Suunnitelmat muuttuvat ja elävät, mutta se ei estä minua jälleen listaamasta alustavia suunnitelmia ensi vuodelle!
Ensi vuonna olisi tarkoitus mennä seuraaviin tapahtumiin: Desucon Frostbite 14.-16.2., Cosvision 10.-11.5., Desucon 6.-8.6., Tracon 13.-14.9. Mahdollisesti piipahdamme myös Kikuconissa. Muut tapahtumat varmistuvat lähempänä ajankohtaa, mikäli aika, raha ja into riittävät.
Desucon Frostbiteen on suunnitteilla Fairy Tail ryhmäcosplay, mistä kirjoitinkin marraskuun lopulla. Muutoksia tulee jopa Frostbiteen, sillä tällä hetkellä Erzan Lightning Empressin armorit tuottavat päänvaivaa, enkä jaksa joulukiireiden aikaa niitä selvittää. Eli asuksi vaihtui Robe of Yuën. Mystogan kuitenkin pysyy whiplasherilla.
Muihin coneihin ei ole vielä varsinaisia asusuunnitelmia. Tarkoitus olisi Desuconiin tai Traconiin yhdeksi päiväksi saada aikaan Bleachin shinigameista ryhmäcosplay, mihin minä osallistun Rangiku Matsumotona ja whiplasher Kyoraku Shunsuina. Ehkä saamme reilu viiden hengen ryhmän kokoon. Mikäli ryhmä viimein edes saadaan aikaiseksi!
Desuconiin on myös Facebookissa suunnitteilla isompi Fairy Tail ryhmäcosplay, mihin on myös tarkoitus osallistua. Yritän viimeistään Desuconiin saada Lightning Empress Armorin valmiiksi. Muita asuja Erzalta olisi myös halu tehdä, mutta tyydyn tähän mennessä noihin kahteen.
Mahdollisesti Cosvisioniin pitäisi whipille saada Assassin’s Creedin Ezio tehtyä. Se on ollut jo pitkään ajatuksissa, jahka nyt saamme ajatuksen toteutettua!
Yritän myös vähän vähentää asujen määrää vuodessa ja kierrättää tehtyjä hyviä asuja. Tavoitteena max 3 asua per vuosi eli jos kaikki edellä mainitut suunnitelmat toteutuvat, siinä onkin vuoden asut.Yritän kuitenkin jättää loppuvuoteen, esimerkiksi Traconiin, tilaa uusille tuttavuuksille. Katsomme kuitenkin koko ajan uusia animeita ja jos jostain hahmosta saan cossi-inspiksen, haluan päästä toteuttamaan sen!
Miten muiden cosplaysuunnitelmat?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shunsui kyoraku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shunsui kyoraku. Näytä kaikki tekstit
maanantai 23. joulukuuta 2013
tiistai 18. kesäkuuta 2013
cosplaysuunnitelmia loppuvuodelle
Nyt on taas aika puhua cosplaysuunnitelmista, kun Desucon on ohi. Traconin cosplaysuunnitelmat on jo tehty mutta saattaa olla että ne vaihtuvat - yllätys yllätys! Muutama tapahtuma tulee myös lisää tälle vuodelle, mikä tietää lisää suunnitelmia. Aloitetaan aikajärjestyksessä.
FINNCON 5.-7.7.
Menemme luultavasti yhdeksi päiväksi Finnconiin palloilemaan ja whiplasher sai ajatuksen, että laittaisi Star Warsin Darth Maul cossinsa sinne päälle - teemaan kun sopii. Aloimme katsella sith-kuvia ja minäkin halusin teemaan sopivan asun!
Päädyinkin Twi'lekiin, sillä ihastuin lekkuihin! Myös Togrutoilla on lekkut mutta hieman lueskelin muistin virkistykseksi roduista ja mielestäni Twi'lekin historiikki ja lekkujen määrä sopii nyt parhaiten minulle. Löysin myös hahmon Star Wars Galaxies Trading Cardsin peleistä, Rachi Sitra ja hänestä tehdyn väritysversion, mikä minusta on sith versio:
Ja saamme luultavasti kaverimme mukaan Jawoina! He ovat lyhyitä ja pieniä eli Jawat ovat juuri hyvät cossit heille ^^
LONDON ANIME CON 20.-21.7.
London Anime Coniin päätimme tehdä Narutosta tutut Tsunaden ja Jiraiyan. Syitä hahmojen valintaan ja muusta on tulossa vähän pidempää postausta.
TRACON 14.-15.9.
Alun perin Traconiinhan piti tulla Soul Caliburista Sophitia ja Mitsurugi mutta luultavasti Mitsurugi jää pois. Tavoitteena on saada kuitenkin Sophitia Traconiin. Syy Mitsurugin pois putoamiselle on Batmanista tuttu Kaksinaama, mikä alkoi kiehtoa whiplasheria ja hän haluaisi sen Traconiin toiseksi asuksi (Darth Maul toisena). Kyseessä olisi Kaksinaaman sarjakuvaversio:
MUITA SUUNNITELMIA
Bleachin katsomisen jätin muutama vuosi johonkin Arrancar Arcin kohdalle, koska tylsistyin. Nyt olemme alkaneet katsoa Bleachia alusta asti, kun whip ei ollut sitä koskaan nähnyt, ja innostuin sarjasta uudestaan.
Cossiasuksi valikoitui Rangiku Matsumoto. En vielä tiedä, ehdinkö tehdä hahmoa tänä vuonna.. Riippuen vähän siitä, onko laihdutusprojekti ottanut tuulta siipien alle eli tuleeko Sophitia Traconiin vai ei. Jos Sophitia siirtyy, niin sitten Rangiku koska löysät shinigamivaatteet!
Ja kun whiplasher lähtee siihen mukaan, niin paricosplayna hahmot siirtyvät ainakin ensi vuoteen. Hahmona whipillä olisi Shunsui Kyoraku.
True cossaajana aionkin pyhittää Juhannuksen cosplaylle! Koska whiplasher on töissä, vietämme Juhannuksena kotosalla ja mikä olisikaan parempaa cossien teko aikaa? Katsotaan josko pitäisin blogia yllä Juhannuksen ajan ja kaikkia lukijoita ajan tasalla~
Mitäs suunnitelmia muilla on loppuvuodeksi ja mihin coneihin olette menossa?
~dessu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












