Pikainen Desu-päivitys, koska con- ja cosplayfiilis on niin suuri! Minulla tosiaan oli leiri viikkoa ennen Desuconia, minkä vuoksi en päässy mukaan desuviikkoon niin hyvin, mitä olisin toivonut. Leiri meni kuitenkin hyvin, eikä leiriväsymystä ollut paljoa tai se ei ainakaan haitannut Desuconia.
PERJANTAI
Perjantaina lähdimme
whiplasherin kanssa ajamaan kohti Lahtea puoli neljän paikkeilla. Mukaan lähti Black Mokona ja Basiliskin Yashamaru. Muistimme pakata jotain mukaankin, joskin pehmolelu!Black Mokona unohtui kokonaan matkasta, samoin järkkärimme akkulaturi. Mukana oli kyllä digikamera mutta siitäkin loppui akku juuri sopivasti, ettei minulla ole kuvia cosplaykisojen osallistujista saati sitten oikein mitään muitakaan kuvia. Onneksi kuitenkin photoshootkuvia löytyy!
Sopi aiheeseen - ja koska puput ovat söpöjä!
Matka taittui suht mukavasti. Hyvinkäälle ajaessa Valion rekka kiusasi autoilijoita ja ajoi 100km/h alueella vaihdellen 80-90km/h ja kun tuli hyvä paikka ohittaa, kiihdytti minkä pystyi, ettei vain pääse ohi. Tätä jatkui tovin, mutta pääsin hermoja menettämättä ohi. Ja mitä nyt Lahden päässä oli myös sattunut pieni kolari, minkä takia ajoimme ruuhkassa noin 10-30km/h tuntivauhdilla. Onneksi ruuhkaa kesti meidän osalta vain sen 20 minuutin ajan, minkä jälkeen pääsimme jatkamaan vauhdilla matkaa ja olimme Sibeliustalolla hieman ennen seitsemää.
Menimme seitsemältä katsomaan AMV-kisaa parin kaverimme kanssa. AMV:t olivat... ihan hyviä. Mikään ei varsinaisesti noussut äärettömän hyväksi, mitä haluaisin hehkuttaa. Romantiikka ja draama olivat melko tylsiä, toiminnassa oli joitain hyviä, samoin upbeatissa mutta huumori oli tietenkin parasta! Huumorivideoissa oltiin onnistuttu ja koko sali syttyi melkeinpä jokaiselle videolle. Kisassa esiintyi pari videota sarjasta nimeltä Shiki ja AMV:t näyttivät sen verran mielenkiintoisilta, että sarja on pakko katsastaa jossain kohtaa! Kisan videoissa muutenkin esiintyi muutamia meille tuntemattomia sarjoja, joita haluamme joskus katsoa läpi.
Sain myös kaveriltani Minorealta lainaksi ihanan Black Mokona repun, minkä jälkeen minua ei enää harmittanut niin paljon se, että pehmolelu jäi Turkuun.
Kisan jälkeen lähdimme kaupan kautta ajamaan kohti majoitustamme eli Mukkula Campingia, mikä oli noin viiden minuutin ajomatkan päässä Sibeliustalolta. Siellä saimme pienen kesämökin itsellemme, mökki numero 3. Se oli oikein kotoisa pieni kottero, missä oli parvella nukkumapaikat, mukava sohva, pieni televisio, keittiönurkkaus jääkaapilla, hellalla ja mikrolla varustettuna.
Alueella oli huoltorakennus, mistä löytyi vessat ja suihkut. Aluksi ne näyttivät melko kämäisiltä, täynnä hyttysiä sun muita. Mutta sitten löydettiin viereinen rakennus, missä oli todella hyvät ja siistit wc- ja suihkutilat.
Ranta oli myös todella ihana mutta aina kun menimme sinne, siellä oli kova tuuli ja todella kylmä. Ajatuksena oli ottaa joitain kuvia rannalla mutta eihän siitä oikein mitään tullut.
LAUANTAI
Lauantaina puimme cossit päälle ja lähdimme Sibeliustalolle. Kävimme hakemassa EuroCosplay ja Hall Cosplay -kisaliput, minkä jälkeen menimme myyntipöydille. Ensimmäisellä reissulla sieltä tarttui mukaan Pandora Heartsin viimeisimmät mangat (nro 14 ja 15), kisupehmolelu, Sonic t-paita, Book of Sith kirja, Batman dvd ja noin 35cm korkea muovinen R2D2. Taidekujalta ostin parit korvikset.
Kuva otettu iPadilla kesämökillä, pahoittelen kuvan laatua!
Menimme whipin kanssa käymään Cafe Ichigossa, sillä halusimme kokea meidokahvilan myös Suomessa. Se oli todella hauskaa ja meillä oli mukava meido, Janette. Sääli ettei huojuvaa tornia löytynyt peleistä, mitä myös meido harmitteli, mutta pelasimme onnistuneesti risti-nollaa! Hyvän tarjoilun ja palvelun jälkeen otimme vielä kuvan meidomme kanssa.
Meidokahvilan jälkeen tapasimme kaverimme ja menimme ottamaan ulos hieman kuvia. Meillä oli todella hauska kuvaussessio, pitkästä aikaan oli jotenkin todella hauskaa ottaa kuvia ja keksiä eri poseerausasentoja, kuvakulmia ja kaikkea. Tässä muutama kuva meidän kamerastamme, kavereiden kamerassa on sitten lisää ja voisin niitä lisäillä tänne, kunhan niitä saan:
Yashamaru
(whiplasher)
Black Mokona
(destine)
Joo-o, oli ihan pakko ottaa suloisesta Black Mokonasta seksikäs Black Mokona kuva (tai wannebe-sexy) - ihan whiplasherin iloksi! ^^
Harmi tosiaan, että järkkärimme akkulaturia ei tullut mukaan eli emme saaneet sillä yhtään kuvaa. Onneksi oma pikkudigikamerani sentään toimi jotenkuten ja saimme sillä otettua photoshootin kuvat. Kun aikaa oli riittävästi, lähdimme whipin kanssa mökillä käymään suihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Palasimme sopivasti takaisin cosplaykisojen ajaksi.
EuroCosplay kisa oli melkoinen pettymys. Viime vuosina esitykset ovat olleet todella hyviä ja tänä vuonna ne olivat vain jotenkin... laimeat. Paljon yksinpuhelua kaiuttimen kautta, käsien heiluttelua ja ympyrän kävelemistä. Olen todella iloinen voittajasta, sillä hänen esityksensä ei ollut tylsä ja siinä sai katsoa, mistä kaikesta cossi koostuu. Samoin pidin ensimmäisestä Metal Gearin sekä Jack Sparrow'n esityksistä.
Hall Cosplayssa oli hyviä asuja ja kiva kun sinne oli valittu myös sellaisia ns. yleisön suosikkeja ja viihdyttäjiä. Voittajat sen sijaan ansaitsivat taas minulta sellaisen "mitä ihmettä?" älähdyksen. Ymmärrän kyllä, että yleisöön ei voi nähdä kaikkia yksityiskohtia, mitä tuomarit näkivät ja minä saatan arvostaa jotain muuta enemmän kuin mitä taas tuomarit. Mutta silti olin hieman pettynyt tuloksiin.
Kisojen jälkeen lähdimme Lahden keskustaan syömään. Ruokapaikaksi lopulta valikoitui Amarillo. Syömisen jälkeen palasimme mökille hehkuttamaan conia ja katselemaan mahdollisia cosseja sun muuta.
SUNNUNTAI
Sunnuntaiaamuna heräsimme varhain, pakkasimme auton ja siivosimme mökin. Sibeliustalolta haimme tuttuun tapaan esityskilpailun liput, minkä jälkeen menimme vielä käymään myyntipöydillä. Päädyin lopulta ostamaan puuttuvat Death Note mangat, muutamat vanhat Anime-lehdet (6kpl/13€!) ja
whip löysi Dragon Ball Z:n t-paidan. Ihan tuottoisa reissu siis.
Esityskilpailussa oli muutama loistoesitys ja muutama sitten vähemmän loistokkaampi. Pidin kovasti Marion ja Luigin, Pokemonien, Itachin ja laulavan tytön esityksistä. Kaikkien nimet eivät tosiaan painuneet mieleeni, joten koittakaa tulkita.
En voi haukkua esityksiä, sillä vaatii todella paljon, että edes uskaltaa mennä lavalle ja joka kerta tulee lisää kokemusta. Itse en ole koskaan uskaltautunut lavalle, joten ei minulla ole paljon valittamisen varaa. Mutta silti jotkut esitykset ihmetyttivät minua kovasti, eikä hyvällä tavalla. Mutta hienoa, että uskalsivat nousta lavalla, sen kreditin voin antaa!
Kisan jälkeen päätimme lähteä kaupan kautta ajamaan takaisin Turkuun. Minulla kun oli leiriviikko takana ja whipillä maanantaiamuuna aikainen herätys, halusimme päästä kotiin illaksi rentoutumaan.
Minua huvitti kyllä suunnattomasti se, että kumpikaan ajomatkoista ei sujunut kovinkaan hyvin. Sillä paluureissulla alkoi sataa niin kaatamalla vettä, ettei eteenpäin nähnyt kunnolla vaikka pyyhkijät olivatkin täysillä! Sade hellitti aina paikoitellen mutta pääsimme kuitenkin turvallisesti kotiin.
Ja nyt alkaakin loppuvuoden suunnittelu oikein kunnolla. Täytyy hyvin pohtia, mitkä cossit tulevat mihinkin coniin, toteutuvatko vanhat suunnitelmat vai tuleeko uusia tilalle.
Loppuun ihana pupukuva koska söpistelyfiilis jatkuu tämän fiilistelyn yhteydessä. Tein Desuconille oman pupumemen kiitoksena hyvästä conista! ^^
Kiitos Desusta kaikille!
~destine