torstai 28. helmikuuta 2013

Blogiin uutta ilmettä

Kuten moni on saattanut huomata, blogi on muuttanut hieman ulkonäköään ja etenkin väreissä huomaa eroon. Olen todella surkea kaikessa tällaisessa ja viimein huomasin, miten pystyn valmista mallia muokkaamaan, hyvä minä!

Desucon Frostbite on ohi eli kevään ja kesän conit ovat tuloillaan - blogikin voisi samalla muuttua hieman pirteämmäksi ja kesäisemmäksi. Vihreä on myös lempivärini, joten muutos oli minulle hyvin mieleinen. Halusin myös laittaa kuvan otsikon ja kuvauksen taakse, se näyttää monen blogissa niin hienolta. Ensin kesti löytää paikka, mistä sen saa muokattua ja sen jälkeen piti miettiä, minkä kuvan sinne laittaa.

Lisäelämäsieni tuli mieleen, koska ostimme sen minun ja whiplasherin ensimmäisestä yhteisestä conista eli vuoden 2011 Animeconista, mikä järjestettiin Turussa. Ja myös siksi, että cosplayssa tarvitsee aina silloin tällöin lisäelämää, kun pistää itseään neulalla sormeen, menettää hermot cossin kanssa, kangas ei olekaan hyvä...

Tulevista suunnitelmista hieman. Niistä on tulossa lähiaikoina päivityksiä ja paljastuksia. Meidän täytyy vielä whipin kanssa hieman miettiä, missä järjestyksessä teemme cosseja ja minkä haluamme mihinkin coniin. Eli kunhan päätökset ovat tehty, tulee myös päivityksiä. Voin paljastaa, että cosseja on tulossa viime vuonna tehdyistä suunnitelmista~

Ja loppuun muutama loistava kuva, mitkä ovat tulleet Facebookissa vastaan:


Huomasin, että blogilla on jo 25 lukijaa, ihan huimaa! Kiitos kaikille lukijoille, toivottavasti blogin seuraaminen on ollut mukavaa. Mikäli sadan raja ikinä tulee vastaab, tapahtuu jotain hienoa!

Until next time!
~dessu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti