perjantai 31. tammikuuta 2014

Mystogan (Fairy Tail)


Mystoganin asu vaikuttaa aluksi helpolta mutta kun kokonaisuutta alkaa katsoa tarkemmin, tajuaa sen olevan täynnä kaikkea. Tiesin heti, että suurin hankaluus tulisi olemaan jaloissa olevat... en edes tiedä, miksi niitä kutsua. Pussit? Niiden piti istua tarpeeksi hyvin, että whiplasher pystyy kävelemään, mutta niiden pitäisi olla samalla myös tarpeeksi koholla, että näyttävät hyvältä.

Niiden pussien kanssa saikin tapella ja pitkään, sillä kuva ei ole fysiologisesti mitenkään mahdollinen. Ellei Mystogan ole eunukki. En ole ihan täysin tyytyväinen pussien korkeuteen, mutta kovikekankaalla sain ne kivasti koholle ja oikeanmuotoiseksi. Ärsytti pussien korkeus niin paljon, että en halunnut ottaa kuvia tai laittaa niitä tänne. Ehkä sitten kun kokonaisuus on päällä, ne näyttävät hyviltä.

Toinen haastava mutta mielenkiintoinen vaihe oli sauvojen teko. Ehkä sauvat olivat yksi syy asun valintaan, sillä odotimme molemmat whipin kanssa niiden tekoa! Tässä yksi fanart piirros, mistä näkee sauvat melko selvästi.
Jokaisen sauvan vartena on Clas Ohlsonista ostettu haravan varsi. Melkein kaikkien sauvojen päädyt on tehty eristevaahdolla. Eristevaahtoa on hauska leikata ja siitä saa hienoja kolmiulotteisia muotoja. Teimme whipin kanssa yhdessä sauvoja.

Silmäsauva on tehty softiksesta ja ympärille pursotettu eristevaahto on maalattu ruskeaksi. Mielestämme eristevaahto sellaisenään näytti sopivalta sauvaan, siksi emme lähteneet veistelemään vaahtoa. Pääkallosauvan pääkallo on ostettu Punanaamiosta, sarvet ja muut osat on tehty eristevaahdosta veistelemällä. Viuhkasauva on taiteltu yksinkertaisesti softiksesta. Kolmipäinen sauva on tehty kokonaan eristevaahdosta ja päällystetty liima-sanomalehtisuikaleilla. E-sauva on on myös tehty samalla tavalla, "korvakorut" pitää vielä tehdä softiksesta.

Aluksi epäilimme, saammeko kaikki sauvoja edes tehtyä! Mutta kun niitä alkoi tehdä, kyllä ne siitä sitten muotoutuivat. Tässä vähän WIP-kuvia sauvoista:


Sauvojen päät pitää toki vielä liittää itse sauvoihin. Grillitikulla, liimalla ja jesarilla aion ne yhdistää.

Asusta puuttuu tällä hetkellä vielä viitta, viitan kiinnitys, hihat, päähine ja viimeistely. Ehkä tässä vielä parissa viikossa ehtii saamaan ne valmiiksi?

tiistai 28. tammikuuta 2014

Uusi blogi!

Uutta blogia pukkaa päälle. Mietin hetken aikaa, teenkö kokonaan uuden blogin vai käsittelenkö aihetta tässä blogissa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on meidän paricosplayn blogi ja painottuu juuri cosplayhin.

Eli loin uuden blogin, mikä käsittelee omaa elämääni tietyiltä osin. Kyseessä on lifestyle-blogi, minkä painopisteenä tällä hetkellä on painonpudotukseni. Olen jo pitkään blogissa kirjoittanut siitä, miten en kovin paljoa pidä minusta otetuista cosplaykuvista, miten cosplay on todella ulkonäköpainotteinen harrastus ja olen kirjoittanut itsetunnosta cosplayssa.

Haluankin jakaa uudessa blogissa vinkkejä ruokavalioon ja liikuntaan, sekä näyttää että painonpudotus ja kiinteytys on mahdollista ihan missä vaiheessa tahansa. Tässä on myös kaksi eri puolta. Huono puoli on se, että cosplayn vuoksi en koe itseäni kauniina vaan haluan muuttaa itseäni harrastuksen takia. Hyvä puoli on se, että viimein cosplay antoi tarpeeksi motivaatiota, että viimein saan pudotettua painoani ja saan terveyteni takaisin.

Blogin loin lähinnä sen takia, että sen pitäminen ja sinne kirjoittaminen auttaa tsemppaamaan. Minulle kun kirjoittaminen ja ajatuksien jakaminen on aina ollut tärkeää. Blogi auttaa siis motivaation kanssa.

Jos aihe kiinnostaa, ala seuraamaan destine's lifestyleä~

kuva: Keventäjät

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ulkoasu muuttuu - jälleen!

Etsin hyvää ulkoasua blogille ja viimein minusta tuntuu, että se on löytynyt!

Eli kuvana toimii kuvakollaasi eri cosplayasuja, mitä olen vuosien aikana tehnyt. Kuvat ovat valittu sillä periaatteella, että 1) asujen on pitänyt valmistua paricosplayn aikana eli vuodesta 2011 eteenpäin ja 2) olemme molemmat tyytyväisiä asuihin.

Kuvina ovat siis Suzaku (Yami no Matsuei), Sheena (Tales of Symphonia), Black Mokona, Yashamaru (Basilisk), Raphael (Soul Calibur), Ivy (Soul Calibur), Kaksinaama (Batman) ja Darth Maul (Star Wars).

Toivottavasti tänä vuonna tulee lisää hyviä asuja, jotka päätyvät kuvakollaasiin! Luultavasti aion jatkossakin pitää kuvakollaasia yllä blogin ulkoasussa.



Mikä teistä on parhaimpia asuja, mitä blogissa on näkynyt?

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Keskeneräisiä asuja ja liikaa suunnitelmia

Paljon cosplaysuunnitelmia mutta ei tarpeeksi aikaa ja tapahtumia niiden toteuttamiseen.
 
Cosplaysuunnitelmia kerääntyy vuosien varrella aina vain enemmän, joskus vanhat suunnitelmat nousevat uusien edelle, kun taas toisaalta osa suunnitelmista jää kokonaan toteuttamatta.

Vielä viime vuoteen asti suunnittelin koko vuoden cosplaykalenterin etukäteen, sillä suunnitelmia oli todella paljon ja menin alkuvuoden inspiraation mukaan. Joka vuosi kuitenkin huomasin, että loppuvuonna olisin halunnut suunnitella kaiken uusiksi, sillä vuoden aikana oli tullut paljon uusia mielenkiintoisia hahmoja ja asuja eteen. Nyt olenkin herännyt todellisuuteen ja pyrin päättämään puolen vuoden asut kerrallaan ja jätän mahdollisuuksia uusille inspiraatioille.

Minulla on jäänyt asuja kesken monista eri syistä. Aika on varmasti yleisin syy eli tapahtuma onkin ollut ovella nopeammin, mitä on suunnitellut. Toisaalta syy keskeneräiseen asuun on myös se, ettei yksinkertaisesti saa asua toimimaan, eikä ole ollut tarpeeksi aikaa miettiä toteutusta.Tein Soul Caliburin Ivyn asua kaksi vuotta, sillä en saanut korsettimaista yläosaa toimimaan teknisesti mitenkään.  Minulla yksi yleisimmistä syistä on ollut se, että asu ei ole yksinkertaisesti näyttänyt hyvältä päälläni. Syy siihen on jo aikaisemmin mainitsemani painon nousu. 

Aina kun asu jää kesken, se harmittaa. Ja joskus käy niin, että on ehtinyt turhautua asuun jo niin paljon, että se jää kokonaan toteuttamatta. Mikä harmittaa vielä enemmän, sillä aikaa, materiaaleja ja rahaa on mennyt hukkaan.

Seuraavat asut ovat kuitenkin yhä edelleen cosplaysuunnitelmieni listalla, odottamassa oikeaa aikaa toteutukselle:

Noelle - Trinity Blood

Noellen asua en ehtinyt pitkälle edes tehdä, joten en ole varma, voiko sitä kunnolla kutsua keskeneräiseksi asuksi. Ehdin kuitenkin ostaa peruukin ja tehdä asusteita.

Ivy (consept art) - Soul Calibur
Ivyn asun sain melkein kokonaan valmiiksi. Yläosa ei kuitenkaan istunut, en saanut joustavasta kankaasta tarpeeksi tyköistuvaa, eikä shoecoverit onnistuneet lainkaan valtavien reisieni takia.

Tenma Momiji - Kajiri Kamui Kagura
Tämän toteuttamiseen minulla ei ollut tarpeeksi aikaa, minkä vuoksi se jäi viime vuodelta toteuttamatta. Asu on kuitenkin lähes tulkoon valmis ja siinä pitää vielä miettiä muutaman kohdan toteuttamista.

Nämä kolme keskeneräistä asua ovat koko ajan taka-alalla mielessäni ja haluaisin päästä työstämään taas niitä. Suunnitelmia kuitenkin riittää eli en vielä osaa sanoa, mille vuodelle jokainen asu tulee mahdollisesti sijoittumaan.


Mitä asuja teillä on jäänyt kesken?

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

COSPLAY-12: 1/12 Mikä ihmeen cosplay?

Joulukalenterin pitäminen inspiroi kirjoittamaan enemmän cosplayaiheisia tekstejä, eikä vain kirjoittamaan omista asuistani ja WIP-päivityksiä. Joulukalenteri antoi myös ideaa tehdä uusi haaste, jotta tekstejä varmasti syntyy. Tästä sai alkunsa COSPLAY-12.

Eli normaalien blogipäivityksien ohella julkaisen joka kuukausi cosplayaiheisen tekstin. Tämän vuoden aikana aion pureutua cosplayhin ja sen teemoihin, sekä kirjoittaa niistä joka kuukausi. Mikäli joku muu blogin pitäjä innostuu tästä, niin osallistukaa ihmeessä COSPLAY-12 haasteeseen! Tavoitteenani on myös lisätä blogin aktiivisuutta, eikä se ole enää riippuvainen asujen edistymisestä.

Haastetta myös inspiroi blogin nimen muuttaminen 2-vuotissynttäreiden kunniaksi. Blogin nimi onkin nyt WD Cosplay, mikä yksinkertaisesti tulee meidän cosplay-nimimerkeistä whiplasher ja destine. Alunperin sen piti olla DW Cosplay, mutta Google vei ajatukset liikaa Doctor Whon puolelle, joten siitä WD Cosplay.

Ei kun ensimmäisen tekstin pariin!

COSPLAY-12: 1/12 Mikä ihmeen cosplay?

Kuten moni varmasti tietää, cosplay tulee sanoista costume ja play eli tarkoittaen pukuleikkiä. Cosplay sai nimensä jo 1980-luvun alussa. Cosplayssa pukeudutaan vaatteisiin ja asusteisiin, joiden avulla yritetään jäljitellä tiettyä hahmoa tai ajatusta. Suosituimmat lähteet cosplayhin tulevat animesta, mangasta, sarjakuvista, videopeleistä ja elokuvista.

Mutta mitä se cosplay sitten tarkoittaa? Sivusin aihetta jo viime vuoden syksyllä, kun kirjoitin eri maiden cosplaykulttuureista Traconin ohjelmanumeron innoittamana. Eri maissa cosplay varmasti nähdään eri tavalla mutta väitän, että cosplaysta on niin monta eri määritelmää kuin on sen harrastajiakin.

Väitän kuitenkin, että Suomessa cosplayn määritelmässä on vahva paino kädentaidoilla. Suomessa itsetehdyn asun arvostus on suuri, eikä cosplaykisoihin esimerkiksi voi osallistua ostetulla asulla. Vuoden 2013 Traconissa suurta kohua nosti esityskisan sääntö siitä, että esityksissä olevien hahmojen asuja ei arvioida vaan riittää, että hahmot ovat tunnistettavissa.

Kun miettii cosplayn alkuperään liittyviä sanoja, mikään ei anna ymmärtää, että kädentaidoilla olisi loppupeleissä mitään merkitystä cosplayn kanssa. Kysehän on siitä, kuinka lähelle pääsee alkuperäistä hahmoa tai ideaa, kuinka hyvin tuo hahmon luonnetta ja persoonaa esille esimerkiksi kuvissa. Sitähän tarkoittaa pukuleikki. Leikitään puvuilla, leikitään hahmoilla.


Kuitenkin olen sitä mieltä, että osa hahmon sisälle pääsemistä, mikä mahdollistaa pukuleikin, on asun itse tekeminen ja vaivan näkeminen sen eteen. Olen kaikesta huolimatta iloinen, että Suomessa annetaan painoarvoa kädentaidoille ja itsetehdyille asuille. Jokaisen asun jälkeen kehittyy ja löytää yhä enemmän innostusta harrastukseen ja hahmoon.

Facebookin Suomen Cosplay-harrastajien ryhmässä oli joulukuussa keskustelua siitä, mikä on hyvän cosplayaajan määritelmä, mikä tekee ihmisestä hyvän cossaajan. Mielestäni erinomainen vastaus oli, että sellainen, joka nauttii siitä mitä tekee. Tämä tarkoittaa sitä, että sillä ei ole väliä, onko harrastajalla päällään itsetehty vai ostettu asu.

Mutta entä sitten cosplayssa esiintyvät eri kategoriat? Kuten crossplay, gender bender, ihmisversiot, kigurumit... Voiko esimerkiksi nainen todella pukeutua mieshahmoksi uskottavaksi? Onko gender bendaus tai kigurumit enää yritystä näyttää alkuperäiseltä hahmolta?

Kun etsin cosplaylle sen alkuperäistä määritelmää ja luin erilaisia tekstejä siitä, rakastuin erityisesti siihen, että cosplay ei ole vain jäljitelmä tietystä hahmosta. Vaan se voi olla jäljitelmä tietystä hahmosta tai ajatuksesta. Tämä laajentaa cosplayn määritelmää, sillä se antaa mahdollisuuden jäljitellä hahmoa ja viedä hahmon ajatuksen vielä eteenpäin. Voiko ajatella, että gender bendaus, kigurumit ja ihmisversiot ovat kunnianosoitus hahmolle, ja sitä on viety vähän eteenpäin sen alkuperäisestä lähteestä? Ja eikö se ole pukuleikkiä, että pystyy maskeeraamaan itsensä niin, että peittää oman sukupuolen piirteet tuodakseen esille hahmon piirteet ja sukupuolen?

Miten sinä määrittelet cosplayn?