maanantai 12. elokuuta 2013

Ensimmäinen yllätyscossi Traconiin - Sheena Fujibayashi (Tales of Symphonia)

Alunperinhän ajatuksena oli tehdä Traconiin Sophitia Soul Caliburista mutta se saa nyt muidenkin suunnitelmien tapaan siirtyä. Traconin suunnitelmat ovatkin menneet aika tavalla uusiksi. Ja huomattava muutos on se, että aion laittaa kaksi cossia Traconiin päälle. (Mikäli sikäli toisen cossin peruukki tulee ajoissa.)

Tässä ensimmäinen cosseista.

TALES OF SYMPHONIA - SHEENA FUJIBAYASHI

Olen jo monta vuotta sitten puhunut kaverin kanssa, että tehtäisiin pari- tai ryhmäcosplay Tales of -pelisarjasta. Kuten monet muutkin ideat, se on vain jäänyt toteuttamatta. Jostain syystä koin inspiraation ja päätin yllättäen tehdä nyt monen vuoden jälkeen cossin Traconiin.

Sunnuntaina vedän päälleni Tales of Symphonia pelisarjasta Sheena Fujibayashin. Peliä en ole päässyt pelaamaan mutta lyhyen animeversion olen katsonut. Pelin ja animen versiot ovat melko samantapaiset, värimaailma saattaa hieman erota.

Asu on todella yksinkertainen, mukava ja helppo. Yleensä sunnuntaina en cossaa, koska se on lähtöpäivä ja pitäisi ajaa kotiin ja kaikkea. Enkä edes muista, koska viimeksi minulla olisi ollut kaksi asua conissa. Traconissa vuonna 2010 ehkäpä?


Ostin peruukin netistä. Päätin, että tilaan liilahtavan mustan peruukin, mikä sopisi Sheenalle hyvin. Ajattelin mustan olevan turhan voimakkaan värinen. Kun peruukki saapui, se olikin todella liila eikä liilahtavan musta. Koska peruukki tuli todella nopeasti paikalle, päätin tilata samalta myyjältä mustana samanlaisen peruukin ja toivoa, että se tulee ennen Traconia.

Housuja en aio tehdä, sillä minulla on niin paljon mustia housuja, että voin käyttää niitä. Mustat hihat tulevat myös valmiista paidasta, kun niitä tuolta vaatekaapista löytyy. Valkoiset rintaliivit pilkistävät paidan alta.

Tein liilan paidan, irtohihat ja shoecoverit myös enemmän sinertävämmästä kankaasta kuten peliversiossa on.

Shoecoverit päätin tehdä crocsien päälle, kahdessa osassa. Sain äidiltäni lainaksi valkoiset, kulahtaneet crocsit. Tein ensin pelkkien crocsien päälle mustat shoecoverit ja kärkiin siniset kuvioinnit. Sen jälkeen jatkoin sääriosan tekemistä, mitkä taittuvat nilkan kohdalta jalkapöydän päälle. Eli shoecoverit on helpompi tehdä ja helppo laittaa päälle. Kaikki on kuminauhalla kiinnitetty alhaalta kiinni. Sääriosan tekemiseen käytin apuna fleecekangasta ja muokkasin osan sen avulla kätevästi, minkä jälkeen päällystin oikealla kankaalla. Sääriosan kiinnitys ei ole ihan samanlainen mutta ajaa samaa asiaa. Syynä se, etten ole koskaan ollut hyvä lenkkien kanssa.
Kuvassa shoecovereiden ompelu on tosiaan hieman kesken, vaaleanpunainen rusetti on huonosti kiinnitetty, sillä vyössä ei ole vielä tarrakiinnitystä. Poseerauksia pitää myös harjoitella, että saan parhaat puoleni näkyviin, enkä kaikkia puoliani! Jospa pikapainonpudotus, etten näytä liian suurelta Traconissa? Ihan niin kuin se pitkäpainonpudotus olisi lähtenyt vielä tehoamaan... Vyötärökorsetilla saa nyt ainakin jotain aikaiseksi!

Kaiken kaikkiaan Sheena valmistui hyvinkin nopeasti. Työ jakautui muutamalle päivälle mutta työtunteja ei ollut monta. Minä kun olen ompelijana sellainen, joka ei jaksa kovin montaa tuntia putkeen tehdä yksijaksoisesti mitään vaan puuhailen vähän kaikkea siinä samalla ja teen cossia aina vähän eteenpäin.

Vähän pitää vielä cossia korjailla, nyt kun sen laittoi päälle kokonaisuudessaan ja parannella tiettyjä kohtia. Sheenalle aion vielä tehdä rekvisiittaa mukaan. Haluaisin kovasti tehdä myös Corrinen, Sheenan ketun näköisen summon spiritin, mutta en ole kovin hyvä tekemään pehmoleluja ja tuntuu siltä, ettei yksinkertaisia pehmoja enää tehdä eli saa nähdä, tuleeko Corrine mukaan Traconiin vai ei.


Vielä on cossihommia paljon jäljella, niistä tulossa lisää päivityksiä!

~dessu

sunnuntai 4. elokuuta 2013

AMV vuosien varrella

Tein ensimmäisen AM-videoni vuoden 2007 loppu puolella eli samoihin aikoihin kun aloitin cosplayn. Innostuin kovasti AMV:istä ja teinkin niitä surkealla MovieMakerilla sen vuoden verran kovalla vauhdilla. Pääasiassa tein videoita keskittyen Zackiin ja Cloudiin Final Fantasy VII:stä, mukaan lukeutuu myös yksi Naruto ja yksi Final Fantasy XII Versus (nykyinen FFXV) video.

YouTube ei ollut aina ystäväni ja ensimmäisestä videosta on musiikki poistettu sekä yksi video kokonaan poistettu. Minkäs rikoin tekijänoikeuslakeja! Mutta mukavaa, että suurin osa videoista on säilynyt tuubissa.

Pitkästä aikaa menin YouTuben kanavalleni, sillä koko ajan sähköpostiini on tullut viestejä siitä, miten joku on laittanut kommenttia johonkin videoon ja subscribennyt minut. Yllätyin suuresti, kuinka paljon katsojia joillain videoilla on! Se veti minut hieman sanattomaksi.

Nyt kun katselen videoita, ehkä hieman hymyilyttää. Muutama on oikeasti ihan hyvin onnistunut, ottaen huomioon että käytössä tosiaan oli vain MovieMaker. Muutamassa näen kaikki virheet ja mitä haluaisin parannella ja muutama on niitä videoita, kun yritin kokeilla jotain uutta.

Syy, miksi lopetin videoiden tekemisen, ei suinkaan ole se, että kyllästyin. Päinvastoin, olisin halunnut tehdä lisää! Jostain syystä MovieMaker ei suostunut kääntämään videoklippejä siihen muotoon, että olisin videoita voinut muokata ja tehdä. Ja mielestäni olin jo kuluttanut Advent Childrenin ja Crisis Coren klipit loppuun. Ehkä joskus vielä palaan AMV:n kimppuun ja jatkan yksinkertaisten videoiden tekemistä.

Tällä hetkellä eniten katselukertoja Cloudin ja Zakin taistelunäkökulmaan perustuvalla videolla, missä on Breaking Benjaminin Breath -kappale. Sillä on melkein 40 000 katselukertaa, mikä on todella ihmeellistä. Minulle video ei enää nappaa yhtä paljon, mitä silloin kuin tein sen. Ihmettelenkin, miten se voi olla noinkin suosittu.


Heti perässä on Poets of the Fallin Locking Up the Sun -kappaleeseen tehty video Final Fantasy VII: Crisis Coreen perustuen. Melkein 30 000 katselukertaa! Tämä on yksi niistä videoista, mistä oikeastaan pidän aika paljon. En koskaan tehnyt koko kappaleesta AMV:tä vaan lyhensin kappaletta ja olisi kyllä kiva joskus ehkä tehdä AMV koko kappaleesta~


Kolmantena on erittäin käytetty kappale, nimittäin Clint Mansellin Requiem for a Dream, perustuen myöskin Crisis Coreen. Itse en enää tästä kovin paljon pidä, sillä olen nähnyt niin monta hyvää AMV:tä tähän kappaleeseen, että en jaksa innostua omasta videostani lainkaan. Katslukertoja on kuitenkin melkein 27 000.


Yli 20 000 katselukerralla tulee Final Fantasy XIII Versuksen video Gothic Powerin musiikilla. Pidän kappaleesta kovasti ja mielestäni ihan onnistuin videonkin kanssa.


Yksi lemppareistani on Nightwishin Swan Song, mikä kertoo Zackin ja Cloudin tarinaa. Silläkin on melkein 19 000 katsojakertaa!


Jos kiinnostaa, kanavalla on vielä muutama video, mitä en laittanut tähän blogitekstiin.
~dessu