Tracon tuli liian nopeasti, mitä olin alunperin suunnitellut. Varmat cosplaysuunnittelmat varmistuivat muistaakseni elokuun aikana ja yksi suuri muutos oli, etten saanut
whiplasherille tehtyä uutta asua. Suunnitelmia ja alustavia yksityiskohtien tekemisiä oli mutta lopulta päätettiin muokata vanhaa hyvää Ezio-cossia, mikä toimisi hyvin Traconissa. Omasta asustani, Torahimestä, on tulossa vielä WIP-postaus, missä kerron vähän tarkemmin asusta ja sen valmistuksesta.
Traconia "rasitti" ehkä eniten se, että meillä oli elokuussa kesäloma, mikä todellakin meni lomailun merkeissä. En yksinkertaisesti jaksanut antaa cosplaylle niin paljon aikaa, mitä olisi ehkä kannattanut. Olin myös työni puolesta parilla leirillä, jolloin cossien tekeminen oli
täysin tauolla ja leireistä toipuminen vei myös aikansa. Mutta eikö tärkeintä ole pitää harrastus mielekkäänä, eikä ottaa kauheaa stressiä siitä? Näin minä tein.
PERJANTAI
Tracon-viikonloppu sai alkunsa jo perjantaina, kun lähdimme
whipin kanssa kahden kaverimme kanssa ajamaan kohti Tamperetta. Takaluukku täynnä cosseja ja tarvikkeita, autossa kunnon conimieli! Päästessämme Tampereelle, meitä varjosti pieni tihkusade ja sateenvarjot olivatkin lähinnä cossien ja proppien suojana.
Olimme ostaneet liput Final Symphony pelimusiikkikonserttiin, mikä pidettiin Tampere-talolla perjantai-iltana. Ehdimme juuri sopivasti konserttiin ja hieno konsertti se olikin! Erityisesti esityksen toinen osa, mikä keskittyi FF7 peliin, oli todella hyvä ja yhtenäinen ja tunnelmaa nostattava.
Konsertin jälkeen menimme kaupan kautta hotellille, eikä aikaakaan kun nukahdimme toiminnantäytteisestä päivästä.
LAUANTAI
Lauantaiaamu koitti minulla jo aikaisin, kun hyvien yöunien jälkeen ei enää väsyttänyt ja aloin selailla puhelimen kautta Traconin ohjelmalehtistä. Ja yhtäkkiä huomasin, että cosplaykisojen paikkalippuja alettiin jo klo8 jakaa. Päätin lähteä aamukävelyllä ja hakea paikkaliput. Oli todella hienoa, että sain samalla reissulla myös ohjelmapitäjän badgeni ja rannekkeeni.
Palattuani takaisin hotellille, aloimme laittaa cosseja päälle ja tavaroita järjestykseen. Onneksi kaikkien asut olivat sen verran simppelit, että niiden päälle laittamisessa ei kestänyt kovin kauan. Lähdimme käppäilemään kohti Tampere-taloa, missä olikin jo suuri väenpaljous.
Menimme heti ensimmäisenä myyntipöydille, jotta pääsisimme suurimman ruuhkan alta pois. Myyntipöydät olivat mielestäni jotenkin tilavamman tuntuiset tällä kertaa tai sitten se johtui vain aamun aikaisesta ajasta. Mukaan lähtikin mm. kaunis hamahelmistä tehty Tylypahka-kello.
Emme ehtineet kauan olla myyntipöydillä, sillä oma ohjelmani animesankareiden loppumattomista voimista alkoi jo klo11 ja lähdin sitä valmistelemaan. Aluksi oli kovasti ongelmia muistitikun kanssa, sillä kone ei ensin meinannut tunnistaa sitä. Lopulta sain tikun toimimaan ja ajattelin ongelmien olleen siinä.
Lisää tekniikkaongelmia ilmeni PowerPointiin upotettujen videoklippien kanssa, mitkä eivät toimineet samalla tavalla kuin omalla koneella. Tekniikkavelho kuitenkin saatiin paikalle ja minun piti videoklipit raahata aina toiselle ruudulle, jotta sain klipit näkymään. Minulla kuitenkin oli useampi videoklippi havainnollistamassa esitystä, joten onneksi ne saatiin toimimaan!
Minua harmitti suuresti, että en ollut yksinkertaisesti ehtinyt valmistautumaan esitykseen niin hyvin kuin olisin halunnut. Kesän sairastumiset, työkiireet, loma ja cossien valmistaminen olivat vieneet niin paljon aikaa, että Tracon tuntui tulevan vähän puskista. Ja totta kai ihana "shounen-ai" automaatiokirjoituskin oli esitykseen päässyt... Olin kuitenkin tyytyväinen siihen pohjaan, mille olin ohjelmani luonut. Halusin yleisön osallistuvan ja ohjelman olevan muutakin kuin pelkkää luennointia.
Olin todella iloisesti (ja kauhusta) yllättynyt, kuinka moni ohjelmaa tuli katsomaan. Toivon todella, että ohjelmakuvaus ja itse ohjelma vastasi sitä, mitä yleisö tuli hakemaan. Käytin noin 25 minuuttia videoklippeihin ja omaan puheeseen, missä pohjustin loppumattomia voimia ja niiden syitä. 20 minuuttia menikin sitten yleisön kanssa vuoropuheluun.
Tärkeintä oli, että yleisö todella halusi puheenvuoroja ja siellä oli naurahduksia. Tuntui ainakin minusta, että jaoimme yleisön kanssa "yhteisen hetken". Todella hyvä fiilis minulle ainakin ohjelmasta jäi! Vaikka parannettavaa on todella paljon, jostain sitä pitää kehittyä ja hankkia kokemusta!
Ohjelman jälkeen lähdimme photoshoottaamaan ja etsimään hyviä kuvauskohteita. Matkan varrella moni tuli pyytämään meistä kuvia ja itse nappasin kaverista Skyrim-porukassa kuvia. Tässä photoshootin tuloksia:
whiplasher
hahmo: Ezio
sarja: Assassin's Creed - Brotherhood
kuvaaja: destine
destine
hahmo: Torahime
sarja: Muramasa
kuvaaja: nitunen
Tulossa vielä päivitys, missä lisää muiden ottamia kuvia.
Sekä tietenkin pakollinen yhteiskuva!
Photoshootin jälkeen menimme seuraamaan Final Fantasy musiikkipaneelia. Ohjelma oli mielenkiintoinen mutta jotenkin olin odottanut ehkä jotain vähän toisenlaista. Jossain kohtaa ohjelma kävi vähän tylsähköksi ja ennen ohjelmaa syöty eväs alkoivat väsyttää.
Poistuimme ohjelmasta ja kävimme ulkona pyörähtämässä haukkaamassa happea. Viideltä menimme seuraamaan cosplaykisoja ja paikkalippujen ansiosta tulimme melko viime tippaan paikalle, eikä tarvinnut jonottaa lainkaan.
Vuorossa olivat World Cosplay Summit, HardCore HallCosplay ja missimittari kilpailut. Kisan aikana oli paljon tekniikkaongelmia, mikä häiritsi kisojen katsomisesta. Ongelmilta ei kuitenkaan voi koskaan välttyä mutta niistä voi oppia. Toinen ongelma kisojen aikana oli yleisö, mistä Facebookin cosplaypiirin ryhmässä jo puhuttiinkin.
Mielestäni yleisön käytös oli todella törkeää ja kisaajille ei annettu lainkaan kunnioitusta. Jatkuvat kröhimiset ja siihen yhtymiset eivät todellakaan helpota kisaajien jo valmiita paineita ja ärsyttävät suunnattomasti muita katsojia. Tällä kertaa Arttu ei ollut vänkärinä, joten ei tarvinnut koko ajan kuunnella niitä vislauksia ja huutoja, mitkä jo monen vuoden ajan ovat suunnattomasti raivostuttaneet (ei siis millään pahalla Arttua kohtaan!). Mutta aina on oltava jotain, millä häiritä kisoja ja sitä en ymmärrä.
On hienoa, että yleisö kannustaa kavereitaan ja se heille sallittakoot. Itse istuin sellaisen kannustusporukan takana, että tärykalvot meinasi puhjeta ja ärsytystaso kaiken hyperventiloinnin, drama-queenin ja huutojen vuoksi nousi todella suureksi, eikä kisoista melkeinpä voinut nauttia. Hieman rauhallisuutta kehiin, kiitos.
Kisoissa (ja conissa) cosplayn taso on noussut huomattavasti. Ehkä odotin vielä vähän päätähuimaavampia esityksiä ja asuja WCS-kisoissa, sillä kisa on kuitenkin maailmanlaajuinen, mutta se on vain oma mielipiteeni. Mielestäni voitto meni täysin oikeaan osoitteeseen ja se oli melkeinpä ainut esitys, mistä nautti. Esitys oli niin hyvin tehty, että minun ei tarvinnut tietää kyseisestä sarjasta yhtään mitään ja silti pidin siitä! Asut oli myös toteutettu huolella ja siististi.
|
WCS-kisaajat |
Hall Cosplay aiheutti pientä pettymystä. Ehkä senkin takia, että istuin niin kauakana, etten voinut nähdä asujen yksityiskohtia. Mutta lähinnä pettymys johtui kisan etuliitteestä "hardcore", koska silloin oletan että NYT on luvassa kunnon SPEKTAAKKELIASUJA! Mutta hyvä Hall Cosplay kisa oli kauniilla ja hienoilla asuilla!
|
Hard Core Hall Cosplay kisaajat |
|
Missimittari isaajat |
Lauantain kisoista olen kyllä palkinnoista samaa mieltä, oikeaan osoitteeseen menivät. Ja haluan kaikkia kisaajia kannustaa ja antaa arvostusta sille, että uskalsivat mennä lavalla ja antoivat yleisölle hienon ohjelman! Asut olivat todella hienoja ja cosplayn taso sen kun nousee ja nousee.
|
Missimittari voittajakolmikko (sunnuntailta) |
|
Hard Core Hall Cosplay voittajakolmikko |
|
WCS voittajakolmikko (tuomarit takana ja keskellä Suomen 2015 edustajat |
Cosplaykisojen jälkeen lähdimme melko nopeasti takaisin hotellille suihkuun ja syömään ystävien kanssa. Itse sammuin jo kymmenen jälkeen väsymyksestä.
SUNNUNTAI
Sunnuntaina herätys tuntui jo vaikeammalta ja edessä oli viimeinen Tracon-päivä. Tavaroiden raahaaminen autolle oli yhtä tuskaa ja ensi vuonna pitää hankkia parempi majoitus!
Olimme paikan päällä heti kymmenen jälkeen ja saimme kavereilta paikkaliput cosplaykisaan. Otimme parit kuvat asustani, minkä olin vain kyhäissyt kokoon eli varsinaista cosplayasua en enää jaksanut sunnuntaina pitää.
Ja toisen päivän pakollinen yhteiskuva! Perhekuva pikku-alpakan kanssa ^^
Kävimme kääntymässä vielä kerran myyntipöydillä, mutta ruuhka oli aivan älytön, joten lähdimme jonottamaan AMV-kisaa varten. Kisan äänestys oli hyvin hoidettu, ainakin omasta mielestäni, ja toivottavasti kaikki saivat oman äänestyslipukkeensa. Paikan päällä selvisi, että on AMV-kisojen 10-vuotis juhlavuosi! Odotukset pomppasivat kattoon.
Ja melko nopeasti ne odotukset sieltä katosta pomppasivat takaisin. Oli kyllä mielenkiintoista kuulla lyhyt haastattelu AMV-kisojen perustajista ja nähdä klippejä kymmenen vuoden sisällä esitetyistä AMV-videoista. Jostain syystä odotin tekniikalta ja juhlavuodelta vähän enemmän.
Videot olivat myös mielestäni menneet hieman tasoa alemmas, sillä mitään "wau!" elämystä en saanut. Oli ihan hyviä videoita ja sitten oli niitä, mitä ihmettelin suu auki. Kategoriat hämmensivät minua myös suuresti, sillä toiminta- ja komedia-videot eivät kyllä vastanneet minun käsitystäni kategorioista lähes lainkaan.
AMV-kisan jälkeen kävimme
whipin kanssa hakemassa syötävää ja kuljeskelimme alueella. Menimme kahdelta kuuntelemaan Beyond Real kuorokonserttia, mikä sen sijaan ylitti odotukseni. Konsertti oli sanoinkuvaamattoman hieno! Esityksessä oli sekä
tuttuja että tuntemattomia kappaleita, mikä oli todella mukavaa. Kuoroa
oli ihana kuunnella ja toivon mukaan tulevat vielä uudestaan coneihin
esiintymään!
Konserttia oli katsomassa myös tämä hampaaton öttiäinen:
Kuorokonsertin jälkeen olikin luvassa sunnuntain ja Traconin viimeiset cosplaykilpailut eli Nordic Cosplay Championship ja esityskilpailu.
Esityskilpailussa taso oli melko samaa mitä aikaisempina vuosina. Siellä
oli esityksiä, mistä pidin ja esityksiä, mistä en paljoa välittänyt.
Tietynlaisista esityksistä en vain saa itse mitään irti. Itse en ole
koskaan tehnyt esitystä kisoihin, joten mikä minä olen mitään sanomaan
tai arvostelemaan. Tämä siitä syystä, että en keksi mitään sellaista
esitystä, millä kehtaisi mennä kisaamaan. Mutta esityskilpailun voittajista olen kuitenkin samaa mieltä, ehkä järjestystä olisin itse hieman muuttanut.
|
Esityskilpailun kisaajat |
|
Esityskilpailun voittajat sekä kunniamaininta |
NCC:n voittajakolmikko oli kyllä oikein valittu, joskin olisin toivonut toiselle kunniamaininnan saaneelle edustuspaikkaa. Mutta se johtuu omista esitysmieltymyksistäni.
|
NCC-kisaajat |
|
NCC-voittajat: keskellä Suomen edustaja ja sivuilla kunniamaininnan saaneet |
Mielestäni Suomen cosplayskenessä esitysten taso ei ole ehkä noussut ihan samaa vauhtia, mitä cosplayasujen taso. Olisin hienoa saada enemmän pajoja tai ohjelmia esityksen tekemisestä ja vinkkejä siihen. Itse ainakin kaipaan niitä!
Olen todella iloinen, että WCS-kisoissa siirrytään portfoliohakuun, sillä se varmasti tuo esille enemmän tasokkuutta, kun asuja pitää etukäteen tehdä ja raportoida siitä. Tällöin myös vältytään siltä, että ilmoittautumisessa on aikaraja. Mahtavaa on myös, että NCC:n kolmas edustuspaikka tehdään portfolion kautta. Lisätietoja innolla odotellen!
Kisojen jälkeen lähdimme hyvinkin nopeaan autolla ja kohti Turkua. Matkalla sai jutella kavereiden kanssa kokemuksista Traconista ja innostua cosplaysta!
Oli ihana Tracon, ihana Sorsapuisto kaikkine kojuineen ja paikkoineen. Harmittaa, etten ehtinyt valmistautua Traconiin niin hyvin, mitä olisin halunnut mutta ei Tracon silti kylmäksi jättänyt!
Tiedoksi kaikille, että olen paljon siirtynyt Facebookin puolelle ja sieltä löytyy paljon enemmän WIP-kuvia ja sitä pidän ajankohtaisena. Luultavasti siirryn myös ensi vuoden puolella kirjoittamaan blogia myös englanniksi, koska Facebook-sivu on kuitenkin englanniksi. Katsotaan, mitä tulee tapahtumaan!