä hahmojen luonteet tulivat hyvin selkeäksi vaikka en tiedä mitään kyseisestä sarjasta. Pidin samasta syystä myös kovasti noitakaksikon esityksestä, sitä oli kiva seurata.

Pukukilpailun kaksi kategoriaa olivat ihan hyviä. Annan aina kovasti arvostusta niille, jotka uskaltautuvat lavalle. Aloittelijoiden sarjassa oli muutama selkeästi erottuva asu mutta en osaa sanoa, kuka mielestäni olisi ollut paras. Kokeneiden sarjassa olikin sitten jo selkeästi parempi taso ja voittajan valinta oli varmasti hankalaa. Sielläkin tietyt asut tulivat selvästi esille edukseen ja voittajakolmikosta voisin olla aika pitkälti samaa mieltä. Silent Hillin combo oli todella hyvä, ansaitsi kunniamaininnan!


Loppuillasta kokoonnuimme muutamien kavereiden kanssa Pancho Villaan syömään ja oli todella kiva viettää aikaa yhdessä, kun conissa emme sitä oikein olleet ehtineet.

Oli myös ihana saada asu pois päältä. Sheena on tosi yksinkertainen ja mukava asu mutta olin laittanut vyötärökorsetin päälle, jotta saan enemmän imartelevia muotoja ja pömppismahani ei näkynyt niin selvästi. Valitettavasti vyötärökorsetti oli tehty muoviluista ja oikealta puolelta se oli istumisen myötä hieman taittunut, mikä painoi koko conin ajan selkääni. Asua riisuessani siellä olikin todella ihana punainen jälki. Tästä syystä päätin olla laittamatta asua päälle myös sunnuntaina vaikka niin olin suunnitellut ja luvannut esimerkiksi Jäätyneelle Enkelille, joka oli sunnuntain Kratos-asussaan. Harmittaa kovasti.

SUNNUNTAI
Sunnuntaina aamu oli melko kiireetön ja koostui lähinnä pakkaamisesta ja jutustelusta. Pääsimme aikaisemmin lähtemään, mitä ajattelimme ja olimmekin conpaikalla jo ennen yhtätoista. Kävimme vielä ilman cosseja myyntipöydillä, jolloin whiplasherkin onnistui löytämään jotain mukaansa: Backstreetiltä zombie-paidan. Lähdimme myös käymään taidekujalla, minkä olemassa olon olimme lauantaina tyystiin unohtaneet. Sieltä nappasin mukaani Pokémon pallo -korvikset.

Olimme menossa jonottamaan AMV-kisaan mutta yllätys yllätys, jonot ulottuivat ties minne ja emme halunneet tunkea keskelle jonoa kaveriemme viereen, joten jätimme AMV-kisan katsomatta. Menimme käymään Tampere Talon kahvilassa ja söimme siellä kalliit leivät, minkä jälkeen lähdimme jonottamaan Legend of Zelda pianokonserttiin. Konsertti oli aivan huippu: pianon soittoa oli ihana kuunnella, taustalla pyöri mielenkiintoisia videoita ja tunnelma oli muutenkin hyvä.

Konsertista poistuessamme oli jälleen cosplaykisaan muodostunut jo jonoa. Soitimme kaverillemme ja pyysimme hänet jonottamaan meidän kanssamme. Olisimme muutenkin henganneet ja jutelleet jossain, miksei sitten jonossa voisi tehdä samaa? Tunnin jonotus menikin todella nopeasti ja pääsimme hyville paikoille.

Nordic Cosplay Championship jakoi mielipiteitäni, sillä siellä oli todella hyviä esityksiä ja vastapainona myös todella huonoja esityksiä. NCC:ssä kun kisataan yksilöinä, on todella haasteellista keksiä sellaista esitystä yksin, mikä olisi oikeasti mielenkiintoinen. Minua ainakin tylsistyttää äärettömästi sellaiset esitykset, missä taustalla kuuluu puhetta, cossaaja yrittää imitoida puhetta, heiluttaa käsiään ja pyörii ympäri lavaa. Lempparini olivat Trine 2 ja viimeiseksi esiintynyt "taikatytön" (joka voitti) esitykset.

Esityskilpailukin aiheutti suuria ristiriitoja. Siellä oli loistavia esityksiä, kuten esimerkiksi Tekkenin taistelijakaksikko, Flynn Rider koomikko ja pockytaistelijat. Pahoittelen, sarjojen nimet eivät jääneet mieleeni. Olin melko kauhuissani siitä, että palataanko cosplayesityksissä takaisin siihen, mitä ne noin viisi vuotta sitten olivat eli tyhmää fanserviceä ja älytömän komedian yritystä? Joidenkin esitysten kohdalla myötähäpeä oli todella suuri. Tosin, hyvä minun on sanoa, kun en koskaan ole lavalle edes uskaltautunut!

Nettipukukilpailua oli myös miellyttävä seurata, jolloin pääsi näkemään myös asuja, joita ei välttämättä muuten olisi nähnyt. Ehdoton suosikkini oli Mameshibaa~ <3 Minulla on soittoäänenä Mameshibam Babyshiba ja olemme whipin kanssa ihan hulluina Mameshibaan!


Lähdimme aika nopeasti esitysten jälkeen, sillä meidän piti ennen autokyytiä ehtiä hakea juotavaa. Kahvilassa juotava maksoi 4,50€ joten päätimme juosta Tullintorille hakemaan VÄHÄN halvempaa juotavaa. Pääsimme viiden jälkeen matkaan ja matka Turkuun taittui nopeasti hyvässä ja puheliaassa seurassa.

Yleisesti ottaen Tracon oli todella hyvä tapahtuma. Tämä vuosi on ollut todella convuosi, sillä minulla on ollut cossi- ja confiilistä vaikka muille jakaa! Muutaman vuoden ajan en ole kunnolla saavuttanut fiilistä, olen huomannut ärsyyntyväni helposti ja muutenkin tapahtumien taika ei ollut koskettanut minua. Olen kuitenkin vuodesta 2008 asti käynyt ei tapahtumissa ja coneissa, ehkä minulle alkoi tulla ähky sekä cosplayn että conien saralla? Nyt kuitenkin on sellainen tunne, että tämän vuoden aikana olen taas alkanut nauttia coneista ja cosseista.

Traconissa oli paljon ohjelmaa, aika paljonkin suuria ohjelmia tungettu ohjelmistoon. Sekin voi olla syynä siihen, miksi fiilikset jäivät niin hyviksi, kun oli paljon mielenkiintoista ohjelmaa seurattavana. Cossitkin tuntuivat onnistuvat hyvin, sekin piristää kummasti.

~dessu

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tracon tulee, oletko valmis?

Tracon viikko käynnistyy! Coniin ei ole enää kovin kauan aikaa ja vaikka cossit ovat aloitettu ajoissa, tuntuu silti ettei aika riitä. Cosplayinnostus ja -motivaatio tulee ja menee, työpäivät ovat niin raskaita ettei niiden jälkeen oikein jaksa mitään, viikonloput ovat täynnä ohjelmaa... missä välissä ehtii valmistautua Traconiin?

Traconiin oli tulossa tällä kertaa "ennätysmäärä" cosseja eli minulle ja whiplasherille molemmille kaksi cossia. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että toinen yllätyscossini ei tule valmistumaan. Lähinnä sen takia, että siitä puuttuu pari hankalaa kohtaa, enkä usko saavani niitä tehtyä. Ja aikaa pitäisi löytyä vielä muiden cossien viimeistelyyn. Luultavasti olen siis koko viikonlopun Tales of Symphonian Sheenana. Vielä on hieman epävarmaa, tuleeko whipille sekä Batmanin Kaksinaama että Star Warsin Darth Maul. Kuulemma on muitakin SW-cossaajia, joten Darth Maulille olisi kyllä kaipausta~

Heti kun toinen yllätyscossini valmistuu, aion kyllä pitää oman photoshoottini sen kanssa. Cossi näyttää jo todella hyvältä mutta olen ollut liian laiska ja luottavainen. Ei se tosin haittaa, asu on sen verran haasteellinen pitää päällä että ehkä on ihan hyvä ensin pitää oma photoshoot ja sen jälkeen viedä coniin!

Cossien kanssa pitäisi sitten vielä ehtiä pitää photoshoottia mutta kerrankin Traconissa on niin paljon ohjelmaa, etten tiedä missä välissä olisi photoshoot-aika. Tässä kuvassa olen ohjelmakarttaan ympyröinyt kaiken, mitä haluaisin mennä katsomaan:


Onneksi illalla on vielä valoisaa mutta parhaimmat kuvat tulee yleensä keskellä päivää. Mutta ehkä siellä täällä on jotain hyviä hetkiä ottaa kuvia, joskin jotain olisi myös kiva ehtiä syödä. Sunnuntaina pitäisi olla myös muutama muu Tales of Symphonia cossaaja, joten ehkä ryhmäcosplaykuvia on tulossa.

Miten muiden cossisuunnitelmat? Muutamista blogeista olen lukenut, että cossit ovat valmistumassa Traconiin, hienoa!

~dessu

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Making of: Two-Face (Batman)

Alustavien suunnitelmien mukaan whiplasherilla on myös kaksi cossia Traconissa. Toinen on jo Desucon Frostbitessä 2013 nähty Darth Maul muutamilla muokkauksilla. Uusi asu tulee olemaan Batmanista tuttu Two-Face eli Kaksinaama. Asu on sarjakuvaversio. Tässä muutama kuva vielä:


Aloitimme yksinkertaisimmista asioista eli itse asusta. Kyseessähän on miesten puku kaksivärisenä. Aiemmin, kun olin yksinkertaisen puvun tehnyt whipille, ei hän pystynyt oikein käsiään nostamaan eli päätin ihan kaavojen kanssa lähteä pukua tekemään. Vaikka takki ja housut ovat yhdet yksinkertaisimmat asiat tehdä, on minulla yhä edelleen ongelmia hihojen ja housujen istuvuuden takia. Housut onneksi onnistuivat heti ja takki toisella yrityksellä!

Puvun alle ostimme Pelastusarmeijan kirpputorilta kahdella eurolla lyhythihaisen kauluspaidan, minkä maalasin osittain mustaksi kangasväreillä. Päädyin ostamaan kauluspaidan, sillä en ollut varma, että osaisin tehdä kauniin kauluksen ja se kuitenkin on pääasia koko paidassa. Tein kuitenkin itse mustavalkoisen kravaatin ja osasin hienosti googlen kuvahaun kautta tehdä jopa solmun kravaattiin!

Peruukkia oli kamala tehdä, sillä olin ostanut kaksi peruukkia: mustan ja valkoisen. Leikkasin molemmat peruukit keskeltä kahtia ja ompelin yhteen. Jotenkin peruukin leikkaaminen tuntuu aina niin kamalalta, etenkin jos tekee virheen, sitä ei enää kauheasti pysty saksimisen jälkeen korjaamaan. Peruukki onnistui kuitenkin mielestäni hyvin. Mustaa puolta täytyy conissa vähän paremmin "sliipata" jollain geelillä.

sukat puuttuu ja naamakin pelästyi kameraa että muuttui ihan siniseksi

Asuun pitäisi vielä löytää hieman teräväkärkiset, aristokraattisen miehen kengät, joissa on mustaa ja valkoista. Eli värillä ei ole väliä, sillä ne maalataan muutenkin.

Kasvoja whiplasher lähti itse kokeilemaan ja maskeeraamaan. Toinen puoli on normaali ja toiseen whip hankki sinistä ihomaalia. Ostimme rasvaliukoista ihomaalia Punanaamiosta, mikä levittyy paremmin ja vaatii kiinnittyäkseen puuteria. Punanaamiosta lähti mukaan myös tekohampaat, mistä muokkaamme toiselle puolelle hampaat huulien päälle ja jatkoksi.

Eli ei paljon enää puuttu: kengät, napit ja kasvomaalaus. Käsiaseet on myös hankittu, ne pitää vielä tuunata, niin saadaan Kaksinaamalle vähän gangstah!meininkiä ^^

~dessu