Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2013. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 24.12. Joulukalenterin lopetus

Christmas!Erza (Fairy Tail)

Viimein luukku, mikä ei ole kovinkaan erikoinen vaikka sitä kovasti toivoinkin. Tärkeintä kuitenkin on, että joulukalenteri on saatu päätökseen ja sen tekeminen on ollut hauskaa. Mitä lukijat ovat pitäneet? Halusinkin viimeiseen luukkuun laittaa vähän useampia asioita, osaa olen jo sivunut kalenterin aikana.

Aloitetaan aluksi vuoden 2013 animesuosituksillani. Sarjat eivät ole mitenkään suositusjärjestyksessä, eivätkä ne välttämättä kaikki ole kovinkaan uusia. Sarjat ovat minulle uusia tuttavuuksia, mitä olen tämän vuoden aikana katsonut whiplasherin kanssa ja haluan jakaa ne lukijoiden kanssa.

WataMote (Watashi ga Motenai no wa do Kangaetemo Omaera ga Warui)
Mielenkiintoinen lyhyt sarja, missä keskitytään nuoren Tomokon elämään koulussa ja hänen yrityksiinsä tulla suosituksi. Sarja alkaa lupaavasti ja jaksot ovat hyvin tehtyjä. Hahmoon pystyy hyvin samaistumaan, mikäli itse ei ole kuulunut suosittuihin koulussa. Joskus hahmolle tapahtuvat asiat jopa naurattaa, kunnes tajuaa kaiken sen ahdistuksen, pelokkuuden ja surullisuuden, mikä hahmolla on. Eli paljon ristiriitaisia tunteita. Animen loppu oli vähintään mielenkiintoinen ja vielä enemmän keskeneräinen. Kuten moni on sanonut, siitä olisi voinut saada hyvän, mutta anime tehtiin liian aikaisin. Olen samaa mieltä. Mutta katsomisen arvoinen on! Hahmolla on niin mielenkiintoisia tapoja tehdä itsestään suosittu ja outo ajatuksen juoksu.
Haluan jakaa sarjan aloitustunnusmusiikin, mikä on mielestäni erityisen hyvä:



Puella Magi Madoka Magica
En ole ehtinyt sarjaa kovin kauan vielä katsoa, mutta mielenkiintoiselta vaikutti. Lähdin katsomaan sarjaa, koska huomasin yllättävän muutaman tehneen cosplaysuunnitelmia sarjasta ja muutenkin puhuneen siitä. Sarja kertoo nuoresta tytöstä, Madokasta, joka kohtaa taikaeläimen ja sitä kautta saa tietää taikatytöistä (magical girls) ja noidista. Mikäli Madoka ryhtyy taikatytöksi, hänen tulee vaarantaa oma henkensä taistelussa noitia vastaan. Mutta siitä hyvästä hän saa esittää yhden toiveen.
Sarja ei ole vielä päässyt kunnolla alkuun, enkä ole vielä kokenut suuria WAU-elämyksiä, mutta odotan jatkoa mielenkiinnolla.

Ao no Exorcist
Tutustuin sarjaan hieman myöhemmin, mitä ehkä muut, mutta olin hyvin tyytyväinen, että viimein sain katsottua sarjan. Sarjan päähenkilö, Rin, paljastuu Saatanan pojaksi ja sitä myöten hänelle tulee käyttöön suuria voimia. Hänen ja hänen kaksoisveljensä kasvattanut mies kuolee Saatanan hyökkäyksen yhteydessä, minkä jälkeen Rin päättää ryhtyä Exorcistiksi ja tappaa Saatanan. Rinille tulee yllätyksenä, että hänen kaksoisveljensä on tehnyt saman päätöksen jo aikoja sitten ja opettaa häntä sekä muita ikäisiään koulussa. Rinin täytyy salata todellinen identiteettinsä koulussa, missä moni vihaa Saatanaa. Sarja on tehty mukaansatempaavasti, hahmot ovat mielenkiintoisia ja identiteetin salailu tuottaa mielenkiintoisia tilanteita sarjassa. Kaiken kaikkiaan tunteita herättäviä juonenkääntöjä!

Deadman Wonderland
Sarja kertoo nuoresta pojasta, Gantasta, jonka koko luokka murhataan ja häntä syytetään siitä. Hänet lavastetaan syylliseksi ja lähetetään vankilaan, missä hän huomaa, ettei kaikki vangit ole aivan normaaleja. Vankilassa oleminen on myös hengenvaarallista, sillä tuomionsa vuoksi hänellä on kaulassa panta, mikä pistää hänen verenkiertoonsa kuolettavaa ainetta, minkä hän pystyy estämään syömällä erityisesti valmistettua karkkia. Vankilassa hän tapaa nuoren tytön, Shiron, jonka kanssa hän ystävystyy ja yrittävät selvitä vankilassa. Ganta huomaa pystyvänsä kontrolloimaan verta, kuten moni muukin vankilan erityisosastolla. He joutuvat taistelemaan toisiaan vastaan, mikä on tehty rahan vuoksi ja mitä siitä maksavat pääsevät seuramaan. Sarja on hyvin brutaali tietyissä mielin niin fyysisesti kuin psyykkisesti hahmoja kohtaan. Loppuratkaisu on ja ei ole yllättävä, joskin hieman epäselvä. Eli hieman kesken sarja jäi tai ainakin paljon jätettiin katsojan omiin oletuksiin ja päätöksiin.

Magi
Olemme ehkä puolessa välissä sarjaa ja hyvin on napannut mukanaan. Paljon sarjaa on cossattu, siitä puhutaan ja Anime-lehdessäkin oli siitä kirjoitus. Eli pakkohan sarja oli jossain kohtaa katsoa!
Sarja kertoo nuoresta Magista, Aladdinista, joka ei oikein tiedä kuka tai mikä hän on. Hän kohtaa nuoren miehen, Alibababan, jonka kanssa ystävystyy. Sarjan aikana Aladdin kokee monia seikkailuja, missä hän samalla yrittää ymmärtää itseään.
Sarja on erittäin hyvä moraalinen opetussarja, sillä siinä käsitellään paljon asioita, mikä on oikein ja väärin. Sarjassa tulee myös hyvin esille se, miten vaikeaa ihmisten on tehdä oikeita päätöksiä. Samalla sarja keskittyy Aladdinin itsensä löytämiseen.

Chobits
Emme ole vielä päässeet sarjaa loppuun, sillä mielenkiintoisesta juonesta huolimatta Chobits on melko hidas sarja. Se kertoo nuoresta miehestä, Hidekistä, joka pääsee suureen Tokioon ja yrittää päästä siellä opiskelemaan. Hän löytää itselleen persocomin, ihmistä muistuttavan robotin, Chin, jonka ottaa itselleen. Chi ei ole kuitenkaan normaali persocom vaan hänen paljastuu olevan legengaarinen Chobits. Chi ei itse muista, eikä oikein osaa mitään, vaan sarja keskittyy siihen, miten Hideki opettaa häntä selviytymään elämässä ja hänen persocominaan. Hideki aloittaa myös työt pärjätäkseen taloudellisesti ja kehittää pientä rakkaussuhdetta yhden työntekijän kanssa.
Sarjassa on paljon huumoria, erityisesti Hidekin ympärillä, ja paljon seksuaalista huumoria. Joskus jopa ylitseampuvan paljon. Kun Chin todellinen henkilöllisyys alkaa paljastua, sarja alkaa olla mielenkiintoinen. Pääasiassa Chi yrittää löytää itselleen sen oikean, joka haluaa hänet juuri sellaisenaan kuin hän on.

Onko sinulla jotain animesuosituksia? Mitä minun kannattaa ensi vuonna katsoa?


Seuraavaksi haluan jakaa lukijoiden kanssa TOP5 jrock-kappaletta. Nämä kappaleet ovat vuosien aikana tulleet minulle tärkeiksi ja pysyneet koko ajan kuuntelussa, enemmän tai vähemmän.

the Gazette - Taion

Girugamesh - Volcano

Abingdon Boys School - Innocent Sorrow

D'espairsRay - Mirror

Gackt - Mizerable


Seuraavana ja viimeisenä aiheena on COSPLAY SURVIVAL KIT. Olen todennut, että jokainen cossaaja tarvitsee sellaisen. Pienen pussukan, missä on kaikki tarpeellinen mukana, ettei tarvitse raahata koko arsenaalia mukaan.

Tässä vähän ajatuksia, mitä se minun mielestäni voisi sisältää:
- hakaneulat = koska kaikkea en ole kuitenkaan ehtinyt testata viimeiseen asti ja käytössä asu tarvitsee vähän ulkonäön kohotusta, mihin hakaneulat sopii hyvin
- pikaliima = mikäli asu päättää sanoa sopimuksensa irti kesken conin, pikaliima helpottaa kovasti - hakaneula käy myös joissain tilanteissa
- pieni ompelupakkaus = mikäli aikaa riittää ja haluaa hyvää jälkeä, on hyvä olla neulaa ja lankaa mukana, jotta voi muokata tai korjata asua
- jesari = mikäli proppi menee rikki, jesari auttaa - mikäli melkein ihan mitä tahansa menee rikki, jesari on kaveri
- pieni vesipullo = coneissa on nykyään todella hyvin vesipisteitä, mutta varmuuden vuoksi jokaisen conittajan laukusta pitäisi löytyä pieni vesipullo (mieluusti täytetty), mikä pelastaa conipäivän kun conipäivän
- salmiakkia = vesi auttaa pitkälle, mutta hätävarana olisi hyvä kantaa mukana salmiakkia, mikä auttaa esimerkiksi huimaukseen
- laastarit = kengät voivat hiertää tai muuten vain tulla haavereita


Mitä CSK sinun mielestä pitäisi sisältää? Onko sinulla jo oma pakkauksesi, minkälainen ja miten kuljetat sitä?


Joulukalenteri on valmis, joskin huomista kannattaa vielä odottaa! Enempää en paljasta~

maanantai 23. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 23.12. Vuoden 2014 alustavat cosplaysuunnitelmat

Suunnitelmat muuttuvat ja elävät, mutta se ei estä minua jälleen listaamasta alustavia suunnitelmia ensi vuodelle!

Ensi vuonna olisi tarkoitus mennä seuraaviin tapahtumiin: Desucon Frostbite 14.-16.2., Cosvision 10.-11.5., Desucon 6.-8.6., Tracon 13.-14.9. Mahdollisesti piipahdamme myös Kikuconissa. Muut tapahtumat varmistuvat lähempänä ajankohtaa, mikäli aika, raha ja into riittävät.

Desucon Frostbiteen on suunnitteilla Fairy Tail ryhmäcosplay, mistä kirjoitinkin marraskuun lopulla. Muutoksia tulee jopa Frostbiteen, sillä tällä hetkellä Erzan Lightning Empressin armorit tuottavat päänvaivaa, enkä jaksa joulukiireiden aikaa niitä selvittää. Eli asuksi vaihtui Robe of Yuën. Mystogan kuitenkin pysyy whiplasherilla.



Muihin coneihin ei ole vielä varsinaisia asusuunnitelmia. Tarkoitus olisi Desuconiin tai Traconiin yhdeksi päiväksi saada aikaan Bleachin shinigameista ryhmäcosplay, mihin minä osallistun Rangiku Matsumotona ja whiplasher Kyoraku Shunsuina. Ehkä saamme reilu viiden hengen ryhmän kokoon. Mikäli ryhmä viimein edes saadaan aikaiseksi!



Desuconiin on myös Facebookissa suunnitteilla isompi Fairy Tail ryhmäcosplay, mihin on myös tarkoitus osallistua. Yritän viimeistään Desuconiin saada Lightning Empress Armorin valmiiksi. Muita asuja Erzalta olisi myös halu tehdä, mutta tyydyn tähän mennessä noihin kahteen.

Mahdollisesti Cosvisioniin pitäisi whipille saada Assassin’s Creedin Ezio tehtyä. Se on ollut jo pitkään ajatuksissa, jahka nyt saamme ajatuksen toteutettua!


Yritän myös vähän vähentää asujen määrää vuodessa ja kierrättää tehtyjä hyviä asuja. Tavoitteena max 3 asua per vuosi eli jos kaikki edellä mainitut suunnitelmat toteutuvat, siinä onkin vuoden asut.Yritän kuitenkin jättää loppuvuoteen, esimerkiksi Traconiin, tilaa uusille tuttavuuksille. Katsomme kuitenkin koko ajan uusia animeita ja jos jostain hahmosta saan cossi-inspiksen, haluan päästä toteuttamaan sen!

Miten muiden cosplaysuunnitelmat?

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 22.12. TOP10 animelistaukseni 3/3

4. Nabari no Ou

Nabari no Ou kertoo nuoresta pojasta, joka yllättäen joutuu keskelle ninjojen taistelua. Hän saa tietää kantavansa hyvin tärkeää ja voimakasta välinettä, millä hallita koko ninjojen maailmaa, Nabaria. Sarjassa kerrotaan eri hahmojen tarinoita, kuinka ne linkittyvät toisiinsa ja mitä merkitystä siteillä on ihmisille. Vaikka tietyt asiat sarjassa ärsyttävät ja joskus tekisi mieli lyödä päähahmoja takaraivoon, yleistunnelma sarjassa on niin voimakas, että se jää mieleen. Sarjassa ei pelätä tappaa hahmoja, asettaa heitä hankaliin tilanteisiin. Sarja vetoaa vahvasti tunteisiin, siksi se varmaan onkin päässyt TOP5:teen.




3. D. Gray-Man

D. Gray-Manissa esitellään sarjan alussa vahva vastakkain asettelu: hyvät Exorcistit ja heidän Innocencet sekä pahat akumat ja niiden luoja, Millennium Earl. Sarjassa seurataan näiden kahden välistä taistelua ja tutustutaan erilaisiin, mielenkiintoisiin hahmoihin. Mitä enemmän sarjassa edetään, sitä enemmän katsoja huomaa, miten maailma ei todellakaan ole niin mustavalkoista kuin alkuperäinen asettelu. Akumat syntyvät ihmisten tuskasta, mitä Millennium Earl ja hänen Noah-nimiset seuraajat käyttävät hyväkseen. Exorcisteja johtava Black Order ei myöskään pysty ylläpitämään hyvän kuvaa, vaan siitä selviää koko ajan enemmän kyseenalaista tietoa, mikä ei välttämättä tee sen toiminnasta yhtään sen parempaa kuin vastustajien.

D. Gray-Manissa käydään hienoja taistelua niin vihollisia kuin liittolaisia vastaan, ystävien kesken ja itsensä kanssa. Hahmojen menneisyydestä kerrotaan pikku hiljaa enemmän ja hahmoista tulee todella tärkeitä sarjan aikana. Yksi parhaimmista sarjoista.



2. Pandora Hearts

Pandora Hearts alkaa siitä, kun nuori poika joutuu yllättäen Abyssin vankilaan, mikä ei ole tästä maailmasta. Hän vapautuu sieltä nuoren tytön avulla, minkä jälkeen he alkavat selvittää Abyssin salaisuutta ja mitä heille tapahtui. Avukseen he saavat Pandora-nimisen organisaation, minkä tavoitteet eivät vaikuta kovin puhtoisilta. Sarjassa tehdään myös aluksi selkeä vastakkain asettelu hyvien ja pahojen välillä, mikä murtuu koko sarjan ajan.

Sarja on tehty hyvin mielenkiintoisesti ja kaikki tapahtumat ovat sidottuna toisiinsa. Sarja itsessään on kuin yksi iso mysteeri, mitä selvitetään. Hahmoista tulee myös heidän menneisyyksien takia hyvin tärkeitä ja läheisiä.





1. Fairy Tail 
Fairy Tail ihastutti heti ensimmäisellä jaksollaan. Kaikki taikuus on aina kiinnostanut minua ja koko sarjan idea oli mielestäni todella hieno ja mielenkiintoinen. Sarja esitteli myös paljon erilaisia hahmoja ja kertoi heidän tarinaansa hyvin.

Ehkä kliseistä sarjassa on se, että jokaiselle hahmolle on omistettu oma arcinsa eli katsoja tietää, että jotain kamalaa ja mysteeristä selviää hahmon menneisyydestä. Mutta toisaalta on kiva, että yhteen hahmoon keskitytään.


Vaikka sarjassa on yksi päähahmo, jolta löytyy aina yllättävissäkin tilanteissa ylimääräistä voimaa ja taikaa, on hahmosta tehty myös haavoittuva. Sarjan edetessä huomaa, että hahmo ei olekaan joka taistelussa ylivoimainen vaan hänelläkin on kehittymisen varaa.

Anime jäi ikävästi kesken mutta ihana uutinen on, että mangaka aikoo jatkaa animea!  


Mikä on sinun TOP10 animelistasi?

lauantai 21. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 21.12. TOP10 animelistaukseni 2/3


7. Basilisk

Basilisk kertoo kahdesta eri ninjaklaanista, joilla on erimielisyyksiä keskenään. Klaanien välillä on rauhansopimus mikä animen aikana kumotaan 10 klaanijäsenen kohdalta. 10 ninjaa molemmista klaaneista taistelevat keskenään kuolemaan asti, jotta vihamielisyys saataisiin klaanien välillä loppumaan. Taistelun keskellä on myös klaanien edustajien rakkaustarina, mikä joutuu sarjan aikana koetukselle. 

Animen jälki on hyvää ja selkeää, mikä tekee sarjasta helposti katsottavan. Jaksoissa tapahtuu myös todella paljon, on flashbackeja tukemaan tarinaa, mutta kaikessa vilinässä ja vilskeessä jotain voi myös mennä ohi. Sarjassa on paljon hahmoja, joilla on erilaisia tunnesiteitä toinen tosiaan kohtaan, mikä oikeastaan tekee sarjasta mielenkiintoisen. Hahmoja ei myöskään säästellä, eikä pelätä tappaa, mikä toisaalta tuo sitä taistelun kylmää realistisuutta ja raakuutta onnistuneesti esiin.

Hahmoilla on myös omat taistelutyylinsä, mitä on mielenkiintoista seurata. Vaikka jossain kohtaa tuleekin sellainen olo, että tämä on jo liikaa, ei siihen jämähdä vaan juoni kulkee sujuvasti eteenpäin.



6. Death Note

Toinen kestosuosikki vanhoista sarjoista. Paljon psykologista jännitettä sekä tietämystä ja taitoa. Sarja tuo esille monia kysymyksiä, mikä laittaa ihmiset miettimään ja oikeasti pohtimaan asioita. Sarjassa voi sanoa olevan samoja piirteitä amerikkalaisen Dexter-sarjan kanssa, sillä molemmissa oikeutetaan tappaminen uhrin rikollisella taustalla. Death Notessa aluksi tapetaan kuolemaan tuomittuja vankeja, joita kuolema olisi muutenkin kohdannut. 

Sarjassa mielenkiintoista on tosiaan se, miten poliisi tutkii murhia ja miten yleisö reagoi melko positiivisesti murhiin. Juuri yleisön positiivinen suhtautuminen saa Lightin/Kiran tuntemaan itsensä jumalaksi ja kaikkivaltiaaksi, mikä tuo omaa maustetta sarjaan.


Mielestäni sarjan loppu on melko hätäisesti tehty ja siinä olisi ollut potentiaalia vielä parempaan. Kuitenkin sarjassa on niin paljon hienoja hetkiä, ettei loppu pilaa koko teosta.





5. Shingeki no Kyojin

Ehkä vuoden 2013 kohutuin ja eniten suosiota saanut sarja. Ei silti yllä TOP3-listaukseen. Sarja on hyvin mielenkiintoinen ja kaikkiin kysymyksiin ei ole edes tullut vastauksia. Hahmoista tulee hyvin nopeasti tärkeitä katsojille, monikaan sarja ei pysty tähän. 

Juonena on erilaiset titaanit, jotka hyökkäävät ihmisten kimppuun. Ihmiset joutuvat elämään muurien sisällä suojellaakseen itseään. Ihmisiä myös koulutetaan erilaisiin tehtäviin, mistä on apua titaanien tappamisessa. Pikkuhiljaa titaanien salaisuus alkaa selvitä ja tekijän kekseliäisyyttä ei voi kuin ihastella.

perjantai 20. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 20.12. TOP10 animelistaukseni 1/3


10. Full Metal Alchemist

Full Metal Alchemist on yksi vanhojen sarjojen kestosuosikeista. Veljesten tarina, miten kaikki on tapahtunut ja mihin kaikki on menossa, on niin koskettava ja sydäntä lähelle tuleva, että sarja vie mennessään. Sarjassa myös esitellään paljon vahvoja hahmoja, jotka eivät jätä kylmäksi. Sarjassa päähahmot eivät myöskään ole voittamattomia vaan erehtyväisiä ihmisiä. 

Uusi versio Full Metal Alchemist Brotherhood on paljon lähempänä mangaa niin piirrostyyliltään että juonellisesti. Toisaalta molempien versioiden katsominen on vain suositeltavaa.



9. Witchblade

Aluksi Witchbladesta tulee sellainen kuva, että se on täynnä tissejä ja puolialastomia naisia. Se on sitäkin mutta myös paljon muuta. Sarja kertoo Masanen ja hänen tyttärensä Rikon traagista tarinaa, mistä paljastuu koko ajan enemmän ja enemmän. Heti sarjan alussa Masanesta tulee Witchbladen kantaja, minkä monet haluaisivat omakseen. Suojellakseen perhettään Masane ryhtyy käyttämään Witchbladen voimia.

Mielenkiintoista Witchbladessa on se, että vaikka Witchbladen kantajan pitäisi olla todella voimakas, Masane näyttää myös heikkoja kohtia, eikä taistelut vastapuolen kanssa mene aina odotetusti. Witchblade ei myöskään ole kantajalleen turvallinen vaan uusi käyttäjä valitaan, kun Witchblade on kulutettu loppuun. Siinä tulee ristiriitaa tunteissa: käyttääkö Witchbladea, mikä mahdollistaa perheen koossapysymisen mutta on kuolettava vai lopettaako sen käyttö ja menettää perheensä?

Sarjassa on myös paljon mielenkiintoisia hahmoja, joilla on vahvoja siteitä toinen toisiinsa. Sarjassa tuodaan inhimillisyyttä ja tunteita niin vahvasti esille, että se tempaisee mukaansa.




8. Claymore

Sarja kertoo naisista, jotka on puoliksi ihmisiä ja puoliksi hirviöitä, jotka tekevät rahasta tehtäviä auttaakseen ihmisiä. Claymoreksi kutsutut naiset ovat kaikki ulkonäöltään samankaltaisia ja kauniita mutta tappavia. Jokaisella on oma merkkinsä, oma aseensa ja arvoasteikko Claymorejen keskellä. Jokaisen Claymoren kohtalona on myös joskus muuttua täydellisiksi hirviöiksi, joita he tehtävissään tappavat.

Pääjuonena on muutaman Claymoren inhimillisyyden esille tuonti ja inhimillisyyden kanssa selviytyminen Claymorena. Sarjassa hypitään jonkin verran aikakaudesta toiseen, mikä saattaa hetkellisesti häiritä keskittymistä ja ymmärtämistä. Paljon asioita kuitenkin selitään.

Myös Claymoressa ei verta ja kuolemaa säästellä vaan karu totuus tuodaan näytille. Claymoressa ihmisten tarinat koskettavat ja siinä tulee esille se, kuinka elämä on myös jatkuvaa sisäistä taistelua.

torstai 19. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 19.12. Joulun herkkuja


Suomessa joulun herkut ovat perinteisesti glögi, piparit ja joulutortut. Kuitenkin koko ajan perinteisiä herkkuja muutetaan ja niistä tehdään uusia mielenkiintoisia muutoksia.





Perinteisen joulutortun (vai pitäisikö puhua natsitortusta?) voi tehdä monella erillä tapaa. Yksi tapa on esimerkiksi enkeli-joulutorttu:

Kuva on otettu Merjan leivonta- ja askartelublogista, kiitos hänelle!

Minä pursotin marmeladin vasta taitosten jälkeen niiden päälle, mutta torttujahan voi tehdä monella tapaa.







Kotilieden sivuilta löytyi myös todella ihana poro-whoopie ohje (kuva otettu myös sieltä)! Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

200g vehnäjauhoja
180g voita
150g fariinisokeria
1 muna
1,5dl kermaviiliä
5 rkl kaakaojauhetta
1,5tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää vuorotellen kuivataineet ja kermaviili.
Pursota 12 nokaretta pellille, jätä leviämisvaraa. Paista uunissa 180 asteessa noin 10-12min, kunnes taikina on kohonnut ja kiiteä.

 Täyte:
1 pkt mascarponejuustoa
1dl kermaa vaahdotettuna
4rkl sokeria
50g valkosuklaata sulatettuna
Sekoita mascarponejuusto ja vaahdotettu kerma, lisää sokeri. Sulata valkosuklaa ja lisää joukkoon.
Koristelu:
100g valkosuklaata sulatettuna
3 kpl sukulakuja
12kpl punaisia pallokarkkeja
Sulata suklaa ja pursota leivinpaperille sarven muotoisiksi nokareiksi. Laita jääkaappiin kovettumaan vähintään puoleksi tunniksi. Leikkaa sukulakuja ohuiksi paloiksi. Dippaa karkkien pohajt sulatettuun suklaaseen ja painat karkit kiinni leivoksen pinnalle. Lisää lopuksi sarvet varovasti leivoksen pintaan.


Mitä uusia ideoita ja reseptejä sinulla on joulun herkuiksi? Jaa reseptisi, jotta muutkin pääsevät niitä kokeilemaan!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 18.12. Lahjojen ja muistamisien antaminen Japanissa


Lahjojen antamisella Japanissa on pitkät perinteet, eikä aina kyse ole lahjojen antamisesta sosiaalisissa tilanteissaan vaan se on myös eräänlainen velvoite. Tärkeintä on kuitenkin lahjan antaminen, eikä lahja itse, minkä vuoksi lahjan rahallisella arvolla ei ole niin suurta merkitystä kuin esimerkiksi paketoinnilla ja lahjan ajatuksella.

Japanissa lahjoja annetaan erityisesti vuosipäivinä, hääpäivinä, vauvan syntymisen johdosta, valmistumisen yhteydessä ja uuden naapurin tervetuloa-toivotuksena. Perinteisesti lahjoja ei ole jaettu suomalaisille tyypillisesti syntymäpäivinä tai jouluna, joskin se on yleistymässä. Myös tuliaisten tuominen niin lähipiirille kuin työyhteisölle on hyvin tavallista.

Lahjojen antamiseen liittyy olennaisesti myös kiitollisuus lahjasta ja niin sanotusti vastalahjan antaminen. Yleensä vastalahjan rahallinen arvo on noin puolet alkuperäisen lahjan arvosta.

Työelämässä lahjojen antamisesta on tullut eräänlaista kilpailua, ainakin työpaikkojen kesken, missä kilpaillaan lahjan omaperäisyydestä ja ajattelevaisuudesta. Työpaikat voivat käyttää vuodessa suuria summia asiakkaiden lahjoihin. 

Hääparille tyypillinen lahja on raha, sillä odotetaan, että kuherruskuukaudelta ja lomamatkalta palattaessa pari tuo vastalahjana tuliaisia matkalta. Raha annetaan aina kirjekuoressa. Vauvan syntymän johdosta annettavat lahjat annetaan perinteisesti vauvan vanhemmille. Muuten lapsille yleensä annetaan lahjaksi elektroniikkaa. Sairaille ihmisille taas viedään perinteisesti kukkia, joskin kukillakin on oma merkityksensä, mistä pitää ottaa selvää ennen lahjan viemistä. Tammikuun toisena maanantaina on Täysikään tulemisen päivä, mikä on vapaapäivä, ja silloin juhlitaan nuoria, jotka ovat täyttäneet 20-vuotta. Ystävänpäivänä naiset antavat perinteisesti suklaata miehelle, josta on kiinnostunut. Nykyään suklaalla on myös monta eri merkitystä ja voi ostaa myös itselleen suklaata ystävänpäivänä. 14.3. sen sijaan on Valkoinen päivä, jolloin miehet, jotka saivat ystävänpäivänä naiselta suklaata, antavat takaisin suklaata lahjaksi.

Japanissa vietetään vuoden aikana kaksi merkittävää päivää, jolloin lahjoja jaetaan. Keskellä vuotta vietettävän Ochugenin aikaan annetaan lahjoja niille, joilta on kuollut lähimmäinen alkuvuoden aikana. Se on sijoitettu kaksi viikkoa ennen Obonia, mikä on japanilainen vapaapäivä kuolleiden kunnioittamiseksi. Nykyään Ochugenin aikaan annettavien lahjojen merkitys on muuttunut ja lahjoja annetaan arvostuksen eleenä lähimmäisille ihmisille. 20.12. vietettävän Oseibon perinteet muistuttavat suomalaista perinnettä viedä haudoille kukkia. Nykyään Oseibonin aikaan annetaan lahjoja ihmisille, joille on jotenkin velkaa. Lahjan rahallinen arvo on tärkeää, sillä se määrittää suhteen arvoa. Ochugenin ja Oseibon aikaan annettavat lahjat vaihtelevat ruoasta alkoholijuomiin, riippuen kauppojen valikoimasta. Lahjojen vastaanottajat yleensä kiittävät lahjasta puhelinsoitolla tai kirjeellä.

Yleisesti ottaen lahjoja arvostetaan kovasti. Lahjat annetaan ja vastaanotetaan molemmilla käsillä. Tärkeää on myös ensin kieltäytyä lahjasta ainakin kerran, minkä jälkeen lahjasta tulee kiittää kovasti. Lahja on myös hyvä avata vasta, kun on yksin. Parillinen määrä lahjoja koetaan onnekkaana, samoin numerot kahdeksan ja kolme ovat onnen numeroita (kahdeksan merkitsee vaurautta ja menestystä, kolme kuvaa syntymää). Perinteisesti lahjoja tuodaan tuliaisena tai mikä kuvaa esimerkiksi omaa kotikaupunkia tai –maata.

Japanissa annetaan tosiaan paljon makeisia lahjoiksi. Itsetehtyjä arvostetaan. Yummly.com on sivusto, mistä löytyy paljon japanilaisten jälkiruokien reseptejä, sieltä leipomaan!

tiistai 17. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 17.12. Cosplay ja itsetunto

Jos muistan oikein, niin viime vuonna oli jossain conissa aiheena cosplay ja itsetunto. Itse en kyseistä ohjelmaa ehtinyt seuraamaan mutta aihe on aina ollut lähellä sydäntäni. Minulla on pääosin ollut positiivisia kokemuksia cosplaysta ja se on ehdottomasti parantanut itsetuntoani. Kun aloitin harrastuksen, olin vielä vähän ujo ja hiljainen, mutta cosplayn myötä sain koko ajan lisää itsevarmuutta tutustua uusiin ihmisiin, puhua tuntemattomillekin ihmisille ja huomata, että cosplaypiireissä kaikki voivat olla kavereita keskenään. Cosplay ehdottomasti paransi itsetuntoa ja itsevarmuuttani, mikä on kasvanut vuosien saatossa koko ajan.




Kuitenkin cosplayssa on myös se varjopuoli. Itsetuntoon vaikuttaa suuresti cosplay tuomat ulkonäköpaineet. Itse olen kamppailut painoni kanssa lähes koko ikäni ja paisunut vaihtelevasti kuin pullataikina. Yhä useammin netissä näkee cosplaykuvia, missä korostetaan vähäpukeisuutta, hoikkia ja hyväkuntoisia vartoja, kauniita kasvoja. Siinä ei ole mitään vikaa, sillä yleensä cossattavat hahmot ovat erityisen hoikkia (mutta isot tissit) ja hyvin kauniita. Onhan se suotavaa pyrkiä myös näyttämään hahmolta! Pakostakin itse kullekin tulee selalinen olo, että "kelpaanko minä?"


Kuvien muokkaus on myös mielestäni yksi suuri ongelma. Kuvia muokataan niin paljon, että on tärkeämpää miltä itse ja asu näyttävät kuvassa kuin mitä todellisuudessa on. Kuvien liiallinen muokkaus antaa valheellisen käsityksen harrastuksesta. Helposti arvostelee ja kritisoi itseään katsomalla muiden (muokattuja) kuvia ja kokee, ettei koskaan yllä samaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kuvia on hyvä muokata, sillä aina valaistus ei ole onnistunut tai kuvan laatua pystyy kuvanmuokkauksen avulla parantamaan. Myös kivat lisäeffektit tuovat hauskaa lisää kuvaan.

vähän liikaa muokattu ?

Jokaisella cossaajalla ja jokaisella maalla on varmasti omat käsityksensä siitä, mitä cosplay on. Suomessa on kuitenkin nostettu todella korkealle arvostukselle asujen itsevalmistaminen ja -tekeminen. Olen iloinen siitä, että omat kädentaitoni ovat koko ajan parantuneet ja mielestäni olen kehittynyt harrastuksessa sillä saralla.


Minulle tärkeintä cosplayssa on se, että sitä on hauska harrastaa ja sitä voi kaikki harrastaa. Cosplay ja conit luovat myös vahvaa yhteenkuuluvuutta vaikka lähiaikoina onkin ollut keskustelua ikäpolvien välisistä kuiluistan. Etenkin kun yhä nuoremmat aloittavat cosplayn, minusta on erityisen tärkeää, ettei ulkonäköpaineita ruokita liikaa jo valmiiksi haastavassa elämänvaiheessa. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus harrastaa rakastamaansa harrastusta juuri sellaisena kuin on.


On myös todella ikävää, kun netissä liikkuu "ei näin / vaan näin" kuvia, missä asetetaan rinnakkain kaksi hyvin erinäköistä ja erikokoista cossaajaa. Useimmiten vastakkain asettelussa on selvästi lihava ja hyvin laiha cossaaja. Varmasti kuvissa näkyvät harrastajat törmäävät kuviin ja he huomaavat kuinka heille nauretaan. (Tästä syystä en halua linkittää edes esimerkkiä tähän...) Onko se todella harrastuksen idea?

Oma cosplayinnostukseni laski muutama vuosi sitten, samaan aikaan olin myös lihonnut aika paljon. En enää kokenut näyttäväni hyvältä kuvissa, saati sitten coneissa. Vaikka asut olivat hyviä ja osasin eri tekniikoita, ei se muuttanut sitä, etten pitänyt siitä, mitä näin peilistä. Toisaalta, cosplayn takia sain inspiraation painonpudotukseen. Sillä rakastan tätä harrastusta ja haluan myös näyttää hyvältä kuvissa. Miksi tekisin asuja, jos en tykkää olla niissä?


Minkälaisia kokemuksia sinulla on cospaysta sekä itsetunnosta ja ulkonäköpaineista?

maanantai 16. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 16.12. Joulu Japanissa - vai onko sitä?

Joulu ei ole Japanissa merkittävä juhla vaikka sitä siellä vietetäänkin. Kristinuskon Japaniin toivat alun perin portugalilaiset, jotka perustivat 1500-luvulla sinne kauppa-asemiaan. Portugalilaiset lähetyssaarnaajat yrittivät jo tuolloin käännyttää japanilaisia katolisiksi, joskin tulos jäi melko vaatimattomaksi. 1600-luvun alussa kristinusko kiellettiin.

1900-luvulla alkoi puhaltaa muutosten tuulet ja Japani alkoi vähitellen avautua länsimaisille vaikutteille. Toinen maailmansota ja Pearl Harbor aiheuttivat suurta takapakkia, sillä joulu luokiteltiin amerikkalaisuuden ilmentymäksi ja sen vietto kiellettiin.

Sodan jälkeen ja japanin uudelleenrakentamisen aikaan kulttuurivaikutukset alkoivat uudet näkyä. Erityisesti Hollywood-elokuvat, missä joulua romantisoitiin, nousivat suosioon. Japanilaiset kiinnostuivat uudelleen joulunperinteistä ja jälleen sitä alettiin hiljalleen viettää Japanissa, joskin ilman uskonnollista sisältöä. Joulusta tulikin maallinen ja lähinnä kaupallinen kansanjuhla, mihin kuuluivat joululahjat ja joulupuut.

Japanilaiset ovat soveltaneet joulun juhlintaa itselle sopivaksi ja ottaneet siitä vain itseään miellyttävät ja hauskat puolet. Voi ajatella, että japanilaiset näkevän joulun samanlaisena juhlana kuin suomalaiset uuden vuoden: se on vain yksi hauska tapahtuma muiden joukossa. Joulu onkin tavallinen työ- ja koulupäivä.

Joulusanoman puuttuessa on joulusta muodostunut Japanissa lapsiperheiden ja rakastavaisten juhla. Perheissä syödään aattona jouluateria, joka on yleensä kanaa ja amerikkalaistyyppistä kermakakkua, ja lapset saavat tavallisesti yhden joululahjan. Rakastavaiset puolestaan saattavat syödä illallista ravintolassa kynttilänvalossa.

Tokiosta ja muista suurkaupungeista löytyy kyllä joulutapahtumia niitä etsiville. Esimerkiksi kirkot järjestävät joulujuhlia ja joululaulutapahtumia. Suomalaista joulua voi etsiä Suomi-Kirkosta Tokion Nakanosta. 


torstai 12. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 12.12. Mistä sinä hankit mangasi?

Mangaa on nykyään saatavilla todella hyvin internetissä, ainakin jos englantia osaa. Nopealla etsinnällä löytyy monta eri paikkaa, mistä voi lukea mangaa ja yleensä ihan ensimmäisistä chaptereista viimeisiin julkaisuihin. Viekö netti-manga ostajia paperimangoilta? Jos ostajia ei ole, se on viesti, ettei sarja välttämättä ole tarpeeksi kiinnostava ja sitä ei kannata jatkaa. Vai voiko netissä oleva käännös olla myös hyvä tapa tutustua mangaan ja miettiä, haluaako ostaa lukemansa ihan paperiversiona? Ongelma tulee myös siinä, että fanien tekemät käännökset nettiin päivittyvät paljon nopeammin kuin paperiversiona julkaistavat mangapokkarit.

Mistä kaikkialta mangaa sitten voi ostaa? Monelle conit ja tapahtumat ovat oiva paikka ostaa mangaa, sillä siellä on edustettuna Fantasiapelit, Sangatsumanga sekä mangakirppikset ja muut, mitkä unohdin mainita. Monella ei ole omalla kotipaikkakunnallaan paikkoja, mistä voivat mangaa hankkia, joten tapahtumista tuodaan kotiin monen monta pokkaria mangaa mukanaan. Antiqvariaateista ja divaareista löytyy yhä useammin mangaa hyvään hintaan, joten sieltä voi tehdä hyviä löytöjä. Fantasiapelit löytyy monista suurista kaupungeista, jolloin mangapokkareita pääsee ihan hypistelemään sormissa ja näkemään suuret mangavalikoimat.

Tähän kohtaan voisi sopia muistelu, minkä kuulin eräältä conkävijältä, joka hieman ehkä arvosteli nykyajan harrastajia ja kuinka helppoa heillä on. Siitä ei kuitenkaan ole kovin kauan aikaa, kun mangapokkareiden löytäminen ei ollut itsestäänselvyys vaan niiden saaminen oli kiven alla. Japanivillitys on tehnyt kaikesta, kuten mangasta, kaupallisempaa ja se yleensä tarkoittaa helpommin saatavilla olevaa. Harrastajille se on hieno asia, että mangaa nykyään löytyy niinkin helposti, sillä siitä on tullut suosittua.

Yhä edelleen mangapokkareita ostetaan ja väitän, että fanit haluavat ostaa paperiversioita, joita voi pitää käsissä ja tukea sarjansa tekijöitä ja kustantajia. En usko, että mangapokkareiden myynti olisi niin vähäistä, että netti-manga syrjäyttäisi sen.

Mitä mangapokkareita sinulta löytyy kirjahyllyltäsi?

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 11.12. Matkalla Japaniin

Finnair aloitti ensimmäiset suoralennot Japaniin vuonna 1983 eli tänä vuonna oli 30-vuotiset kansainväliset juhlat. Meillä kävi niin hyvä tuuri, että matkustimme Tokiosta Helsinkiin juuri sinä päivänä, milloin ensimmäinen suoralento lennettiin eli 22.4.2013. Emme tienneet juhlapäivästä ennen kuin istuimme jo koneessa. Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli kyllä hienoja mainoksia juhlavuodesta eli yllätyksenä se ei tullut. 

Helsingistä lentää Japaniin noin 9,5 tuntia ja lentolippujen hinnat vaihtelevat vuoden ajan mukaan. Keväisin ja syksyisin on halvempaa, jolloin hyvissä ajoin hankitut lentoliput voivat olla 600-800euron välillä. Kesällä on selvästi turistikausi, jolloin aikaisinkin hankitut lentoliput ovat selvästi yli 1000 euron. Halpalentoja, missä on välilaskuja, löytyy toki ja jos halvalla haluaa päästä, kannattaa käyttää aikaa halvan lennon etsimiseen. 

Me suosimme Finnairia, sillä 9,5h on todella pitkä lentoaika, emmekä halunneet kuluttaa matkustamiseen liikaa aikaa. Emme myöskään halunneet odottaa eri lentoasemilla vaihtolentoja, sillä odottamisaikana olisi varmasti kulunut rahaa ja hermoja. Finnair kuitenkin tarjoaa aterioita lennolla ja lentokoneessa on myös ilmainen näyttö, mistä voi katsoa muun muassa tv-sarjoja, elokuvia, kuunnella musiikkia ja katsoa lentotietoja.

 Kannattaa myös tarkkailla Japanin kalenteria ja pyhäpäiviä ennen lähtöä. Japanissa vietetään Golden Week –nimistä pyhäviikkoa, mikä alkaa huhtikuun lopulla ja kestää toukokuun alkuun. Sinä aikana vietetään monia eri pyhäpäiviä mutta se on myös työssä käyville japanilaisille perinteinen vapaapäivien viettomahdollisuus. Monet japanilaiset ottavat palkatonta vapaata juuri tuohon aikaan. Japanilaiset ovat perinteisesti hyvin ahkeria työssäkävijöitä, eivätkä osaa ottaa itselleen vapaapäiviä. Golden Weekin aikaan moni kuitenkin kokee voivansa olla vapaalla. Tuolloin Suomessakin voi nähdä paljon japanilaisia turisteja! 

Naritan lentoasema on todella suuri mutta sitäkin selkeämpi. Siellä on opasteet englanniksi, joten oikean terminaalin löydyttyä, ei vaikeuksia juuri ole. Matkustimme Naritan ja Tokion väliä Narita Expressillä. Juna ei mennyt koko ajan maan sisällä vaan näimme vanhaa ja uutta asutusta, hienoja maisemia ja peltoalueita. Maksoimme neljän päivän aikana matkustuksesta 5000 jeniä, mihin sisältyi menopaluuliput ja 1000 jeniä matkustusrahaa. Suica kortilla matkustimme Tokion sisällä ja menopaluulipuilla pääsimme edes takaisin Naritan lentoasemalle. 

Tokiossa operoi JR (toimii paremmin kuin meidän VR), mikä on todella kattava Tokion alueella. Me käytimme melkein pelkästään Yamanote Lineä, mikä kiertää niin sanottua neliötä Tokion alueella molempiin suuntiin. Juna oli aina ihan täynnä ja se kulki sentään parin minuutin välein! Suurimmat ruuhka-ajat Tokiossa oli selvästi aamupäivän ja iltapäivän aikaan eli japanilaisten työajan puitteissa. Japanissa tyypillinen työaika on 10-19, mikä näkyi ruuhka-aikana. Niinä aikoina kannattaa välttää suuria rautatieasemia, jos ei halua jäädä jalkoihin. 

Mikäli aikoo liikkua todella paljon ja eri kaupunkien välillä, Japan Railwaysin junapassi on kannattava. Sen hinta vaihtelee sen mukaan, koska sen hankkii ja kuinka suurelle alueelle, lisätietoja voi lukea Japaninspesialistin sivuilta. Mikäli aikoo matkustaa vain Tokion alueella, ei junapassia kannata hankkia. Mutta jos aikoo matkustaa esimerkiksi Tokio-Osaka-Kyoto alueella, tulee junapassi jo kannattavaksi. Junapassi myös hankitaan etukäteen ja sitä saa yhdeksi, kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Hyvä sivusto hintojen ja matka-aikataulujen tarkkailuun on Hyperdia.

Kun lähdimme viime huhtikuussa Tokioon, emme osanneet kieltä juuri ollenkaan. Totesimme myös, että on turha opetella yksittäisiä fraaseja japaniksi, sillä emme kuitenkaan ymmärtäisi japanin kielistä vastausta. Pärjäsimme kuitenkin englannin kielellä yllättävän hyvin. Kaikki eivät tietenkään ymmärtäneet englantia, joten kesti aina hetken ennen kuin löysimme englantia puhuvan japanilaisen, joka osasi auttaa meitä. Eleillä pärjäsimme myös pitkälle. 

Kuten aiemmin kerroin, olemme aloittaneet japanin kielen opiskelun ja aiomme toukokuussa matkustaa Osakaan. Siihen mennessä toivon mukaan osaamme japania sen verran hyvin, että voimme oikeasti puhua siellä ja kysyä neuvoa. Esimerkiksi ruokalistoja ei ole juurikaan englanniksi. Me valitsimme ruoat ulkonäön perusteella. 

Ainakin Tokiossa oli elämää joka päivä viikon ajan. Suomessa olemme tottuneet, että lauantaina kaupat ovat auki vähemmän aikaa ja sunnuntaina moni liike on suljettu. Tokiossa ei juurikaan huomannut eroa siihen, oliko sunnuntai vai maanantai. Toki liikkeillä on omat aukioloaikansa, joskus jopa joka päivälle, mutta pääosin ne ovat auki koko päivän koko viikon ajan. 

Ennen matkalle lähtöä kannattaa tehdä hyvät suunnitelmat sille, mitä haluaa siellä tehdä. Me katsoimme reitit ja osoitteet valmiiksi, mikä helpotti meitä kovasti. Olimme kirjoittaneet osoitteet myös japaniksi että romanjiksi, mikä helpotti neuvon kysymistä huomattavasti! Liian tiukkaa aikataulua ei tietenkään kannata tehdä, silloin ei ehdi tutkimaan kaikkea, mikä tulee vastaan. 

Mitä matkakokemuksia sinulla on Japanista?

tiistai 10. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 10.12. Minun jrock-kokemukseni

Sama ystävä, joka aikanaan esitteli minulle cosplayn, esitteli myös japanilaisen musiikin minulle. Muutaman vuoden ajan japanilainen musiikki oli ainut musiikin laji, mitä halusin kuunnella.

http://www.jame-world.com/fi/


Vuonna 2009 pääsin heinäkuussa Nosturiin D’espairsRayn keikalle, mikä oli ehkä kaikkien unelmien täyttymys. Monien kommellusten kautta pääsimme ystävieni kanssa paikan päälle ja kauniissa säässä kuuntelimme bändin harjoittelua ulkona. Saimme melko hyvät paikat oikeasta reunasta ja näköyhteys bändiin oli hyvä – Nosturi muutenkin on pieni paikka, joten melkein kaikkialta näkee lavalle hyvin.

Onneksi minun ei tarvinnut kauan odottaa, että pääsin seuraavalle keikalle heti marraskuussa, kun Abingdon Boys School tuli Suomeen. Se oli ehkä paras keikka, missä olen ollut. Samaan aikaan katsoin D. Gray-Mania ja olin todella rakastunut sarjaan, joten ABS oli myös sitä kautta tullut minulle todella rakkaaksi. Kovasti bändi lupasi tulla takaisin mutta mitään ei ole kuulunut, joten olen todella iloinen, että pääsin keikalle. ABS esiintyi Tavastialla ja jonotimme muutamaa tuntia ennen ovien avaamista kylmässä ulkoilmassa. Oli se sen arvoista, sillä olin toisella rivillä melkein keskellä.

Olimme ystävieni kanssa yrittäneet aiemmin päästä mm. Miyavin keikalle mutta liputhan olivat hetkessä loppuunmyytyjä.

Minulla oli vuonna 2010 mahdollisuus päästä uudestaan D’espairsRayn keikalle ja minulla oli lippukin jo käsissäni. Valitettavasti koulun joustamattomuus esti pääsyni keikalle, mikä harmitti minua todella paljon, sillä keikan jälkeen tuli tieto bändin lopettamisesta. Olin melko murtunut, sillä pidin kovasti uudesta levystä.

Vuoden 2010 aikoihin ja jälkeen aloin kuitenkin laajentaa musiikkimakuani ja kuunnella myös muita tyylejä. Sen jälkeen olen käynyt useilla keikoilla, joskin painopiste on ollut koti- tai ulkomaisessa rockissa ja heavyssa.

Tänä vuonna tarjoutui kuitenkin mahdollisuus päästä näkemään kauan odotettu the Gazette. Vaikka japanilainen musiikki ei ollutkaan enää niin lähellä sydäntäni, mitä se joskus oli ollut, oli bändi yhä tärkeä ja rakas minulle. Olimme ystävieni kanssa todella innoissamme, kun saimme liput käsiimme! Lisää Gazetten keikkatunnelmista voi lukea blogikirjoituksestani.

Olen todella iloinen, että olen nähnyt kolme lempibändiäni ja päässyt edes kolmelle keikalle katsomaan japanilaisia bändejä.

Mitä japanilaisia bändejä sinä olet nähnyt livenä?

maanantai 9. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 9.12. Cosplay vs. muu pukeutuminen

Ai sä harrastat cosplayta? Mitä järkee on pukeutuu joksiki ihme hahmoiks? 


Sellaiset ihmiset, jotka eivät harrasta cosplayta, harvoin ymmärtävät harrastusta. On niitäkin, jotka pitävät sitä kädentaidollisesti hienona ja antavat arvostusta harrastajille. Yleensä reagointi on kuitenkin melko negatiivisensävytteinen.

Kaikesta huolimatta Suomessa vietetään vappua ja Halloweenia, jolloin ihmiset tykkäävät pukeutua joksikin muuksi kuin omaksi itsekseen. Kaupat, kuten Punanaamio ja Pilailupuoti ovat tungoksessa, ruuhkaa riittää viimeiseen päivään asti, kun etsitään itselle sopivia asuja.

Miksi se on hyväksyttävämpää pukeutua Halloweenina tai vappuna mutta cosplayta vieroksutaan? Halloweenista ei ole kuin reilu kuukausi aikaa ja silloin minua tuli kaduilla vastaan hahmoja Star Warsista, peleistä, Disney-elokuvista ja ties mitä muita hahmoja, joita olen myös coneissa nähnyt cossattavan.

Ehkä ihmiset pelkäävät muiden mielipiteitä ja sanoja, etteivät uskalla muuten pukeutua kuin tiettyinä päivinä, jolloin se on sallittua? Tämä ei tietenkään päde kaikkien kohdalla, kaikkia ei yksinkertaisesti kiinnosta koko cosplay ja tiettyinä päivinä on vain hauskaa hassutella ja pukeutua.

Olen joskus nimittäin kuullut, kuinka ohikulkijat voivat cossaajan ohitettuaan kuiskata toisilleen ”kuinka noloa” ja katsovat nenän vartta pitkin koko harrastusta.


Pikkuhiljaa cosplay kuitenkin saa positiivista huomiota ja lehdissä on kirjoituksia eri tapahtumista. Kuitenkin cossaajien määrä on koko ajan kasvussa eli yleinen mielipide cosplaysta ei kovin negatiivinen voi olla.

Minkälaisia kokemuksia muilla on?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 8.12. Lahjaideat hukassa? Tee itse! 3/3

Viimeiset vinkit itsetehtyihin lahjoihin!

Seuraavan ohjeen löysin netistä, en enää muista mistä. Ohje oli tehty niin hyvin, että jaan löytämäni kuvallisen ohjeen suoraan blogiin, sillä sen uudelleen kirjoittaminen olisi tyhmää. Tein höyhenenkeleitä todella paljon viime vuonna, jostain syystä en ottanut yhdestäkään omasta teoksesta kuvaa. Eli ohje ei ole minun vaan olen sen netistä löytänyt.

HÖYHENEKELI



PAPERITÄHTI

kuva otettu murmelinpaiva.blogspot.com

1. Tee A4-kokoisesta paperista neliön muotoinen taittamalla paperi kolmioksi ja leikkaamalla ylimääräinen osa pois. Vahvista kolmion taitos.
2. Taita kolmio vielä kahtia.
3. Leikkaa taiteltu paperiin 1cm:n levysiä liuskuja avoimesta päästä kohti kolmion kiinni olevaa reunaa. Jätä kiinni olevaan reunaan noin 0,5-1cm:n leikkaamaton kohta.
4. Avaa taiteltu paperi.
5. Ota liimaa ja käännä sisimmät liuskat yhteen. Liimaa kiinni.


6. Käännä työ ja liimaa seuraavat liuskat yhteen. Toista. Näin paperista tulee kolmiulotteinen.
7. Kun tähden sakara on valmis, niitä tarvitaan vielä viisi, jotta tähdestä tulee kokonainen.


Huomenna joulukalenteri palaa cosplayaiheisiin!

lauantai 7. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 7.12. Lahjaideat hukassa? Tee itse! 2/3

Itsetehdyn lahjan ei tarvitse aina olla kädentöitä vaan myös keittiössä tehtyjä. Olen tykästynyt kovasti Valion resepteihin ja etsin sieltä aina kaikkea leivottavaa. Tässä muutama Valio.fi sivuilta löytämäni resepti, mitkä varmasti toimivat joululahjoina!

ITSETEHTY TOFFEE
kuva otettu Valion sivuilta

2 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
½ dl siirappia
25 g voita 

Sekoita ainekset paksupohjaisessa kattilassa. Anna seoksen kiehua voimakkaasti poreillen 15-25 min (HUOM! Keittoaika vaihtelee kiehumisen voimakkuudesta ja keittoastian halkaisijan suuruudesta riippuen! Kannattaa antaa kiehua kauan, sillä minun seoksestani tuli enemmän kinuskin tapaista, kun en antanut kiehua tarpeeksi). Sekoita välillä, varsinkin keittoajan lopussa, ettei seos tartu pohjaan.

Kun toffee alkaa saostua, ota seosta ½tl lusikkaan ja tipauta seosta kylmään veteen. Anna jäähtyä hetken. Mikäli seos jähmettyy vedessä niin, että voit muotoilla sen palloksi, on toffeeseos valmista.

Kaada seos pieneen vuokaan, jossa on leivinpaperi. Anna kovettua. Leikkaa paloiksi. Kostuta veitsi veteen ennen leikkuuta, sillä veitsi voi jäädä kiinni toffeeseen. Toffee leikkautuu parhaiten, kun se on täysin jäähtynyttä.

Pakkaa palat sellofaaniin (tai paistopusseista leikattuihin paloihin), sulje päät narulla tai nauhalla. Makeiset säilyvät 1 - 2 viikkoa.


ROCKY ROAD

kuva otettu Valion sivuilta
200 g tummaa suklaata
½ dl rusinoita
1 dl pähkinöitä (esim. saksan-, pekaani-, pistaasipähkinöitä)
100 g vaahtokarkkia
tilkka kermaa tai maitoa

Paloittele suklaa ja lisää tilkka kermaa tai maitoa seokseen. Sulata se mikroaaltouunissa niin että sekoittelet seosta pienin väliajoin.

Hienonna pähkinöitä hieman veitsellä ja pilko myös vaahtokarkit pieniksi paloiksi (HUOM! Vaahtokarkit kannattaa pilkkoa todella pieniksi, sillä isoina paloina ne maistuvat ihan purkalta seoksessa).

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Levitä seos leivinpaperin päälle vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä. Leikkaa jähmettynyt levy paloiksi ja tarjoile.

Alunperin ohjeessa oli 1 dl kuohukermaa, mikä piti lisätä suklaaseen. Minun seokseni ei koskaan jähmettynyt vaan jäi liian kosteaksi. Tästä syystä en laittaisi niin paljon kermaa seokseen. 


Löytyykö teidän keittokirjoista kivoja reseptejä joululahjaksi?

perjantai 6. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 6.12. Lahjaideat hukassa? Tee itse! 1/3

Tämän viikonlopun aiheena on itsetehdyt lahjat. Joulun lähestyessä tulee stressi ja kiire ostaa joululahjoja. Stressiä aiheuttaa yleensä se, ettei tiedä mitä hankkii perheelleen tai ystävällineen. Joillain rahat voivat olla tiukilla joulun aikaan, eikä kaikille voi ostaa ihan mitä tahansa.

Itsetehdyt lahjat ilahduttavat aina, sillä tekijä on nähnyt vaivaa lahjan tekemiseen ja ajatellut lahjan saajaa. Käsitöitä yleensä arvostetaan kovasti.

Esittelinkin tänään kaksi helppoa jouluaiheista itsetehtyä lahjaideaa. Lahjojen materiaalit ostaa muutamalla eurolla askartelukaupasta ja niistä riittää moneen lahjaan.


TONTTU-UKOT

jostain syystä blogger ei anna minun lisätä kuvaa sen oikeilla väreillä vaan tekee siitä pikselihirviön, pahoittelen
 Tonttu-ukolle en löytänyt netistä erillistä ohjetta vaan työpaikkani kahviossa oli yhtenä jouluna näytillä suloinen tonttu-ukko. Hetken sitä katsottuani, keksin miten tonttu-ukko oli tehty.

1. Leikkaa huovasta (punainen, harmaa, vihreä) kaksi samankokoista palaa.
2. Leikkaa pala piippukrassia (valkoinen, punainen) ja taittele siitä tikku-ukkon näköinen.
3. Laita liimaa huopapaloihin ja laita piippukrassista tehty tikku-ukko huopapalojen väliin. Käsien ja jalkojen täytyy näkyä huopalojen välistä.
4. Laita pieni pallo tikku-ukon pääksi (kannattaa varmuuden vuoksi laittaa vähän liimaa piippukrassin päähän, jotta pallo pysyy päänä kiinni)
5. Leikkaa huovasta kolmio ja taittele siitä tonttulakki. Liimaa tonttu-ukon päähän.
6. Piirrä tonttu-ukolle kasvot ja koristele.

JOULUTÄHTIKUKKA


Leikkaa ohuesta paperinarusta neljä 15cm mittaista pätkää. Avaa narut kierteestä niin, että narun keskikohta ja kärjet pysyvät avaamattomina. Aseta narut keskenään ristiin niin, että avatut osat muodostavat kukkien terälehdet.

Lisää halutessasi kukan keskelle muovisia heteitä. Taita sommitelma suppuun ja sido se juurestaan kasaan metallilangalla. Avaa valmis kukka. 


Mitä itsetehtyjä lahjavinkkejä teillä on?

torstai 5. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 5.12. Japanin opiskelua

Japania pystyy nykyään melko helposti opiskelemaan. On paljon materiaalia ja oppikirjoja, mitkä mahdollistavat myös itseopiskelun. Jotkut lukiot voivat tarjota mahdollisuuden opiskella japania ja vielä parempi tarjonta taitaa olla korkeakouluilla. Omien opintojen aikana japanin kielen kursseja ei löytynyt, joten opinnot jäivät siihen. 

Entä sitten, kun ikää on jo sen verran, ettei enää opiskele? Tuleeko japanin kielen opiskelusta opettajan avulla mahdoton ajatus? Ei suinkaan! Työväen opistot ainakin tarjoavat hyvän väylän japanin opiskeluun ja vielä ilta-aikaan. Valitettava tosi asia kuitenkin on, että tässä taloustilanteessa kurssitarjonta ei enää ole suurta. 

Pääsimme whiplasherin kanssa Turun työväen opiston kautta japanin alkeiden kurssille, mikä on kestänyt syyskuusta aina tähän päivään asti. Kurssi kesti siis 13 kertaa ja opiskelua oli kerran viikossa. Opettajana toimi japanilainen nainen ja opetus tapahtui englanniksi.

Vaikka olin hieman opiskellut itsenäisesti ja animen kautta jotain sanastoa oppinut, on todella hienoa päästä oikeaoppisesti opiskelemaan japania ja vielä japanilaisen opettajan johdolla. On ollut mielenkiintoista huomata, miten anime ja ns. oikea japani saattavat erota toisistaan. Tai miten japanin merkit todella kääntyvät meidän aakkosillemme.

Kurssin tavoitteena oli, että oppisimme edes hieman japania, jotta pärjäisimme paremmin Japanissa ja pystyisimme kommunikoimaan japanilaisten kanssa. Tärkeää oli oppia kirjoittamaan, puhumaan ja ymmärtämään yksinkertaista japania.



Aluksi hiraganojen ja katakanojen valtava määrä tuntui siltä, ettei niitä voi koskaan oppia. Itseopiskelua, motivaatiota, tahtoa ja kertausta se vaati ennen kuin kaikki merkit voi oppia. Kaikkia merkkejä ei kannata samaan aikaan opiskella, eikä sekoittaa hiraganoja ja katakanoja keskenään. Jotkut opettelevat konsonantin mukaan litanioita (ma, me, mi, mu, mo) kun taas minä koin helpommaksi opetella vokaalin mukaan (a, ka, sa, ta, ha, na, ma, ra, ya, wa). Tavuja piti myös sekoitella, jotta tunnistaa ja osaa kirjoittaa niitä litanioiden ulkopuolella. Latasin myös puhelimeeni sovelluksen, mikä näytti, missä järjestyksessä merkit kirjoitetaan, mikä helpotti kovasti kirjoittamisen opettelua!

Minulle ehkä hankalinta oli oppia sanastoa. Kielioppi meni vielä suhteellisen hyvin päähän, sillä sen oppiminen on aina ollut minulle helppoa. Mutta sanojen muistaminen ja niistä lauseiden muodostaminen? Ei helppoa.

Onneksi pääsimme japanin jatkokurssille, mikä kestää tammikuusta huhtikuun alkuun. Eli pystymme vielä jatkamaan opiskelua opettajan johdolla ja viikottain olevat oppitunnit tukevat opitun muistamista.

Kuka muu on opiskellut tai opiskelee japania?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 4.12. Majoittuminen coneissa

Conien kesto on pikkuhiljaa vakiintunut kahteen päivään, toki yhden päivän tapahtumiakin on vielä ja Desuconista on kesällä tullut kolmipäiväinen. Missä conilaiset sitten majoittautuvat conien ajan?

Cosplayn avulla moni on varmasti saanut ystäviä ympäri Suomea, joten joskus voi päästä ystävän luo yöksi vieraassa kaupungissa. Melkein kaikki conit tarjoavat myös lattiamajoitusta, mikä tulee paljon halvemmaksi kuin hotellit. Pitkään Omenahotelli on ollut ykköshotelli conimajoittautumisessa. Hostellit ja campingalueet ovat myös nostaneet suosiotaan niiden halpojen hintojen vuoksi. 


Ensimmäisen kerran, kun olin kaksipäiväisessä tapahtumassa eli Tampereella Finncon-Animeconissa, yövyimme Nokialla Viinikanniemen leirintäalueella. Meillä oli iso ja pieni mökki vuokrattuna, missä majailimme yhteensä kolme päivää. Leirintäalue oli maisemansa vuoksi todella ihanteellinen majoituspaikka, sillä saimme hienoja kuvia. Toki vessa oli huoltorakennuksessa, samoin suihku, joten ihan rauhassa ei voinut olla.

Monen vuoden ajan olemme coniporukan kanssa majoittuneet Omenahotelliin ja sen olemme kokeneet hyväksi paikaksi. Nykyään Omenahotelli varataan loppuun melko aikaisessa vaiheessa, joten pitää keksiä muita majoituspaikkoja. Esimerkiksi Lahdessa kesällä Desuconissa majoituspaikkana oli Mukkula Camping mikä oli todella lähellä Sibeliustaloa ja riippui mökistä, oliko siellä suihkutilat vai ei. Tampereella olen kuullut todella hyvää DreamHostelsista.

Mikä on sinun vinkkisi majoitukseen eri kaupungeissa?

tiistai 3. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI 2013: 3.12. Cosplaykisat

Cosplaykisojen määrä on noussut mielestäni todella paljon ihan muutamien viime vuosien ajan. Muistan tosiaan ajan, jolloin World Cosplay Summit oli suurin ja hienoin cosplaykisa, mitä odotin todella innolla. Nyt rinnalle on tullut Nordic Cosplay Championships ja EuroCosplay. En välttämättä sano, että kisat kilpailevat keskenään, sillä kisoissa kilpaillaan kuitenkin maailmanlaajuisesti eri tasoilla, niin sanotusti. Kisojen nimetkin jo kertovat paljon.

On todella hienoa, että yli maan rajojen meneviä kisoja on tullut enemmän ja cosplaysta on tullut kansainvälisempää. Kirjoitin Traconin jälkeen blogikirjoituksen cosplaykulttuureista eri maissa, mikä todella hätkäytti sekä minua että monia muita. Siitä huolimatta olen iloinen, että cossaajat vierailevat muissa maissa ja kisataan muiden maiden kanssa. Niistä voi oppia ja saada ideoita tuleviin kisoihin tai vaikkapa Suomen kisakulttuuriin.

Kansainvälisten kisojen lisäksi conit tarjoavat niin sanotusti peruscosplaykisoja, kuten puku- ja esityskilpailuja. Näissä oman maan kisoissa pystyy kehittymään, saamaan kokemusta, intoa lähteä kisaamaan muihin maihin – eli ehdottomasti yksi tärkeimmistä kisaformaateista!

Peruskisat ovat myös kokeneet paljon muutoksia. Vuoden 2013 Desucon Frostbitessä puhuin lavakammosta ja esiintymisestä, missä esille tuli juuri kisojen monimuotoisuus ja niiden kategorisoinnin hankaluus. Voitte lukea aiemmasta blogimerkinnästä näitä pohdintoja, niin en niitä tuo uudestaan tässä esille.

Cossaajana iloitsen siitä, että on monipuolisia kisoja, sillä niitä on ihana seurata. Toisaalta viime Traconin jälkeen tuli sellainen olo, että olin ihan ähky niiden kaikkien kisojen jälkeen. Liikaa yhdessä tapahtumassa. Suomessa on kuitenkin paljon tapahtumia, mihin niitä voi jakaa.

Olen todella innoissani toukokuussa 2014 tulevasta Cosvisionista, mikä on cosplayhin painottunut taphtuma. Kisajulkistuksia tulee koko ajan lisää ja minulla on sekavat ajatukset sen suhteen. Tuleeko kisoista yhtä ähkyyn, mitä Traconissa? Vai pysyykö mielenkiinto niitä seuratessa?

Mikä on sinusta paras cosplaykisamuoto? Mikä ei ehdottomasti saa hävitä Suomen cosplaykisaskenestä?