keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Cosvisionin cosplaysuunnitelmat

Cosvision alkaa jo kovaa vauhtia lähestyä ja asut valmistuvat hitaasti mutta toivon mukaan varmasti. Toivottavasti saisin loppuviikosta hieman WIP-tekstejä laitettua asuista.

Suunnitelmina on, että whiplasherille on tulossa Assassinä's Creed Brotheroodin Ezion asu.


Minulla suunnitelmat ovat puoliksi auki. Lauantaina olen melko varmasti tulossa Magin Gyokuenina, sillä Sipsinekun kanssa on photoshootsuunnitelmia hänen Hakuryu asunsa kanssa. Sunnuntai onkin sitten vielä kysymysmerkkinä. Eli auttakaa päätösten kanssa!

Erza - Fairy Tail

 Yamuraiha - Magi

Sheena - Tales of Symphonia


Casual!Wonder Woman - Marvel

En muista suunnittelijaa, mutta lisään kunhan muistan/löydän nimen

Ainoastaan casualversio Wonder Womanista on vielä kesken, sillä olen tekemässä sitä siskoni syntymäpäiväjuhliin, missä teemana on supersankarit. Muut asut ovat valmiina, joskin pientä hienosäätöä ja korjauksia pitää jokaiseen tehdä.

Mikä olisi sunnuntain asu?

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Desuruuhka

Desuconin lipunmyynti oli perjantaina 18.4. ja sitä ennen Frostbitessä etuoikeuden ennakkolippuihin lunastaneille 11.4. Desucon on jo monena vuotena myynyt loppuun ja viime vuonna liput menivät aika nopeasti. Uudistuksia lipunmyyntiin tehtiin mutta siitä huolimatta desuruuhkaan ei pystytty kunnolla varautumaan.

Ensimmäisen tiedon mukaan liput menivät puolessa tunnissa ja suurin osa saikin päivitellä selainta ruuhkan aikana. Seuraavaksi tuli tieto, että ruuhka aiheutti ongelmia ja että ruuhkan aikana tilatut ylimääräiset liput tulevat seuraavana päivänä myyntiin. Vielä sunnuntaina oli muutama lippu jäljellä mutta nekin menivät pääsiäisen pyhinä melko nopeaan. Eli tapahtuma on nyt virallisesti loppuunmyyty.

Minulla oli myös ystävieni kanssa desupaniikki ja olimme monella koneella odottamassa lipunmyyntiä, jotta edes joku pääsisi ruuhkan läpi lippuja tilamaan. Onneksi saimme liput ja Desucon odottaa kesäkuussa!

Desuconin ohjelmakarttakin julkaisiin tuossa jokunen aika sitten ja hieman aloin jo ruksimaan, että mitkä ohjelmat mahdollisesti minua kiinnostaisi.


Täytyy katsoa lähempänä tapahtumaa, ehdimmekö perjantaina conialueelle vai ei. Ja muutenkin, aina suunnitelmat eivät mene niin kuin suunnittelee vaan muutoksia tulee sitä mukaan, kun kello menee eteenpäin.

Mitä suunnitelmia teillä muille on Desun ja ohjelman suhteen?

Ruuhkaa aiheuttaa myös cossit. Niin paljon suunnitelmia, jonkun verran valmiita asuja ja paljon tekemättä. Vaikka Desuun onkin vielä reilu kuusi viikkoa (niin vähän?!), sitä ennen on Cosvision ja Kikucon sekä paljon cosplaysuunnitelmia eli en voi vielä varmaksi sanoa, mitä kaikkea Desussa tullaan näkemään.

Ezio on kovaa vauhtia valmistumassa, siitä lähiaikoina postausta, ja on tulossa whiplasherille jo Cosvisioniin mutta myös Desuconiin. Omista asuista en osaa sanoa, sillä Desussa olisi Fairy Tail ryhmäcosplay, mihin olen alustavasti ilmoittautunut. Vielä en ole varma, millä hahmolla ; ) Ajatuksena oli jo Cosvisioniin tehdä Assassin's Creedistä paricosplay whipin kanssa mutta se siirtyy Desuun tai Traconiin. Minulla on kuitenkin myös kova kutkutus laittaa kaikille päiville eri asu Desussa päälle, mutta katsoo miten sen kanssa lopulta käy!

Varmaan tässä lähiaikoina taas postausta tämän vuoden cosplaysuunnitelmista tai ennemminkin cosplayhaaveista. Ja tulossa on myös WIP-postauksia asuista, mitä tässä kevään aikana olen pikkuhiljaa tehnyt.

Mitä cosplaysuunnitelmia teillä on Desuun?

tiistai 8. huhtikuuta 2014

COSPLAY-12: 4/12 Kuuluuko kisaaminen cosplayhin?

Tällä hetkellä tapahtumissa ehkä yksi suosituimmista ohjelmanumeroista ovat cosplaykisat. Alun perin cosplaykisa koostui yksittäisestä pukukilpailusta, myöhemmin rinnalla on kulkenut myös esityskilpailu. Viime vuosina erilaisia kisamuotoja on tullut tapahtumiin, kuten Hall Cosplay ja Missimittari. Myös kansainvälisiä kisoja on tullut yhä enemmän myös Suomen tapahtumiin.

Pidin vuoden 2013 Desucon Frostbitessä ohjelman lavakammosta, missä pureuduttiin cosplaykisoihin ja niihin syihin, miksi kisojen osallistujamäärä on ollut laskussa. Kun tein tutkimusta näistä syistä, tuli monen suusta kommentti siitä, että kisaaminen ei edes kuulu cosplayhin. Tämä kommentti seisautti hetkeksi, sillä kaikissa tapahtumissa on aina ollut cosplaykisoja ja niiden suosio on aina ollut todella suuri. Tuntuikin todella oudolta ajatella, että kisaaminen ei olisi osa cosplayta.

Tammikuun COSPLAY-12 kirjoituksessani käsittelin cosplayn määritelmää, eikä siinä tosiaan mikään anna ymmärtää, että harrastukseen kuuluisi kisaamisen elementti. Kisaaminen on tullut meidän cosplay- ja tapahtumakulttuuriimme ja nykyään se on erittäin olennainen osa cosplayta.

Mikä sitten on kisaamisen päällimmäinen syy cosplayssa?

Kisaamiseen liittyy aina voittajien määrittely eli kisoissa haetaan parasta cosplayaajaa ja cosplayasua. Kuten tammikuun kirjoituksessa puhuin, itse cosplayasulla on melkeinpä suurempi merkitys kuin itse cosplayaajalla. Esityskisoissa sen sijaan aletaan hakea jo parasta cosplayaajaa, joka tuo hahmon luonteen ja persoonan esiin esityksessä. Harvemmin esityskisoissa pärjää, mikäli esitys on täysin ristiriidassa hahmon luonteen kanssa.

Tai voisiko kisaamisen pääsyynä olla juuri pukuleikki ja muiden viihdyttäminen tässä pukuleikissä? Mielenkiinnosta ihmiset tulevat seuraamaan kisoja, yleensä tuomarit tekevät päätöksen voittajista. Ihmiset tulevat seuraamaan kisoja, koska haluavat nähdä hienoja cosplayasuja, sillä kaikkiin ei välttämättä ehdi törmäämään itse tapahtumassa. Kisoja tullaan seuraamaan, koska on mielenkiintoista nähdä, minkälaisia esityksiä cosplayaajat ovat kehittäneet ja saaneet aikaiseksi.

Miksi sinä seuraat cosplaykisoja? Jos et seuraa, miksi et?

Entä onko kisaaminen osa cosplayta harrastuksena?




PS. Ilokseni voin ilmoittaa, että aion päästä lavakammostani eroon ja aion lähteä tänä vuonna kisaamaan! Myöhemmin paljastuu, mihin kisaan olen ilmoittautunut!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

COSVISION: Cosplay ja itsetunto - miten oma vartalo vaikuttaa hahmovalintaan?

Olemme pitämässä yhdessä Girl's NotGreyn Sugar Peachesin ja WD Cosplayn destinen kanssa ohjelmaa Cosvisionissa. Cosplay ja itsetunto on puhuttanut todella paljon ja haluamme syventyä aiheeseen vielä paremmin. Tule seuraamaan ohjelmaamme sunnuntaina 11.5. klo13!

Miten valitset cosplay hahmosi? Perustuuko valintasi omaan vartaloosi vai valitsetko hahmosi muista syistä? Ohjelma pyrkii herättämääm keskustelua siitä miten oma vartalo otetaan huomioon cosplayssa. Ohjelman tarkoituksena on myös tarkastella harrastuksen vaikutusta omaan itsetuntoon ja minä kuvaan. Voiko cosplay olla haitallista itsetunnolle vai onko se pelkästään positiivista? Massa mediassa puhutaan jatkuvasti kauneusihanteista ja miten ne vaikutavat nuoriin, asettaako cosplaykin vastaavanlaisia paineita? Entäs mitä tapahtuu jos oma vartalo on rajoittunut esim. sairauden takia, onko tällä mitään merkitystä harrastuksen kannalta?


1. Miten valitset cosplayhahmosi?

2. Vaikuttaa hahmon ulkoinen olemus hahmovalintaan? Entä oma ulkomuotosi?

3. Valitsetko hahmon, joka muistuttaa ulkomuodoltaan sinua? Jos et, mikset?

4. Haittaako, jos ulkomuotosi ei ole samankaltainen kuin hahmolla?

5. Haittaako, jos kisaan osallistuvalla ei ole samanlaista vartalotyyppiä kuin hahmolla?

6. Onko ”normi cossaajan” ja kilpailevan cossaavan välillä eroja?

7. Oletko ikinä ”muokannut” vartoaloasi cosplayta varten? (esim. laihduttamalla, käymällä salilla tai lihottamalla itseäsi)

8. Koetko haluavasi muuttaa itseäsi cosplayn vuoksi?

9. Onko sinulla ulkonäköpaineita cosplayn suhteen?

10. Onko itsetuntosi kärsinyt cosplayn takia?

11. Oletko saanut negatiivista palauteta puvustasi koska et ole hahmon kanssa saman ikäinen/kokoinen/mallinen? (tähän ei siis lasketa kommentteja puvun laadusta) Oletko nähnyt netissä vastaavanlaisia kommentteja?

12. Onko hahmon ihonvärillä väliä? Esimerkiksi, onko ok että vaaleaihoinen ihminen meikkaa itsensä tummemmaksi cosplayta varten?

13. Onko hahmon iällä merkitystä hahmoa valittaessa?

14. Voiko nainen cossata uskottavasti miestä? Entä toisinpäin?

15. Onko cosplay antanut sinulle lisää itsevarmuutta?


Kiitos, jos jaksat vastata kysymyksiin! Vastaukset voi lähettää sähköpostiosoitteeseen destinne@gmail.com