maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mietteitä Desuconista

Vajaa seitsemän viikkoa Desuconiin, enkä ole aloittanut cosseja lainkaan. Ajatellutkin olen niitä hyvin vähän. Jostain syystä minun oli pakko saada taukoa cosseista ja olenkin sen ottanut ihan kunnolla. Nyt voisi niitä alkaa tosissaan ajatella, jos jotain haluaa saada valmiiksi.

Tässä hyvä aiheeseen liittyvä kuva:


Minulle nyt tulee melko simppeli cossi Desuconiin, kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin. Olen tehnyt suunnitelmia asun suhteen ja päättänyt tehdä esimerkiksi hihoista samankaltaiset, mitä minulla oli Yami no Matsuein Suzakussa. Teen myös ison hupun Darth Maulin tyyliin, mihin kiinnitän korvat.

Minun piti jo aiemmin paljastaa whiplasherin Desun suunnitelmat, mutta en sitäkään ehtinyt tehdä. Eli whipille tulee Desuun Mitsurugin Soul Calibur III art puku.


Asu ei sinänsä ole kovin hankala, mutta jos jotain haluaa hyvin tehdä, niin kyllä siihen aikaa saa kulumaan. Kangasostoksilla ei ole käyty, eikä oikein mitään muuta ihmeellistä suunnitelmaa ole. Äkkiäkös sen väkäisee! Mitsurugi on myös valmiina Traconia varten, sillä sinne minä aion tehdä myös Soul Caliburista asun. Katanat ehkä kaikkein eniten epäilyttävät mutta katsotaan nyt, kun saadaan suunnittelu kunnolla käyntiin!

Ja mitä kuuluu painonpudotukselle? Tämä kuva kertoo kaiken:

 
Jos vaikka vapun jälkeen oikein kunnolla aloittaisi!
 
Nyt pitää kyllä oikein kunnolla laittaa vaihde päälle niin cossien kuin painon suhteen. Alkaa paniikki iskeä Desuconin suhteen, sillä minulla alkaa leirijakso eli pari viikonloppua toukokuussa ja yksi viikko juuri ennen Desuconia leirillä, joten aikaa ei ole niin paljon mitä kuvittelisi.
 
~dessu


2 kommenttia:

  1. Äh pyh, ei mikään kiire vielä.

    T. Nainen, joka aloitti eilen tekemään kisapukua Mimiconiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun mun on aloitettava todella ajoissa, että ehdin laiskotella ja saada molemmat asut valmiiksi! : D Mutta joo, Mimicon on vähän lähempänä kuin Desucon, että onnea!

      ~dessu

      Poista