Cosvisionissa whiplasherilla oli päällään Assassin's Creedin Ezio. Ezio on hänen lempihahmonsa peleistä ja whip on jo pitkään halunnut cossata hahmoa. Viimein pääsimme toteuttamaan sen.
En ollut niinkään huolissani itse asusta kuin mitä kaikista armoreista. Onneksi minulla on apuna Lontoosta ostettu Ezio-figuuri, mistä näki melko yksityiskohtaisesti kaikki asun osat! Aloittelin pikku hiljaa asun hankalimpia osia jo viime vuoden puolella. Niihin lukeutuu vyönsolki. Paljon pieniä yksityiskohtia, mitkä täytyy tehdä hyvin. Lontoosta whiplasher osti Ezion käsiarmorit (London Anime Conista) ja muut armorit täytyy saada saman värisiksi, jotta näyttää tasapainoiselta. Ja onneksi osti, sillä en ole varma, olisinko niitä osannut vielä tehdä!
Aloitin vyönsoljesta, missä käytin softista ja fimomassaa. Softiksesta tein vyön pohjan ja kaikki lehdet. Fimomassasta muotoilin ja väkersin kaikki pienet yksityiskohdat. Fimon muotoilin ensin leivinpaperin päällä, malli oli leivinpaperin alla, ja kovetin uunissa. Softiksen maalasin liimalla, jotta se hieman kovettuisi, eikä taipuisi liikaa. Tein koko vyönsoljen sinisestä softiksesta, koska ajattelin sen oevan hyvä pohjaväri hopealle spraylle.
Se oli kyllä hyvä idea, mutta olisi kannattanut kaikki osat maalata
ennen kokoamista, ettei mistään vilku vaaleansinistä väriä... Tiimarissa
oli viime vuonna varaston tyhjennys ja ostinkin hopeaa sprayta, jolla
sain kaikki armorit ja osat maalattua. Vyönsoljen tein kuvassa olevaan pisteeseen asti jo viime vuoden puolella, minkä jälkeen se oli koskemattomana tämän vuoden huhtikuuhun asti, jolloin taas jatkoin sen tekemistä.
Olka-armorin tein lopulta keinonahasta, koska se tuntui mukavimmalta, rikkoutumattomalta ja hyvältä vaihtoehdolta. Ja sitä se olikin, joskin värjäykseen käyttämäni koristeluspray ei toiminut keinonahassa ja se varisi koko ajan pois. Toki armori näytti siten kuluneelta ja ystävänikin totesi, etteivät he edes tajunneet, ettei sen kuuluisi näyttää siltä, miltä se näytti. Eli hyvin meni! Eikä väriä onneksi varissut etupuolelta vaan takaa.
Olka-armorin koristeen tein Das-massasta. Muotoilin ja piirsin kuvion hammastikulla. Värjäsin samalla koristelusspraylla kuin muut. Ihme kyllä, pikaliimakiinnitys keinonahkaan toimi ja pysyi hyvin!
Asua aloimme kylmän viileästi tekemään paperista. Kyllä, luit oikein, paperista. Sain isältäni viime vuoden puolella monen kilon edestä isoa paperia, mitä olen käyttänyt asujen kaavoittamiseen. Kun teimme paperista kaavat ensin, jolloin kankaalle jäljentäminen ja itse asun tekeminen on paljon helpompaa. Etenkin kun Ezion asussa on niin paljon kaikkia pieniä yksityiskohtia ja monia kerroksia.
Loppujen lopuksi asuun upposi viisi metriä valkoista kangasta. Niin monta kerrosta kaikkea ja niin paljon pieniä kuvoita, että huhhuh!
Kuvia Ezion asusta Cosvisionissa voi katsoa photoshoot blogikirjoituksen lopusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti