maanantai 5. toukokuuta 2014

COSPLAY-12: 5/12 Miksi cosplay?

COSPLAY-12 haasteeni alkoi cosplayn määrittelyllä ja pohdinnalla, mitä cosplay oikeastaan. Nyt pohdinkin sitä, miksi ihmiset ylipäätään harrastavat cosplayta ja mikä siinä cosplayssa on, mikä kiehtoo.
 
Ensimmäinen ja ehkä tärkein syy cosplayn harrastamiseen on rakkaus jotain hahmoa kohtaan. Oma harrastus ja fanitus on tullut niin syväksi, että haluaa ”olla kuin rakastama hahmonsa” ja tuoda hahmoa esiin omalla tavallaan ja omalla persoonallaan. Useimmiten cossaaja tietää hahmostaan lähes kaiken, mikä auttaa poseerauksissa ja hetkellisissä (tai pidemmissä) hahmon näyttelemisessä. Pitääkö cossattavan hahmon sitten olla itselleen rakas? Onko tosi-cossaaja vasta silloin, kun tietää hahmosta ja sarjasta kaiken?
 
Yleensä hahmo edes jollain tavalla koskettaa, että ihminen ylipäätään lähtee cossaamaan hahmoa. Hahmon ei mielestäni kuitenkaan tarvitse olla luonteeltaan samanlainen tai hahmon sellainen, mihin voi helposti samastua. Ehkäpä tykkää sarjasta ja haluaa mukaan ryhmäcosplayhin ilman sen suurempaa intohimoa hahmoa kohtaan?

 
Toinen syy cosplaylle voisi olla täysin kädentaitojen, ompelun ja tekemisen puolella. Eli nautitaan asujen tekemisestä ja jäljentämisestä, kädentaidoista ja näpertämisestä, uuden oppimisesta ja taitojen kehittämisestä. Moni sanoo ihastuneensa hahmon designiin ensin ja päättäneensä cossata hahmoa, sen jälkeen vasta tutustunut hahmoon. Tärkeää kuitenkin useimmille cossaajille on tutustua hahmoon, jotta osaa poseerata ja tehdä hahmosta uskottavan myös asun lisäksi.
 
Tekeekö se cossaajasta jollain tapaa ”huonomman”, jos valitsee cossattavan hahmon asun perusteella? Haittaako se, että ei fanita hahmoa?

 
Nykyään liikkuu paljon puhetta siitä, miten joillekin cosplay on harrastuksena enemmän mallina olemista. Kaikki cossaajat haluavat olla enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella, huomion keskipisteenä mutta joillekin se on tärkein osa harrastusta. Cossattavaksi hahmoiksi valitaan joko massasarjojen tai vähäpukeisia hahmoja.
 
Onko huomion hakeminen paha asia cosplayssa? Vaikuttaako cossaajan julkisuus harrastukseen? Mikäli sitä pidetään huonona asiana, voiko syy siihen olla ennemminkin kateus?
 
Esille on myös vuosien aikana noussut se, miten ihmiset ovat löytäneet harrastuksen ystäviensä kautta ja lähteneet mielenkiinnosta mukaan. Aluksi tietämys harrastuksesta tai ylipäätään cossattavasta hahmosta ja sarjasta on vähäistä. Kuuluuko tietämyksen kasvaa harrastuksen myötä vai voiko cosplayta harrastaa pelkästään kaveripiirin yhteisen mielenkiinnon vuoksi?
 
Paljon esillä on ollut myös etenkin coneissa oleva sisäpiireily. Totta kai, kun on ollut monta vuotta harrastamassa cosplayta pienessä Suomen maassa alkaa kaveripiiri koostua cossaajista. Ja mikäli jos on ollut mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, syntyy kavereita niistä piireistä. Onko Suomen cosplayharrastajien sisäpiireys hyvä vai huono asia? Kuinka helppo on päästä sisäpiiriin?
 
Tämä oli vain pintaraapaisu syistä, mitä voi olla harrastaa cosplayta. Ehkä muutama tärkeä syy, mitkä ovat minua mietityttäneet.
 
Miksi sinä harrastat cosplayta?

2 kommenttia:

  1. Itse harrastan cosplayta pääasiassa hahmorakkaudesta. Alun alkujaan luin harrastuksesta W.I.T.C.H.-lehdestä, ja jo tuolloin pohdin sitä, kuinka hauskaa olisi pukeutua Cornelia Haleksi, joka oli ehdottomasti tuonaikainen suosikkihahmoni (ja onhan kyseinen noitaneito edelleen varsin hieno hahmo). Tuolloin harrastuksen aloittaminen oli mahdotonta monista eri syistä, mutta kaverini pyytäessä minut mukaan vuoden 2012 Traconiin tartuin tilaisuuteen ja myös cossasin ensimmäisen kerran - "mahtava" kaappicossi Draco Malfoysta oli tuolloin kyseessä.

    Cosplay on kuitenkin muutakin kuin hahmorakkautta. Olen aina rakastanut erilaisten asioiden luomista, ja cosplayssa se asu ja/tai proppi on luotu asia. Ei haittaa, vaikka kyseessä olisi hahmo, jota samassa tapahtumassa cossaisi 100 henkilöä - jokainen asu on silti oma luomuksensa. Cosplayn kautta olen myös oppinut monenlaisia eri kädentaitoja ja pääsin ompeluvihani yli.

    Itse harrastan myös kisaamista, sillä minulle se on tapa tuoda kyseistä hahmoa ja hänen persoonallisuuttaan esille. Toki kykenen siihen muutenkin, mutta kisaamisessa on aina vain se oma juttunsa. Tämä on myös auttanut minua pääsemään parempaan jamaan kirotun paniikkihäiriöni kanssa. Myös sosiaaliset suhteeni ovat parantuneet cosplayn aloittamisen myötä, ja olen löytänyt harrastuksen parista useita mahtavia kavereita, osan ulkomailtakin.

    Ei siis vain ole yhtä syytä, miksi harrastan cosplayta - ja olen äärimmäisen huono erittelemään asioita. Toivottavasti tämä edes jollakin tavalla vastasi esittämääsi kysymykseen, joka sai miettimään vielä tarkemminkin, miksi tosiaan harrastan tätä :D

    VastaaPoista
  2. Harrastan, koska tykkään näpertää käsillä ja tämän cosplay harrastuksen myötä pääsen moista tekemään hyvinkin laajasti.
    Lisäksi olen tämän harrastuksen myötä olemaan luontevammin kameran edessä. Ennen tosiaan kammoksin kameran edessö oloa ja olooin oli tosi epämukava.
    Kisaamaan koskaan tuskin tulen menemään koska lavakammoin ja muutenkaan pidä lavalla olosta liiemmiten. Kilpailen tässä kuten muissakin harrastuksissa itseni kanssa, en muitten :3

    Sisäpiiri. Noh, en ole koskaan moista sen liiemmin aatellut onko se hyvä vain huono tai ketä siihen tarkalleen kuuluu. En yleensäkkään aattele moisia, vaan sosiaalisoin niitten kanssa, kekkä moisen kommunikoinnin "arvoisia" ovat ja joitten kanssa synkkaa. Koitan kuitenkin tulla erilaisten ja eri ihmisten kanssa toimeen.

    "Pitääkö cossattavan hahmon sitten olla itselleen rakas?"
    Noh, mielestäni kuka vaan saa pukuilla mitä vaan ha mistä syystä vaan, jotenk hahmon ei tarvitse olla lähellä sydäntä, josa asia on pukuilijalle ok. Toki varmasti samaistuminen on helpompaa jos tuntee hahmon hyvin jne.

    "Onko tosi-cossaaja vasta silloin, kun tietää hahmosta ja sarjasta kaiken?"
    Nääh. Ei tuolla perustein voi luokitella lokerikkoon tosi-cossaaja. Lokerikointi on tyhmää, mutta valitettavasti selkeyttää ja helpottaa joskus asioita.

    "Tekeekö se cossaajasta jollain tapaa ”huonomman”, jos valitsee cossattavan hahmon asun perusteella? Haittaako se, että ei fanita hahmoa?"
    Vastasin tähän jo ylemmässä kohtaa, mutta toistan sen: mielestäni kuka vaan saa pukuilla mitä vaan ha mistä syystä vaan, jotenk hahmon ei tarvitse olla lähellä sydäntä, josa asia on pukuilijalle ok. Toki varmasti samaistuminen on helpompaa jos tuntee hahmon hyvin jne.

    "Onko huomion hakeminen paha asia cosplayssa? Vaikuttaako cossaajan julkisuus harrastukseen? Mikäli sitä pidetään huonona asiana, voiko syy siihen olla ennemminkin kateus?"
    Huomion hakeminen, noh en oikein ole koskaan moista arvostanut. Tarkoitan tässä nyt sellasta överillistä huomion hakemista. Jos joku tahtonee tulla pinnalle ja huomatuksi, niin miksikäs ei. Itse en koe moista tarvetta, että pyrkisin ns cosplay piirien julkisuuden kohteeksi tms. Jokainen kuitenkin tyylillään.
    Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli kyllä se julkisuus jotain vaikuttanee. Joko positiivisella tai negatiivisella tavalla.
    Ja kyllä, joillakin se voi olla kateutta, toisilla taas ei. Tämä riippunee niin asioista ja persoonista, onko henkilö x kateellista sorttia persoonallisuudeltaan vaiko ei. Pitää muistaa, että meitä on moneen veneeseen.

    "Kuuluuko tietämyksen kasvaa harrastuksen myötä vai voiko cosplayta harrastaa pelkästään kaveripiirin yhteisen mielenkiinnon vuoksi?"
    Voi harrastaa ilman mitään tiedon kasvua harrastukseen. Luullakseni, kuitenkin on pitemmän päälle aika mahdotonta, ettei tieto kasvaisi millään tavalla harrastukseen, ajan kanssa.

    Tässääpä jotain omia mielipiteitäni~ :3

    VastaaPoista