tiistai 4. helmikuuta 2014

COSPLAY-12 2/12: Tapahtumia joka kuukaudelle?

Tapahtumien määrä Suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti ja tuntuu siltä kuin tapahtumia olisi joka kuukaudelle vähintään yksi.

Mielestäni tämä on hyvä asia, sillä aiemmin vaikutti siltä, että Suomessa oli muutama iso ja pari hassua pientä tapahtumaa, minne piti mahtua kaikki harrastajat, eikä se ollut enää mahdollista. Nyt tapahtumia on eri kuukausina ja eri paikkakunnilla, mikä mahdollistaa conittajien pääsyä tapahtumiin. Tapahtumat olivat myös pitkään painottuneet tietyille paikkakunnille, mutta nykyään tapahtumat ovat levittäytyneet laajalti melkeinpä koko Suomeen.


Toki yhä edelleen Suomen tapahtumaskenessä Tracon ja Desucon pitävät yhä kärkipaikkaa. Aikaisemmin Animecon oli vuoden odotetuin tapahtuma mutta vuosi vuodelta sen suosio on heikentynyt.

Vuoden vaihteessa etenkin Desucon Frostbiten muuttuminen K-18 tapahtumaksi aiheutti suurta kohua. Tämä herätti myös keskustelun siitä, että onko Frostbite todella ainut talven tapahtuma ja tuleeko conittajille oikeasti suuri tauko harrastuksessaan? Asiahan ei ollut niin, mutta Desuconin Frostbiteä pidettiin yhtenä isona ja tärkeänä tapahtumana, minkä vuoksi kohua siitä nousikin.

Nyt on alettu listata tämän vuoden tapahtumia, jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi, missä kaikkialla tapahtumia todellisuudessa on (vetäkää hihasta, jos jotain on unohtunut):

18.-19.1. Yukicon, Espoo
14.-16.2. Desucon Frostbite, Lahti
1.-2.3. Kitacon, Kemi
26.-30.3. Tampere Kuplii, Tampere
5.4. Terracon, Turku
10.-11.5. Cosvision, Turku
17.-18.5. Mimicon, Mikkeli
17.-18.5. Kirsikankukkacon, Turku
6.-8.6. Desucon, Lahti
14.6. Hypecon, Hyvinkää
kesäkuun loppu, Kawacon, Joensuu (28.-29.6.?)
11.-13.7. Finncon, Jyväskylä
12.-13.7. Animecon, Kupio
25.-27.7. Ropecon, Espoo
elokuu, Kokkocon, Kokkola
12.9. DesuTalks, Helsinki
13.-14.9. Tracon, Tampere

Myös paljon mangapäiviä, animeseminaareja ja muita teemapäiviä on alkanut esiintyä eri kaupungeissa. Mielestäni Kemi ja Oulu ovat tässä asiassa todella johdossa.

Kuinka kauas conittaja voi matkustaa tapahtumien perässä? Entä tuleeko "conifiilistä" jos tapahtuma on samassa kaupungissa kuin missä asuu? Tähän on luultavasti yhtä monta erilaista vastausta, mitä conittajia on.

Mitkä ovat sinun lempitapahtumiasi?

1 kommentti:

  1. Desu ja Tracon nykyään. Myös törkeästi mainostan, että Katsu oli oma lempitapahtuma :D *köhköh* Baka kuului kanssa suosikkeihin, mutta kun ei enää tule :( Uutena nousukkaana on sitten Mimicon, johon olen tykästynyt.

    Omalla kohdalla voin sanoa, että olen todella iloinen, että coniskaala on nykyään näin laaja. Töiden takia en itse aina pääse tapahtumiin ja se on tuntunut todella pahalta. Nyt sillä ei ole niin väliä, kun hyvin suurella todennäköisyydellä pääsen kyllä johonkin toiseen tapahtumaan kuukauden sisällä.

    Ja nykyään kun mukana coneissa pyörii myös lapsi, olen todella iloinen, että coneja on joka lähtöön. Toiseen voi ottaa lapsen mukaan ja mennä hänen ehdoillaan (joita ei ihme kyllä ole) ja toiseen taas mennään pelkällä kaveriporukalla. Eikä tarvitse sanoa, että nyt et voi tulla, kun halutaan olla aikuisten kesken.

    Ps. Nytkin missaan Cosvisionin, jonne olin menossa, eikä se liiemmälti harmita. Pari vuotta sitten olisi harmittanut.

    VastaaPoista