keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Making of: Ivy (consept art) 3/4

Virallisena cossisunnuntaina sain todella paljon aikaiseksi. Sain olla todella tyytyväinen itseeni! Nousin ylös, kun whiplasher lähti töihin ja hain muista cosplayblogeista hieman inspiraatiota, minkä jälkeen cossin tekeminen alkoikin sujua todella hyvin. Virallisen cossisunnuntain jälkeen alkoi muutenkin cossi-innostus ja -motivaatio olla hyvin korkealla!

MEKKO

Olin tosiaan tehnyt mekon ensin siniselle aluslakanalle, mitä oli helppo lähteä muokkaamaan. Etenkin, kun minulla on aina hankaluuksia tehdä asuihin rinnuksia istuvaksi. Olisin halunnut yläosasta vielä paremman mutta hermot ja taidot eivät riittäneet. Ja koska minulla oli rajoitetusti tuota kangasta, oli pakko tehdä ensin promoversio ja siitä jäljentää kaavat oikealle kankaalle, jotta yhtään senttiä ei menisi hukkaan.

Piirsin kaavat kankaaseen oikein lähelle toisiaan ja säästäen mahdollisimman paljon kangasta. Ompelu ei ollut hankalaa, kuten olin kuvitellut, vaan kangas pysyi hyvin paikalla. Huomasin myös jossain vaiheessa, että kangasta jäi yli noin metrin verran eli olin ihan hyvin mitannut ja arvioinut kangaspaljon riittävän. Kangaspaloista toisessa oli myös hieman virheitä mutta hyvin onnistuin leikkaamaan palat niin, ettei virheet osuneet keskelle mekkoa.

Kohtasin vaikeuden, kun aloin piilovetoketjua ommella... En uskonut sen olevan niin hankalaa, koska muistini mukaan olisin joskus aiemminkin sellaisen ommellu. No, ensimmäisellä kerralla lopputulos oli ihan kamala, aivan kuin olisin ommellut tavallisen vetoketjun mekon sivuun... Toisella kerralla päätin ommella käsin mutta kun olin saanut toisen puolen ommeltua, huomasin ommelleeni sen väärin päin. Joten, kolmas kerta toden sanoen! Nyt näyttää hyvältä ja piilovetoketju on piilossa! Nyt se pitää vielä vahvistaa ja ommella uudestaan, ettei vaan repsahda auki.

Minua myös kummastuttaa se, että Eurokankaassa myyjä oli sanonut minulle, että en voi ommella piilovetoketjua mekon sivulle vaan se pitää laittaa keskelle, koska minulla on mekossa hihat. En kyllä ymmärrä miksi, sillä ompelin vähän matkaa kainalon alta ja laitoin sitten piilovetoketjun. Sopii ihan hyvin ja paljon helpompi pukea itse päälle.

Olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän saan itse laitettua ja puettua cossia päälleni, sen parempi. Coniaamuina kaikilla on aina kiire ja oma cossi tietenkin tärkein. Luin Anime-lehdestä kerran cosplaymessiaasta eli kaverista, joka auttaa cossaajaa kaikissa vaikeuksissa ja ongelmissa (suoristaa asun ennen valokuvausta, tarkistaa peruukin tms.), mutta minulla ei aina sellaista ole mukana. Eli jos vain saan yksin cossin kokonaisuudessaan päälleni, niin se olisi loistavaa.

Ja totta kai vetoketjun ompelemisen jälkeen aloin vasta sovittaa mekkoa, jolloin esiin tuli kaamea totuus siitä, että kyseessä oli tosiaan stretch-kangas eikä kova lakanakangas. Eli mekon yläosa oli aikas suuri. No, sitä sitten muokkaamaan ja parantelemaan. Sain kyllä sen lopulta toimimaan, kunhan vähän rauhotuin  aika ajoin. Kun yläosa oli sovitettu minun kokooni, oli aika laittaa tyllikangas yläosaan jatkeeksi.

Tyllikankaan asettelu ei toiminut kovinkaan hyvin yksin mutta onneksi whiplasher tuli apuun ja laittoi tyllikankaan paikoilleen nuppineuloilla. Aion myös jättää kunnon kaula-aukon tyllikankaasta tehtyyn yläosaan ja tehdä tuosta kaulassa olevasta "pannasta" vähän leveämmän niin, että se peittää suuren kaula-aukon eli saan asun hyvin puettua päälle. En ole vielä aivan varma tästä "pannasta" eli mitä mieltä olen siitä, mutta ehkä silittämisen jälkeen näyttää paremmalta? Tällä hetkellä se on vain ryppyinen kasa. Tosin, koko cossi pitää silittää, kun se on niin ryppynen.
Ostin myös vuorikankaan mekon hameosaan eli vaaleaa kangasta. Olen sen nyt melkein kokonaan ommellut. Tämän jälkeen jäljellä olisi vain mekon hienosäätöä. Toisin sanoen, toinen tyllikangas, saumojen uudelleen ompeleminen (jos ehtii, voi jättää myös Desuconiin), saumojen tarkistus ja mekon siistiminen sekä hihat. Hihoja pitää vielä kaventaa ja saada istuviksi. Miksi minulla aina onkaan ongelmia hihojen kanssa, en ymmärrä! Minua ei ole vain luotu tekemään niitä, ne eivät koskaan istu niin kuten haluaisin niiden istuvan vaikka olen tehnyt mitä!



Olen myös kokonaan unohtanut mekkoa kiertävän kauluksen. Jossain kohtaa mietin, että teen sen mustasta sametista mutta se on vain jäänyt pois mielestä. Onneksi tuli mieleen ja kirjoitettua ylos, niin ehkä muistan!

SHOECOVER

Alunperin minulla oli tarkoituksena tehdä shoecoverit keinonahan avulla mutta lopulta tajusin, että kankaani on tosiaan stretchiä, minkä vuoksi tein shoecoverit pelkästä stretch satiini-kankaasta. Kiinnitän shoecoverit kumminauhalla yhä kengän alta. Kengän yläosassa on jotain valkoista ja päätin, että teen sen koristenauhasta. Alhaalla oleva valkoinen koriste on myös tehty softiksesta ja valmiina, mikä pitää vain kiinnittään shoecoveriin. Luultavasti teen koristeesta irrotettavan, jolloin saan sen paremmin kohdilleen ja pysymään kauniina.

HATTUNEN

Jatkoin myös hattusen tekemistä, kun liimaus oli kuivunut. Tulin myös siihen tulokseen, etten ehdi tehdä itse ruusua sinne, ainakaan Kikuconiin mennessä. Löysinkin Anttilasta todella kivan kukkakoristeen, missä oli jo valmiiksi sulkia. Olen laittanut satiininauha kiertämään hattusta ja asetellut kukka-asetelma siihen viereen. Eli hattunen on valmis. Ainut mitä pitää miettiä, on kiinnitysmekanismi, mikä luultavasti hoituu sillä, että otan Anttilasta ostetusta kukkakoristeesta sen oman kiinnityksen. Se on sitten eri asia ja runskaan kokeilun tulos, että miten saan sen pysymään nätistä peruukissa kiinni.


HANSKAT

Nappasin töistä puutarhahanskat mukaan ja ajattelin josko löytäisin kangaskaupasta samanlaista kangasta ja jatkaisin niitä hanskoja pidemmiksi. Tälllöin saisin sormista istuvat. Hanskoissa on myös pieniä nappeja, mitä täytyy ostaa samaan aikaan, kun menee katsomaan valkoista kangasta.


VYÖ+SOLKI

Vyön kangas on ostettu mutta muuten vyö on tekemättä. Kuvassa vihreä väri ei taaskaan ole aidon värinen. Eli kamera vääristänyt taas vaihteeksi. Löysin aika samanväristä vihreää mitä lähdekuvassa oli. Solki on vyöstä ainut asia, mikä on valmis.







KORISTEET

Sain käsissä olevat koristeet tehtyä. Samaa pitsikangasta hankittu shoecovereihin.


Eli viime metreillä ollaan. Kunhan vaan saan kaiken tässä tehtyä hyvissä ajoin. Niin ehtisi miettiä pari poseasentoakin, ainakin kavereiden kesken photoshootataan ja onhan se aina kiva, jos joku vieraskin ottaa kuvan, thih.

Viimeistä päivistä vailla!
~ destine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti