”Tuosta
saisi kyllä niin hienon cossin tehtyä!”
Harvemmin cosplayaajalla tulee
sellaista hetkeä, kun ei ole cosplaysuunnitelmia (toki niitäkin hetkiä varmasti
löytyy). Yleensä suunnitelmia olisi viisivuotissuunnitelman mukaisesti, mikäli
ne kaikki ehtisi toteuttaa, eikä uusia tulisi koko ajan esiin.
Itse olen ainakin sortunut
siihen, että aloitan innoissani tekemään asua ja joko vaistoinkäymisten tai
uusien ideoin tullessa esiin, into laantuu tai asu jää tekemättä. Tämä
turhauttaa, sillä olen käyttänyt aikaa ja rahaa asuun, mitä en luultavasti
koskaan tule käyttämään. Mikä järki siinäkin on?
On keskeneräisistä asuista
hyötyäkin! Joskus niistä saa hyviä jämäkankaita protoversioihin tai niissä on
jokin osa onnistunut niin hyvin, että niitä voi käyttää kaavoina.
Tässä jo yli seitsemän vuotta
cosplayta harrastaneena olen saamassa järjen hivenestä kiinni. Vaikka rahaa
olisi moniin asuihin, aikani ei yksinkertaisesti riitä. Tämän takominen päähän
on hyvin vaikeaa, kun hienoja cosplayideoita tulee jatkuvasti. Olen päättänyt
ja saanut itseni ymmärtämään, etten voi enää alkaa tehdä asuja samalla
vauhdilla, mitä aikaisemmin. Tämän seitsemän vuoden aikana asuja on jäänyt
kesken nopeasti laskettuna kuusi. Eihän se seitsemässä vuodessa paljoa ole,
mutta aikaa ja rahaa ne kaikki kuusi asua ovat vieneet.
Olen myös saanut kysyä itseltäni useasti, onko tämä asu juuri se mitä haluan tehdä vai onko se vain päähän pistos? Tai onko tämä hahmo sellainen, miksi haluan pukeutua ja tunnenko oloni tässä asussa, tämän hahmon kanssa hyväksi?
Olen sitä mieltä, että jokaisen
tulee miettiä, mikä on oma syy cosplayharrastukselle ja miksi sitä harrastaa.
Tuntuu siltä, että oma syyni on muuttunut vuosien varrella ja ehkä nyt viimein
seitsemän vuoden jälkeen alan löytää minulle sopivan syyn. Kunhan vain pystyn
pitämään siitä kiinni.
Cosplay Memes |
Eli jatkossa ei liikaa suunnitelmia ja vuodelle 1-2 omaa asua (eli minun
tapauksessani 3-4 asua kun ottaa whiplasherin
huomioon). Hahmojen ja sarjojen täytyy myös olla sellaisia, mitkä oikeasti
puhuttelevat minua ja mistä pidän. Ei enää puolikivoja hahmoja tai hahmoja,
joilla on hienot asut.
Tuo kysymys on kyllä todella hyvä ja minunkin pitää päästä siihen! Ei enää armotonta ihastumista asuun vaan hahmoon! : )
VastaaPoista