maanantai 3. maaliskuuta 2014

COSPLAY-12: 3/12 Kuuluuko cosplay coneihin?

Viime vuoden puolella tuntui olevan paljon keskustelua cosplaysta ja coneista sekä siitä, kuuluuko cosplay coneihin. Blogikirjoituksista huomasin, että moni on luullut conien rakentuvan cosplayn ympärille ja Aniki.fi foorumillakin on ollut keskustelua siitä, voiko coneihin tulla ilman cosplayasua.

Aikaisemmin cosplaylla ei ollut suurta merkitystä tapahtumissa ja vasta Jyväskylän Animeconissa vuonna 2004 cosplaykisat saivat yllätysmäärän katsojia, minkä jälkeen cosplayn suosio on vain noussut. Joka vuosi cosplay näkyy yhä enemmän tapahtumissa, verrattuna ehkä muiden maiden erilaisiin tapahtumiin. Myös nykyään yhä enemmän tapahtumissa on cosplayaiheista ohjelmaa aina luennoista erilaiseen pajatoimintaan. Ehkä suurimpia ohjelmanumeroita ovat juuri monipuoliset cosplaykisat sekä cosplaydeitti.


Tapahtumat ovat tällä hetkellä melkeinpä ainut väylä päästä harrastamaan cosplayta ja tapaamaan muita harrastajia. Jonkun verran on ilmestynyt cosplay-miittejä ja photoshoot-miittejä, joskin pääosin tällaiset tapahtuvat jo tutulla kaveriporukalla.

Kun Desucon Frostbiten ilmoitettiin olevan K18-tapahtuma, aiheutti se suuren kohun etenkin cosplayaajien keskuudessa. Monet harmittelivat sitä, miten heidän cosplaysuunnitelmansa menivät mönkään ja miten jokin ryhmäcosplay ei onnistu, sillä kaikki siihen osallistujat eivät ole täysikäisiä. Desucon ei kuitenkaan ole profiloitunut cosplaytapahtumaksi vaan osa kävijöistä tulee tapahtumaan cosplayasussa, eikä kaikilla ole edes halua cosplayhin.

Jossain keskustelussa ehdotettiinkin jo, että kävijämäärää vähennetään kieltämällä cosplay tapahtumasta. Moni kuitenkin totesi, että cosplay tuo värikkyyttä ja elämää tapahtumaan sekä cosplayn kautta tapahtuma on selkeästi tunnistettavissa ulkopuolisten silmissä. Toisaalta jossain kohtaa keskustelu kääntyi myös siihen suuntaan, että haluavatko animetapahtumat profiloitua "hassusti pukeutuvien ihmisten tapahtumaksi" ja kuuluuko cosplay oikeasti edes tapahtumiin.

Onko cosplay siis oleellinen osa tapahtumia vai onko cosplayn suosio vaan tehnyt siitä oletusarvoisesti tärkeän osan tapahtumia?

Tällä hetkellä ainoat tapahtumat, jotka ovat keskittyneet cosplayhin ovat CosplayGaala, Cosplay bootcamp, Cosplaytanssiaiset ja tulossa oleva Cosvision. Kaikki muut tapahtuvat ovat anime-, manga- ja japanilaisen popkulttuurin sekä roolipeli-, peli- ja sarjakuvatapahtumia, mihin cosplay on tullut vahvaksi osaksi ohjelmaa. 


Kuuluisiko cosplayn elää omana harrastuksenaan erossa tapahtumista? Toisin sanoen, pitäisikö eri paikkakunnille järjestää erilaisia cosplayphotoshootteja tai -miittejä? Vai pitäisikö cosaajien vaan omissa pienissä piireissään harrastaa harrastustaan?

10 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa tapahtumassa on cosplayn arvokilpailuja / conin omia kilpailuja.
      (Tapahtuma siis itsessään tukee harrastusta)
      Cosplayn harrastajat saattavat tehdä useiden kuukausien työn asun eteen.
      En ole ollut henkilökohtaisesti ainoassakaan conissa , missä cosplaytä ,en olisi nähnyt,
      ja Frostbite, cosplayn taso oli todellakin wohoowh..
      Cosplay on ennekaikkea vapaehtoista, jokaiselle. :)
      Con tapahtuma joka kieltäisi cosplayn =se menettäisi kävijöitään+eloisuutensa.
      miksi se on hassusti pukeutumista? , hyvä cosplay harrastaja saa hahmon eloon , ja pystyy tuomaan fixtion maailmasta hahmon/hahmoja hetkeksi todelliseen maailmaan, minusta se on ,vain upeaa nähdä juuri omia suosikki hahmoja kävelemässä vastaan conin käytävillä.

      Poista
    2. "Hassusti pukeutumisen" termin otin itse asiassa Descuonin cosplayvastaavan blogikirjoituksessa, missä hän myös pohti sitä, kuuluuko cosplay edes coneihin ja etenkin, kuuluuko se juuri animetapahtuma-Desuconiin ja haluaako Desucon profiloitua "hassusti pukeutuvien" tapahtumaksi.

      Mielestäni cosplay on juuri erilaista animen harrastamista (tai ihan minkä tahansa sarjan, oli sitten kyse anime-, manga-, roolipeli- tai pelisarjasta) ja siinä tuodaan erilaista syvyyttä siihen harrastukseen. Yleensä cossaaja kuitenkin tuntee hahmon ja sarjan melkoisen hyvin.

      Poista
  2. Olen samaa mieltä Jenzk:in kanssa. Cosplay on pieni väripilkku con tapahtumiin ja con tapahtumat tukevat harrastelioita. Olen itsekin jo muutaman kerran cosplay pukuja tehnyt ja se on tosi mukavaa kun saa tehdä olevasta hahmosta hetkellisesti "elevän."
    Jos kuulisin sellaisesta con tapahtumasta jossa kieletään Cosplaydit niin haukkuisin sen tapahtuman alimpaan helvettiin.
    Ja se on mukavaa että kuin myös mahtavaa kun näkee ihmisiä jotka ovat pukeutuneet upeisiin ja näyttäviin cosplay pukuihinsa ja etenkin silloin jos se hahmo jota se ihminen esittää on suosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, olemme samalla kannalla asiassa eli cosplay harrastuksena elävöittää animea (tai muita sarjoja). Eli cosplaylla on kyllä syystä oma paikkansa tapahtumissa.

      Poista
  3. Cosplay on oheistuote.

    Cosplay'ta tuskin koskaan ollaan poistamassa tapahtumista. Niissä se on syntynyt ja niissä se elää. Sitä voi kuitenkin tehdä muuallakin eivätkä tapahtumat kuole, vaikka cosplay niistä häviäisikin. Kisat kertovat siitä, että cosplay halutaan pitää osana tapahtumaa. Silti tälläkin hetkellä Suomessa on paljon cosplay-harrastajia, jotka esimerkiksi eivät ollenkaan (enää) harrasta animea tai mangaa. Heidän kiinnostuksen kohteensa eivät siis löydy anime- ja manga-painotteisista tapahtumist, jolloin on hassua, että heitä kuitenkin näissä tapahtumissa näkee. Kyse on enemmänkin henkilön mielenkiinnoista, ei cosplay'sta.

    Olenkin aiheesta jo aikaa sitten avautunut paremmin, joten voin vinkata suoraan omaan tekstiini: http://cosplaynepatoivo.blogspot.fi/2013/08/cosplay-on-oheistuote.html
    Kehotan myös lukemaan osan kommenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun linkkasit blogikirjoituksesi, muistankin lukeneeni sen mutta kiireisenä ajankohtana kommentointi jäi kokonaan unholaan.

      Pidin myös Jenzk'n kommentista blogikirjoituksessasi, missä hän puhui sosiaalisuudesta coneissa ja miten se usein vahingossakin rajoittaa ohjelmissa käyntejä. Mielestäni on ihanaa, että tapahtumat tarjoavat juuri sosiaalisuutta ja vertaistukea tämän harrastajapiirin yhteydessä, mitä ei ehkä conien ulkopuolella ole mahdollista tehdä. Mutta onko se juuri animepainoitteisten tapahtumien idea ja tarkoitus? Ei välttämättä tapahtuman järjestäjien mukaan. Siksi toisaalta olisikin ihanaa, jos esim. cosplaymiitit tai cosplay photoshoot-miitit lisääntyisivät.

      Olen kyllä samaa mieltä siitä, että osa cosplayharrastajista eivät enää juurikaan harrasta animea tai mangaa, tai lähinnä heidän harrastuksensa siihen suuntaan välittyy vain cosplayn avulla. Myönnän, että itse kun hurahdin cosplayhin, minulle kävi aivan samalla tavalla. Ja totta kai, kiinnostuksen kohteet muuttuvat ja cosplay voi hyvin nousta tärkeimmäksi harrastukseksi, siinäkään ole mitään vikaa.

      Facebookin puolella kannatettiinkin juuri Cosvisioniin osallistumista, mikä on juuri cosplaylle tarkoitettu tapahtuma.

      Poista
  4. Sitten on taas esimerkiksi Ropecon. Missäänhän ei kielletä, etteikö Ropessa saisi cossata, eikä kukaan jää ilman lippua siks jos sattuu olee asu päällä. Mut jos siellä joku anime hahmona pomppii, ni moni kattoo aika pahasti, etenkin nämä vanhemmat kävijät. Myönnän että itsekin olen siellä jotain Hetalia-cossaajia katsonut silleen "miksi?!". Se että sanan lopussa on conRopecon on roolipelitapahtuma. Sinne ei mielestäni edes sovi animecossit. Sinne sopii muunlaiset "cossit". Mutta silti Rope on yksi lempitapahtumistani, vaikka cosplayn harrastaja olenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki mielestäni on hyvä ottaa huomioon tapahtuman luonne ja laittaa sinne sopiva cossi päälle. Cosplay ei ole vain japanilainen termi vaan mielestäni sitä voi myös käyttää länsimaalaisessa konseptissa. Ropecon on kuitenkin roolipelitapahtuma eli mielestäni sinne sopivat cossit tulisivat juuri rooli- ja lautapeleistä tai kunkin vuoden teeman mukaiset, kuten 2012 oli teemana fantasia, cossit.

      Poista