Vielä ihan pari vuotta sitten
cosplayblogit olivat melkeinpä suurin juttu ja blogeja luotiin hyvinkin
innokkaasti. Väitän, että suurin osa cosplayblogeista ovat joko kuihtuneet tai
niiden aktiivisuus on vähäistä. Miksi? Facebookin cosplaysivut ja niiden
helpompi päivittäminen on noussut suuren yleisön suosioon. Myös Instagram tekee
nousua. Myös tumblr ja twitter ovat vaihtelevalla suosiolla pysyneet jo pitkään
pinnalla mutta eivät omasta mielestäni ole vielä lyöneet täysillä läpi.
Cosplay on lisännyt
näyttävyyttään sosiaalisessa mediassa todella paljon, mikä lisää harrastuksen
tunnettavuutta. Toki lehdissä on jo pitkään kirjoitettu eri tapahtumien
yhteydessä cosplaysta ja cosplay on koko ajan vähän ollut esillä. Nyt kun
cosplaysivuja luodaan Facebookiin, missä kuvia ja tilapäivityksiä on helpompi
jakaa, cosplay tulee vielä enemmän näkyvämmäksi.
Varmasti moni luki marraskuussa
julkaistun artikkelin, missä Yaya Han puhui cosplayn kulta-ajasta ja miten
cosplaykulttuuri on muuttunut juurikin sosiaalisen median kautta. Suomessa
cosplay ei ole saanut niin räjähdysmäistä huomiota, mitä ulkomailla. Toki
meilläkin on omat ”cosplaysankarimme”, jotka ovat saaneet suuren suosion ihan
maailmanlaajuisesti. Suomessa sosiaalinen media on kuitenkin antanut kaikille
cosplayaajille mahdollisuuden nousta esiin ja tuoda esille omaa osaamistaan,
neuvoja ja vinkkejä sekä itse harrastusta.
Jokaisella on varmasti omat syynsä luoda omia cosplaysivuja ja kaikki ne ovat oikeita syitä. Olen kuitenkin myös huolissani siitä, miten helposti kuvat nykyään leviävät sosiaalisessa mediassa ja mahdollistavat myös paljon puhutun cosplaykiusaamisen. Huolestuttavan paljon olen nähnyt cosplaysivuja, missä mollataan tiettyjä cosplayaajia tai tietyn tyylisiä harrastajia, liittyen esimerkiksi painoon tai ihonväriin. Cosplaykiusaamiseen tulee aina ehdottomasti puuttua ja se on aina loukkaavaa. Toivottavasti tällainen käyttäytyminen saadaan pois harrastuksesta. Onneksi Suomen cosplaykulttuurissa on ehkä vähemmän tätä ongelmaa kuin esimerkiksi ulkomailla. Cosplaysivut kuitenkin mahdollistavat kaiken maalaisten pääsyn omille sivuille kuvia katsomaan.

Suomessa on paljon
cosplayaajia, jotka jäävät tässä suuressa määrässä täysin pimentoon. Yhtenä
osana joulukalenteria olenkin päättänyt esitellä muutamia suomalaisia
cosplayaajia, joilla on Facebookissa alle sata tykkäystä. Jokaiselta on
tietenkin kysytty lupa, saako heidän sivujaan esitellä. Tämä on hyvä huomio
ihan kaikessa cosplayharrastuksessa eli aina kysy lupa!
Kuva ei juurikaan liity aiheeseen mutta se oli jakamisen arvoinen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti