tiistai 23. heinäkuuta 2013

Matkalla Lontoossa ja LAC-tunnelmia, 18.-22.7.2013

Lähdimme whiplasherin kanssa kesäloman aikana Lontooseen viettämään pidennettyä viikonloppua ja samalla kokemaan London Anime Con, minkä vuoksi valitsimme kyseisen ajankohdan matkalle.


TORSTAI 18.7.

Torstaiaamuna lähdimme Onnibussilla kohti Helsinkiä, missä söimme hieman aamupalaa ennen kuin siirryimme paikallisbussilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Lähdimme jo aikaisin aamusta, sillä emme olisi välttämättä ehtineet seuraavalla Onnibussilla hoitaa kaikkia asioita ennen lähtöä.

Helsinki-Vantaalla meni kaikki oikein kivasti, olimme hoitaneet lähtöselvityksenkin netin kautta! Hieman huoletti matkalaukkujen suhteen, sillä viimeksi kun olin Lontoossa noin kymmenen vuotta sitten luokkaretkellä, oli muutaman matkustajan matkalaukut viillelty ja yritetty varastaa tavaraa. Mutta onneksi matkalaukut tulivat ehjinä takaisin!

Lentokin sujui mukavasti. Saimme pienen lounaan, mikä sisälsi sämpylää, tatsikia ja salaattia sekä juotavaa. Matkakin kesti vain 2,5 tuntia sillä meidän ei tarvinnut odottaa laskeutumisvuoroa! Heathrow'n lentoasema ei ollut yhtä pelottava, mitä muistin tai mitä muut olivat varoitelleet vaan löysimme aika näpsäkästi passitarkastukseen, matkalaukut ja maanalaisen. Hankimme samalla myös Oyster Cardit, joihin latasimme rahaa ja matkojen mukaan siitä velotettiin rahaa.

Hyppäsimme Piccadilly Lineen, mikä oli aivan täynnä. Lontoossa oli myös sellaiset 29 astetta lämmintä, mikä tuntui melkoiselta muutokselta Suomen 17-20 asteen lämpötiloihin. Matka kesti puolisen tuntia, kunnes saavuimme King's Cross St Pancrasin asemalle. Kylttejä seuraten löysimme maanpinnalle, jossa piti hetken aikaa tarkastella karttaa ja pohtia, mihin suuntaan lähdemme.



Kerran piti kysyä neuvoa, minkä jälkeen löysimme hotellimme, mikä tällä kertaa oli Tune Hotels noin viiden minuutin kävelymatkan päässä King's Crossin asemalta. Hotellissa oli seitsemän kerrosta, meidän huoneemme oli neljännessä kerroksessa. Hotellihuone oli oikein siisti ja riittävän iso. Hieman ihmettelin, ettei minkäänlaisia säilytystiloja oltu saatu huoneeseen. Henkaritkin lopulta löysin peilin alta, joskin jos olisi ollut talvi ja pitkät talvitakit  mukana, olisivat ne olleet lattialla. Huoneessa oli myös isohko televisio ja monen monta kanavaa! Ilmaisena Internet-yhteytenä toimi bitbuzz, mikä oli ajoittain hieman hankala käyttää. Huoneessa ei myöskään ollut pientä jääkaappia, mutta selvisimme siitä!

huoneen ikkuna

Lähdimme syömään King's Crossille ja löysimme kivan italiaisen Pasta Housen aivan läheltä. Palvelu oli erinomaista ja kohteliasta, ruokakin oli todella maistuvaa ja riittoisaa! Syömisen jälkeen lähdimme kävelemään ja tutustumaan hieman ympäristöön. Hieman tuli sellainen olo, että Lontoon kadut olivat pakokaasuista melko likaiset. King's Crossin suurimmalla tiellä olikin 4-5 kaistaa! Onneksi siellä on paljon puita ja kasvillisuutta, mikä kaunistaa katukuvaa. Lontoolaisilla on myös aina kova kiire, eikä ole väliä kuka on edessä vaan töykeästi läpi vain! Tai sellainen tunnelma tuli. Kun olimme Tokiossa, missä on paljon enemmän ihmisiä kuin Lontoossa, saimme kävelle rauhassa eikä kukaan töninyt. Ehkä minulla oli myös kova ikävä Tokiota, että ensimmäisenä päivänä arvostelin Lontoota aika rankalla kädellä...

Kävimme myös läheisessä kaupassa hakemassa hieman juotavaa ja syötävää hotellille. Olimme kuitenkin hieman väsyneitä matkustamisesta ja kellokin oli syömisen jälkeen niin paljon, että päätimme jättää shoppailun perjantaille.


PERJANTAI 19.7.

näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Menimme perjantaina aamupalalle Big Chill House nimiseen paikkaan, minkä löysimme kun tutustuimme torstaina paikkoihin. Smokey bacon sandwich oli whiplasherin valinta ja minä otin croissantin sekä mysliä jogurtin kanssa. Saimme myös valtaisat kahvi- ja teemukit! Se oli myös jotenkin kivaa, kun tarjoilija puhutteli minua lauseen lopussa aina "doll" nimikkeellä.

Big Chill House sisustus

Aamupalan jälkeen lähdimme ensin Covent Gardeniin, mistä löytyi pienen suuntavaiston kadottamisen jälkeen Forbidden Planet. Voin sanoa, että rakastuimme paikkaan. Forbidden Planet itsessään olisi riittävä syy palata Lontooseen! Siellä oli tavaraa kahdessa kerroksessa aina sci-fi ja fantasia-aiheista mangaan ja animeen.





Ensimmäisellä reissulla nappasin mukaani sieltä Harry Potter Tylypahkan tupamerkkisetin, mikä itse asiassa oli viimeinen. Löysin myös pari Yami no Matsuein mangaa. Mukaan tarttui myös Nintendo-aiheisiä karkkeja, lähinnä niiden hienojen laatikoiden takia. whiplasher sen sijaan löysi muutamat paidat, Marvel vs. Capcom artbookin, Tekken elokuvan, Zelda lompakko ja pari Nintendo ja tavaraa.

kuva Charing Crossin risteyksestä

Forbidden Planetin jälkeen jatkoimme Shaftesbury Avenueta, minkä varrella on myös Chraring Cross Road (Harry Potter faneille tuttu) ja mistä pääsimme Rupert Streetille. Sieltä löysimme Studio Ghibli aiheisen MosaicHouse kaupan, minkä olemassa olo tuli meille täytenä yllätyksenä! Sieltä jatkoimme matkaa Coventry Streetille ja löysimme TokyoToysin. Silloin tajusimme, että olemme Trocadero Shopping Centerissä, missä ovat sekä MosaicHouse ja TokyoToys (sekä paljon paljon muuta).


TokyoToys oli pieni kauppa, missä oli paljon tavaraa. Olin kovin innoissani, kun löysin Mooglen sieltä! Vaikka sillä olikin hintaa. Mukaan tarttui myös D. Gray-Man ristikoru, Super Marion pieni figusetti ja Nintendo aiheisia yllätysmunia. Ja rahaa paloi!


Kävimme tutustumassa muutenkin Trocaderoon, esimerkiksi alakerrasta löytyi pelipaikka, mikä toi mieleen Tokion Pachinko Slotit! Lähdimme vielä etsimään Piccadilly Ciruksen läheisyydestä JapanCentreä, mikä löytyi Regent Streetiltä. JapanCentre oli mielenkiintoinen paikka, sillä sieltä löytyi japanilaista valmisruokaa, japanilaisia ruoka-aineksia, juomia, japanilaisia tarvikkeita, mangaa ja ties mitä muuta.

kuva Piccadilly Circuksesta

Kun lähdimme JapanCentrestä, alkoivat rahat olla vähissä ja nälkä. Päätimmekin mennä johonkin Shaftesbury Avenuella vastaantulleisiin ruokapaikkoihin syömään. Lopulta päädyimme kiinalaiseen Golden Day ravintolaan. Täytyy sanoa, etten voi suositella paikkaa: meidät unohdettiin sen jälkeen kun istuuduimme, emme saaneet juomia kuin vasta ruokaa tilatessa, ruoka-annoksia vaan tiputeltiin meidän eteemme matkan varrelta, whipin crispy beef maistui ihan friteeratulta muoviravulta ja vessat olivat kuvottavia. Noh, ainakin ruokaa oli tarpeeksi.


Palasimme takaisin hotellille hieman levähtämään ja ihailemaan ostoksia. Lähdimme vielä illalla käymään Oxford Circuksessa ja pääsimme käyttämään Victoria Linea! Kaveri kehui HMV nimistä liikettä, mistä löytyi vähän kaikkea kuten pelejä, elokuvia, TV-sarjoja, CD:itä, soudtrackeja eli sinne oli päästävä. Ostinkin sieltä Dexterin seitsemmännen tuotantokauden sekä kaksi Charmed tuotantokautta! Pienen etsinnän jälkeen löysimme pienen metal-osion rappujen läheisyydestä, mistä whipin mukaan tarttui pari levyä sekä paitaosastolta Alien-paita.

Olisimme käyneet vielä jossain kahvilassa Oxford Streetillä, mutta mistään ei tuntunut löytyvän muita kuin vaate- ja kenkäkauppoja. Lähdimmekin lopulta takaisin King's Crossille.


LAUANTAI 20.7.

Lauantaina lähdimme aamupalalle Gran Sasso nimiseen italiailseen kahvilaan. Siellä whip sai full english breakfastin, mikä piti sisällään toasteja, pekonia, papuja, munakkaan, makkaraa ja tomaattia. Minä otin taas pari croissanttia ja teetä.

Aamupalan jälkeen menimme hotellille vaihtamaan cosseja päälle. Keräsimme Lontoon kaduilla ja maanalaisessa hieman katseita, kun menimme Narutosta tuttuina Tsunadena ja Jiraiyana kohti London Anime Conia. Lauantaina piti olla viilein päivä Lontoossa, mutta silti oli tuhottoman kuuma ja etenkin cosseissa!

Heti kun pääsimme paikan päälle, päädyimme photoshootiin! Emme ehtineet edes istahtaa juotavien kanssa, kun sieltä jo juostiin ja pyydettiin kuvaa. Todella hienoa oli valokuvaajien määrä tapahtumassa! Siellä valokuvaajat tulivat pyytämään kuvattavaksi, asettelivat paikat ja pyysivät erilaisia asentoja. Aivan mahtavaa! Joskin minulla oli niin kuuma, että naama punotti ja hiki valui, eikä otsakoruni meinannut ensin pysyä päässä. Meillä oli myös käynyt niin, että olin ihan unohtanut tehdä Jiraiyan toisen kengän valmiiksi! Mikä epic fail... mutta sanoimme vain koko ajan, että Jiraiya oli hukannut kenkänsä juopotellessaan ja whip kulki paljain jaloin.
kuvan otti Andrei Guiamoy Photography

Aiomme vielä Suomessa ottaa kunnon photoshootin, joten stay tuned!

Photoshoottien jälkeen menimme istumaan muutaman cossaajan luokse, kaksi heistä cossasi Sword Art Onlinesta tuttuja Asunaa ja Kiritoa, yksi oli Pokemonista ja neljännellä ei ollut cossia (mutta hänellä oli mukana Full Metal Alchemistin Alfonso). Juttelimme heidän kanssaan varmaan vajaa tunnin, mikä oli todella mukavaa. Pitkän odotuksen jälkeen nelikko kuitenkin pääsi Ai My Maid Cafeen ja me lähdimme tutustumaan myyntipöytiin. Myyntipöydiltä löytyi whiplasherille Assassin's Creedin Ezion käsiaseet sekä Dead or Aliven Kazumi figuuri.

Nyt täytyy antaa hieman palautetta tapahtumasta. Jotenkin oletin jo pelkästä nimestä, London Anime Con, että kyseessä olisi suurehko tapahtuma. Totta kai ajattelin, että London Comic Con ja Expo olisivat suurempia, mutta kuvittelin LACin olevan jotain Desuconin ja Traconin kaltaista. Kuvitelmat olivat vääriä. LAC muistutti aika pitkälti Kikuconia tai Bakaconia, joskin niissäkin oli paremmat tilat.

Alakerrassa oli infon jälkeen tila, mistä löytyi pieni lava, istuintilaa ja baaritiski. Erillisessä tilassa sen vieressä oli anime screen. Takaa pääsi yläkertaan, missä oli myös gaming room tai ovesta ulos takapihalle. Takapihalla oli pieni lampi mutta muuten pääosin karua asfalttia ja aitoja. Yläkerrasta löytyi myyntipöydät, mitkä olivat samassa tilassa kuin päälava, missä oli haastatteluja ja cosplaykisa, sekä pari hassua penkkiriviä. Ja sielläkin oli jokin datausrivistö järjestettynä. Myyntipöytien yhteydessä oli myös taidekuja ja kokonaisuudessaan paikalla oli vain muutama myyntiedustaja.

Olin hieman pettynyt, sillä odotukset olivat kovat. Ajattelin myös, että yksi syy paikkavalinnalle (eli sille, että tilassa on baaritiski, minkä vuoksi alaikäiset eivät voi osallistua) on juuri se, että conikävijöitä olisi niin paljon, että siitä on tehty K18 tapahtuma. Kävijöitä oli hyvä määrä tilaan nähden ja siellä mahtui olemaan. Kävijöistä ehkä vajaa puolet olivat cossaajia.

Cosseissa oli todella kuuma ja minun oli vaikea istua korsetissa, joten päätimme lähteä aikaisemmin, mitä olimme ajatelleet. Ennen kuin lähdimme, pongasin sisään tulevat Namikaze Minaton ja Kushinan! Meninkin heti juttelemaan ja pyysin mahdollisuutta ryhmäkuvaan. Takapihalla löysin meitä aamupäivällä kuvanneen kuvaajan ja kysyin, josko hän voisi ottaa muutaman kuvan. Päädyimme myös almostgeekyn haastateltaviksi! Ymmärsin ensin, että meistä haluttiin vielä ryhmäkuvaa, kunnes kuvaaja aloitti haastattelun. Noh, mikäs siinä, hauskaa sekin oli ja haastattelijat todella mukavia.

Kun lähdimme conista, meitä tuli vastaan muutamia ihmisiä, jotka halusivat ottaa kuvan tai kysyivät tietä LACiin. Muutama lapsikin tuli vastaan ja yksi kysyi, mistä olin tilannut asun. Kun kerroin, että olin itse tehnyt molemmat asut, hän kysyi voisiko ostaa ne. Kieltäytyessäni poika oli kovin harmissaan mutta kehui asuja vielä.

Ostopuvut ovat yksi asia, mikä minua vielä hämmästytti conissa. Moni cossaaja tuli vastaan ja kertoi ostaneensa sen. Useampi luuli meidänkin ostaneen puvut. Tämä oli jotenkin käsittämätöntä, sillä Suomessa olen niin tottunut siihen, että on todella vähän ostopukuja. Mutta hienoahan se oli, että joku luuli minun ostaneet asut, jotka olen itse tehnyt. Kehu se vissiin oli?

Hotellilla kiiruhdimme vain suihkuun, sillä cossien kanssa oli hiki virrannut ja tukka yhtenä myttynä peruukin alla. Googletimme läheltä hyviä ruokapaikkoja ja löysimmekin samalta tieltä, joskin aivan eri suunnalta, minkä varrella hotellimme sijaitsi, Steak+ nimisen paikan. Mikä sekin paljastui italialaiseksi ravintolaksi! Siellä oli halpoja ja hyviä piffejä sekä hyvää palvelua. Joskin paikan työntekijät eivät ymmärtäneet, miksi haluamme vain pääruoan, emmekä alku- ja jälkiruokaa.

Syömisen jälkeen lähdimme kävelemään asemalle päin. Poikkesimme samalla St. Andrew'sin puutarhassa, mikä oli ihan nätti pieni paikka. Lähdimme käymään Paddingtonissa, sillä meidän piti maanantaina mennä ensin Paddingtoniin ja sieltä Heathrow Expressille lentoasemalle, koska Piccadilly Linen ensimmäinen vuoro ei olisi saanut meitä tarpeeksi ajoissa lentoasemalle. Paddingtonissa kävimme katsomassa reitin oikealle laiturille, ja käytimme eri linjaa, tällä kertaa Hammersmith & City Lineä.



Paddingtonissa lähdimme kiertelemään hieman lähiympäristöä ja löysimme toisen Tune Hotelsinkin! Lopulta päädyimme yksille Sir Alexander Fleming nimiseen baariin, mikä sijaitsi Bouverie Placessa, mikä oli oikein viihtyisä pieni paikka.

Paddingtonista tulimme takaisin King's Crossille ja päädyimme vielä ennen nukkumaan menoa yksille (toisille?) Big Chill Houseen, missä olimme olleet edellisenä päivänä aamupalalla. Paikka oli selvästi alueen bailupaikka ja siellä olikin aika paljon ihmisiä.


SUNNUNTAI

Sunnuntaina aamupalapaikaksi valikoitui vastapäätä oleva Costa niminen kahvila. Se oli ihan kiva ja siisti paikka, joskin henkilökunta ei ollut ehkä yhtä ystävällistä, mitä aiemmissa paikoissa. En osaa sanoa, jokin vain hieman tökki.

Aamupalan jälkeen lähdimme King's Crossille, sillä olin maanalaisessa törmännyt poikaan, jolla oli muovipussi missä luki "Platform 9  3/4" mikä sai aivoni raksuttamaan. King's Cross on parhaillaan remontissa, enkä tiennyt, miten laitureille pääsee eli minua harmitti kovasti etten pääse Tylypahkaan menevälle laiturille ihmettelemään. Aivoni alkoivat tosiaan raksuttaa ja päättelin, että jossain on pakko olla joku Harry Potter kauppa. Pienen googletuksen jälkeen sain tosiaan tietää, että King's Crossilla on erillinen Harry Potter Shop! Mistä minä en tiennyt mitään!

Menimme whipin kanssa etsimään paikkaa ja pienen etsinnän sekä karttojen lukemisen jälkeen löysimme perille. Ensin näimme vain laiturin, missä luki 9 3/4 ja siinä edessä Tylypahkan opiskelijan tavaroita. Hetken ajan luulin jo, että se oli siinä. Jonoa oli ilmestynyt myös todella paljon ottamaan kuvaa itsestään laiturilla, emmekä todellakaan alkaneet jonottaa puolta tuntia kuvan saantiin. Onneksi löysin jonon takaa itse kaupan, minne menin suurella innolla!



Kaupassa oli vaikka mitä: sauvoja, karkkeja, mukeja, elokuvan paitoja ja kaulahuiveja, kirjoja, rekvisiittaa elokuvista, pienoismalleja, avaimenperiä, jääkaappimagneettejä... ja lista vain jatkuu. Olin todella innoissani ja Harry Potter-faniuteni pääsi valloilleen. Päädyin kuitenkin vain ostamaan muutamat kirjat (the Tales of Beedle the Bard, Quidditch Through the Ages ja Fantastic Beats and Where to Find Them) sekä laiturin avaimenperän.









Harry Potter elämyksen jälkeen lähdimme takaisin Covent Gardeniin ja kohti Forbidden Planetia, sillä halusimme vielä käydä kaupan läpi. Kävimme samalla Covent Garden Marketissa, mistä löytyi Dinsey Shop, ja sieltä matkalla Forbidden Planetiin, näimme muutaman katutaitelijan.




Forbidden Planetista ostin lopulta Kelmien kartan, sillä se oli siellä halvempi! whip löysi vielä Nintendon vyösoljen ja lisää paitoja. Matkalla uudestaan TokyoToysiin päädyimme Pizza Hutiin syömään, missä oli todella hyvää pizzaa!

Kun mahat olivat täynnä, kävimme läheisen cd/dvd liikkeen vilkaisemassa (mitään löytämättä) ja siitä TokyoToysiin. Perjantaina whip ei ollut saanut Zelda yllätysmunasta Linkiä, joten hän halusi ostaa vielä pari lisää ja yrittää saada Linkinsä. Ja niinhän kävi! Kaksinkertaisesti!

Tyytyväisinä menimme Piccadilly Cirucuksen kautta Piccadilly Lineen ja jatkoimme London Anime Coniin. Siellä muutama tunnistikin minun cossanneen Tsunadea. Otin muutamia valokuvia pihalla ja kävimme vielä vilkaisemassa myyntipöytiä, mistä whip osti Assassin's Creed julisteen mukaansa. Katsoimme myös kauan odotetun Cosplay Masqueraden.
kuva otettu maanantaina kotona

Olin ensin ajatellut, että voisimme whipin kanssa osallistua kilpailuun mutta sitten ajattelin, että menetän hienon esityksen. Oletin, että lavalla nähdään hienoja cosseja, enkä halunnut missata sitä. Kuinka väärässä olinkaan. Kilpailussa oli kyllä muutama cossi, mistä pidin kovasti mutta kilpailussa itsessäänkin oli muutama vika.

Juontaja sanoi hieman epäselvästi osallistujan nimen, hahmon nimen ja sarjan, minkä jälkeen kisaaja tuli lavalle ja teki jotain. Suurin osa teki kolme eri poseerausta kolmessa ei kohtauskessa, osalla oli jokin esitys ja osa hyppi paikasta toiseen ilman mahdollisuutta kuviin. Hienoa oli se, että jokaisen hahmon kohdalla tuli hahmolle tai sarjalle kuuluvaa musiikkia!

Emme jaksaneet jäädä odottamaan tuomareiden päätöstä, sillä siellä oli niin kuuma eikä ilmastointi toiminut kovinkaan hyvin. Lähdimme siis takaisin King's Crossille ja päädyimme vielä Big Chill Houseen syömään hampparit. Alunperin meidän piti mennä Burger Kingiin mutta siellä oli niin paljon väkeä, että vaihdoimme paikkaa.

Menimme sen jälkeen vielä the Water Rats Live Threatreen, sillä paikka on hotelimme "alakerrassa", emmekä olleet vielä ehtineet käydä siellä. Meillä kävi tuuri, että sinä iltana siellä esiintyi heavy rock bändi nimeltä Embryons! Musiikki ja keikka oli todella hyvä, valvoimmekin myöhempään mitä olimme ajatelleet, mutta se oli sen arvoista.Tapasimme vielä bändin basistin, jolta ostin bändin levyn ja kehuimme keikkaa.

MAANANTAI
Aamulla heräsimme aikaisin, jotta ehdimme lennollemme, mikä lähti klo7.30. Menimme Circle Linella Paddingtoniin ja sieltä Heathrow Expressillä lentoasemalle, missä olimme kuuden jälkeen. Hetken ajan kesti tajuta, missä teemme lähtöselvityksen ja sen jälkeen baggage dropiin, missä mies tiskillä yritti puhua meille suomea, se oli todella kilttiä.

Lento lähti vähän jälkeen puoli kahdeksan ja olimme Helsingissä puolen päivän jälkeen paikallista aikaa perillä. Laukut tulivat melko nopeasti ja ehdimme jopa lyhyempään Turun bussiin!

Kaiken kaikkiaan onnistunut matka vaikka LAC tuottikin pienen pettymyksen. Mutta siellä tapasi muutamia mukavia ihmisiä, mitkä pelastivat tapahtuman. Muutenkin Lontoossa oli todella kivaa vaikka jotkut puhuivat hassua englantia!

~dessu

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Meillä kotona~

Iski kova hinku ottaa kuvia ja vähän järjestellä paikkoja. Sekä tehdä blogipäivitys. Jostain syystä tähän bloggaamiseen jää niin koukkuun! Niimpä otin muutamia kuvia kohdista meiltä kotoa, mistä erityisesti pidän ja mihin ollaan whiplasherin kanssa laitettu aikaa ja rahaa!

Rakas kirjahyllyni, mikä koostuu lähinnä mangasta. Sarjoja sieltä löytyy jos jonkinmoista. Death Note on valmis, suurimman osan ostin Turun Omituisten Opusten kaupasta ja muutaman Fantasiapeleistä. Pandora Heartsista on kaikki tähän asti ilmestyneet. D. Gray-Mania olen keräillyt vähän sieltä sun täältä, nyt pitäisi ostaa puuttuvat mangat välistä ja jatkaa keräämistä. Olen myös saanut kavereilta mangoja lahjaksi, kuten Bleachia, Narutoa, Tengen Toppa Gurren Lagania ja Fruits Basketia. Olen myös itse ostanut Azumanga Daiohia (Kemin kirpputori), Trinity Bloodin novellin (Fantasiapelit) ja Yami no Matsuein kaksi osaa löytyi myös Omituisista Opuksista.
Hyllystä löytyy myös D. Gray-Manin artbook (ostettu Helsingistä Fennica Recordsista), Sithin kirja (Desucon 2013) ja Zelda kirja (Game Stop Turku). Viuhka on ostettu Japanista, muistaakseni Harajukusta. Toiseksi alimmaisesta hyllystä löytyy myös kaikki conikirjat, missä olen ollut sekä läjä Anime ja JapanPop lehtiä. Alimpaan hyllyyn olen kerännyt pientä cossikrääsätavaraa.

Hyllyn vieressä roikkuu Bakaconista vuonna 2009 ostamani ANBU-masku. Joskin mustat silmät teippasin sisäpuolelta tukkimaan silmäreikiä.

Ollaan myös kerätty kehyksiin ja erään hyllyn päätyyn kuvia meistä kahdesta, kavereista ja meidän rakkaista degu-vauvoista. Hylly löytyy olohuoneesta ja kehykset makuuhuoneesta.


Makuuhuoneesta löytyy myös muutamia tauluja. Oikeanpuolimmaisen Zackin (Final Fantasy VII) on maalannut yksi ystäväni lahjaksi minulle. Vasemmanpuoleisen logon olen piirtänyt tussityönä paperille (itse asiassa kahdelle paperille ja teipannut yhteen) joskus vuonna papu.


Makuuhuoneeseen löytyi myös Dragon Ball Z taulu, mikä löytyi kellarimme vaihtotorilta.


Olohuoneessa, makuuhuoneen oven yläpuolella, on kaksi Japanista ostettua Final Fantasy artia kehyksissä. Ne olivat alunperin muovitaskuja, jotka kehystin. Ostettu kaupasta Akihabarasta tai Shinjukusta, muisti hieman pätkii.


Olohuoneessa on myös kaksi kehystä, mihin toiseen whip on kerännyt käymiään keikkalippuja vuosien varrelta. Omani on niin vähäinen, etten ole vielä viitsinyt moista tehdä. Minulla sen sihaan on kehyksissä cosseja ja conirannekkeita vuosien varrelta.


Sodankylästä löytyi hieman kiinalainen lohikäärme matkamuistoksi. Viiksestä roikkuu Shinjukun kolikkoautomaateista ostettuja Mario-avaimenperiä.


Samaisella reissulla löytyi Rovaniemen Sotkasta nämä pöytätabletit.


Yksi whiplasherin rakkaimmista harrastuksista on miekkojen keräily. Ja niitä onkin löytynyt jonkin verran. Suurin osa on löytynyt Turun Keskiaikaisilta markkinoilta, mutta muutama on tarttunut mukaan esim. Laitilan munamarkkinoilta tai saatu lahjaksi isältäni.

olenko ainut,  joka saa tästä miekasta jotain pervoja ajatuksia? o__O
can you spot the knot? ; )
Olohuoneen pitkän hyllyn päädyssä komeilee R2D2, minkä ostimme Desuconista 2013. Taisi olla omoin pöydästä ostettu.

 
Seuraavissa neljässä hyllyissä on figuureja. Suurin osa on ostettu Japanin reissulta Akihabarasta, vain isot Cloud ja Zack figuurit ovat Turun Fantasiapeleistä. Yhden Cloudin ostin anikin kautta.


Kahdella viimeisellä hyllyllä onkin sitten muutama meidän pehmoleluista. Totoro, Chocobo ja Squirtle on ostettu Pokemon Centeristä Japanista, räsypojan sain whipiltä lahjaksi ja se on ostettu Turun Game Stopista. Alhaalla oleva Black Mokona on Traconista 2012 ja sieni on Turun Finncon-Animeconista 2011.


Seuraavat kaksikot löysin Raision Myllystä Jalokivigalleria liikkeestä. Siellä oli kaikki tuotteet melkeinpä -70% koska uutta tavaraa oli tulossa. Ostin sieltä tuon bonzaipuun, mikä on tehty ruusukvartsista, sillä se muistutti kovasti kirsikkapuuta ja Japania. Kivellä istuva keiju oli vain niin kaunis, että se oli pakko ottaa mukaan.


Jalkalampustamme roikkuu vuonna 2009 Bakaconista ostetut ANBU!Kakashi ja Minato, rakkaat pikku plushieni.

Ja loppuun vielä ystävämme Lanvin tilaustyönä tekemät puna- ja valkoviinilasit minun ja whiplasherin kaksivuotispäiväksi. Tilasin nämä yllätyksenä whipille viime vuonna ja ovat esille meidän IKEA-hyllykössämme kaikkien DVD:n ja pelien seurana. Koska minun täytyy lisätä aina vähän hömppää blogiteksteihin~
I loved you then, I love you still, I always have and I always will <3
Toivottavasti tykkäsitte kuvista!
~dessu