Sama
ystävä, joka aikanaan esitteli minulle cosplayn, esitteli myös
japanilaisen musiikin minulle. Muutaman vuoden ajan japanilainen
musiikki oli ainut musiikin laji, mitä halusin kuunnella.
Vuonna 2009 pääsin heinäkuussa Nosturiin D’espairsRayn keikalle, mikä oli ehkä kaikkien unelmien täyttymys. Monien kommellusten kautta pääsimme ystävieni kanssa paikan päälle ja kauniissa säässä kuuntelimme bändin harjoittelua ulkona. Saimme melko hyvät paikat oikeasta reunasta ja näköyhteys bändiin oli hyvä – Nosturi muutenkin on pieni paikka, joten melkein kaikkialta näkee lavalle hyvin.
Onneksi minun ei tarvinnut kauan odottaa, että pääsin seuraavalle keikalle heti marraskuussa, kun Abingdon Boys School tuli Suomeen. Se oli ehkä paras keikka, missä olen ollut. Samaan aikaan katsoin D. Gray-Mania ja olin todella rakastunut sarjaan, joten ABS oli myös sitä kautta tullut minulle todella rakkaaksi. Kovasti bändi lupasi tulla takaisin mutta mitään ei ole kuulunut, joten olen todella iloinen, että pääsin keikalle. ABS esiintyi Tavastialla ja jonotimme muutamaa tuntia ennen ovien avaamista kylmässä ulkoilmassa. Oli se sen arvoista, sillä olin toisella rivillä melkein keskellä.
Olimme ystävieni kanssa yrittäneet aiemmin päästä mm. Miyavin keikalle mutta liputhan olivat hetkessä loppuunmyytyjä.
Minulla oli vuonna 2010 mahdollisuus päästä uudestaan D’espairsRayn keikalle ja minulla oli lippukin jo käsissäni. Valitettavasti koulun joustamattomuus esti pääsyni keikalle, mikä harmitti minua todella paljon, sillä keikan jälkeen tuli tieto bändin lopettamisesta. Olin melko murtunut, sillä pidin kovasti uudesta levystä.
Vuoden 2010 aikoihin ja jälkeen aloin kuitenkin laajentaa musiikkimakuani ja kuunnella myös muita tyylejä. Sen jälkeen olen käynyt useilla keikoilla, joskin painopiste on ollut koti- tai ulkomaisessa rockissa ja heavyssa.
Tänä vuonna tarjoutui kuitenkin mahdollisuus päästä näkemään kauan odotettu the Gazette. Vaikka japanilainen musiikki ei ollutkaan enää niin lähellä sydäntäni, mitä se joskus oli ollut, oli bändi yhä tärkeä ja rakas minulle. Olimme ystävieni kanssa todella innoissamme, kun saimme liput käsiimme! Lisää Gazetten keikkatunnelmista voi lukea blogikirjoituksestani.
Olen todella iloinen, että olen nähnyt kolme lempibändiäni ja päässyt edes kolmelle keikalle katsomaan japanilaisia bändejä.
Mitä japanilaisia bändejä sinä olet nähnyt livenä?
Vuonna 2009 pääsin heinäkuussa Nosturiin D’espairsRayn keikalle, mikä oli ehkä kaikkien unelmien täyttymys. Monien kommellusten kautta pääsimme ystävieni kanssa paikan päälle ja kauniissa säässä kuuntelimme bändin harjoittelua ulkona. Saimme melko hyvät paikat oikeasta reunasta ja näköyhteys bändiin oli hyvä – Nosturi muutenkin on pieni paikka, joten melkein kaikkialta näkee lavalle hyvin.
Onneksi minun ei tarvinnut kauan odottaa, että pääsin seuraavalle keikalle heti marraskuussa, kun Abingdon Boys School tuli Suomeen. Se oli ehkä paras keikka, missä olen ollut. Samaan aikaan katsoin D. Gray-Mania ja olin todella rakastunut sarjaan, joten ABS oli myös sitä kautta tullut minulle todella rakkaaksi. Kovasti bändi lupasi tulla takaisin mutta mitään ei ole kuulunut, joten olen todella iloinen, että pääsin keikalle. ABS esiintyi Tavastialla ja jonotimme muutamaa tuntia ennen ovien avaamista kylmässä ulkoilmassa. Oli se sen arvoista, sillä olin toisella rivillä melkein keskellä.
Olimme ystävieni kanssa yrittäneet aiemmin päästä mm. Miyavin keikalle mutta liputhan olivat hetkessä loppuunmyytyjä.
Minulla oli vuonna 2010 mahdollisuus päästä uudestaan D’espairsRayn keikalle ja minulla oli lippukin jo käsissäni. Valitettavasti koulun joustamattomuus esti pääsyni keikalle, mikä harmitti minua todella paljon, sillä keikan jälkeen tuli tieto bändin lopettamisesta. Olin melko murtunut, sillä pidin kovasti uudesta levystä.
Vuoden 2010 aikoihin ja jälkeen aloin kuitenkin laajentaa musiikkimakuani ja kuunnella myös muita tyylejä. Sen jälkeen olen käynyt useilla keikoilla, joskin painopiste on ollut koti- tai ulkomaisessa rockissa ja heavyssa.
Tänä vuonna tarjoutui kuitenkin mahdollisuus päästä näkemään kauan odotettu the Gazette. Vaikka japanilainen musiikki ei ollutkaan enää niin lähellä sydäntäni, mitä se joskus oli ollut, oli bändi yhä tärkeä ja rakas minulle. Olimme ystävieni kanssa todella innoissamme, kun saimme liput käsiimme! Lisää Gazetten keikkatunnelmista voi lukea blogikirjoituksestani.
Olen todella iloinen, että olen nähnyt kolme lempibändiäni ja päässyt edes kolmelle keikalle katsomaan japanilaisia bändejä.
Mitä japanilaisia bändejä sinä olet nähnyt livenä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti